Aivan kuin Ville Puronaho olisi tiennyt kesän ensihelteiden alkavan heti toukokuun alkupuolella, niin erinomaisesti hän soolodebyyttinsä Suonuotion julkaisun ajoitti.
Jyväskylästä taitaa löytyä erinomaisia sammakoita. Aivan kuin Ville Puronaho olisi tiennyt kesän ensihelteiden alkavan heti toukokuun alkupuolella, niin erinomaisesti hän soolodebyyttinsä Suonuotion julkaisun ajoitti.
”Haastan auringon tuijotuskilpailuun”, Puronaho laulaa huhtikuun lopussa julkaistun levynsä nimikappaleessa ja tekee samalla kauden kansainvälisen kärkituloksen parasta puistohengailukappaletta arvioitaessa. Indietä ja progea yhdistelleessä Laivueessa soittaneen Puronahon EP lukeutuu vuoden parhaisiin kotimaisiin julkaisuihin.
Suonuotio ottaa askeleen Laivueesta vielä raukeampaan suuntaan. Laulu on vain yksi elementti muiden äänten joukossa, eivätkä kappaleiden tekstit ole samanlaisia pienoisnovelleja kuin Laivueen kahdella levyllä. Samalla kappaleiden rakenteita on sekä yksinkertaistettu että pidennetty – hyvistä kohdista ja riffeistä nautitaan pitkään ja hartaasti.
Kolmen kappaleen EP:llä on kestoa puoli tuntia, mistä avausraita Suonuotio vie jo puolet. Se on veistetty samasta leppoisuuden puusta Kurt Vilen Wakin’ on a Pretty Dayn ja Goldtonen kanssa – akustinen helisee ja sähkökitara vonkuu, Puronahon huokailu sekoittuu koskettimien tapailuun ja kaikki on niin ihanan lämmintä ja uneliasta, että on parempi vain vetää hattu silmille ja nauttia auringon säteistä.
Nelostie on nimensä puolesta ilmiselvä nyökkäys Aavikon suuntaan. Vaikka siilinjärveläistrion Viitostie ottaa ilmeisen inspiraationsa Kraftwerkin Autobahnista, on Suonuotion näkemys lähempänä esimerkiksi Neu!-yhtyeen Hallogalloa ja Michael Rotherin Flammende Herzeniä.
Puronaho on aikoinaan sanonut olevansa erityisen viehättynyt 1970-luvun musiikin tavoista käyttää studiota kokonaisvaltaisesti, ja sen kuulee Suonuotiollakin – jokaista ääntä on epäilemättä viilattu kärsivällisyydellä kohti niiden tarkkaa paikkaa.
Eikä siitä pääse mihinkään, että tältä vuosikymmeneltä ilmeinen vertailukohta Nelostielle löytyy jälleen Philadelphiasta, Kurt Vilen vanhan bändin The War on Drugsin kappaleesta An Ocean Between the Waves. Samaan tapaan kuin Heinolan Lusissa valtatie 5 erkanee kohti itää Nelostien jatkaessa Keski-Suomeen, suuntaa Puronahon Nelostie syvälle kohti kumpuilevia sydänmaita, heartland rockin maailmaan.
86 Jos ajaa ”läpi koko yön”, kuten Puronaho laulaa, pääsee Jyväskylästä pelkkää Nelostietä paahtamalla Utsjoelle. Siitä voi samalla vauhdilla jatkaa Nuorgamiin asti, eikä tuhannen kilometrin matka Suonuotiota kuunnellessa tuntuisi miltään.