Diana Ross on vielä tässä vaiheessa oikein päin.
Diana Ross hallitsi 1960- ja 1970-lukuja suvereenisti, mutta ennen Upside Downin julkaisua popdiivalla ei pyyhkinyt erityisen hyvin. Sooloura oli lähtenyt 1970-luvun jälkipuoliskolla laskuun; jättihittejä tehtailemaan tottuneen Rossin levyt eivät myyneet ja hän sai tyytyä pieniin hitinvinkaisuihin siellä täällä. Julkaistut albumit olivat täynnä pliisuja postimyyntikatalogi-balladeja.
Lisäksi Rossin sukset olivat menneet ristiin Motownin über-takapiru Berry Gordyn kanssa, joka oli aiemmin ohjaillut sekä Rossin musiikki- että elokuvauraa ‒ ja, kuten myöhemmin paljastui, itse Rossia lihan iloihin.
Ross tarvitsi kuitenkin vielä yhden albumin täyttääkseen Motown-sopimuksensa velvoitteet. Kaikeksi onneksi hän äkkäsi palkata sitä tekemään Chic-yhtyeen Nile Rodgersin ja Bernard Edwardsin. Heistä Rodgers nousi pian tämän jälkeen erääksi 1980-luvun tärkeimmistä tuottajista kahmien menestystä pop-kuninkaallisten kanssa David Bowiesta Madonnaan. Albumin ensimmäinen single Upside Down syöksähti suoraan listaykköseksi ja pelasti Rossin uran – ainakin joksikin aikaa.
Rodgers ja Edwards olivat itse asiassa tarjonneet kappaletta alun perin Aretha Franklinille, joka kaikeksi onneksi kieltäytyi. Rossin viileän vähäeleiset, kertosäkeessä melkein puhutut, vokaalit sopivat kappaleeseen kuin luotuna. Franklin tuskin olisi onnistunut tukahduttamaan tarvettaan karjua musiikkiin hieman uutta eloa, ja tässä tapauksessa se olisi ollut pienimuotoinen katastrofi. Voitteko kuvitella?
”UPSIDE DOWN! BOY, YOU TURN ME-E-E-EEE!”
Upside Downin moderni, urheilullisen kulmikas disko-pop ei kuulosta siltä, miltä suuri osa diskohiteistä nykypäivänä kuulostaa ‒ tuplajuustolla kuorrutetulta seniorituristimatkalta Huvipuisto Campiin. Se kuulostaa itse asiassa raikkaalta ja varsin omaperäiseltä. Suuresta taiteesta ei toki ole kyse, eivätkä lyriikat ”Respectfully I say to thee / I’m aware that you’re cheating / But no one makes me feel like you do” ehkä luo järin edistyksellistä naiskuvaa, mutta kappale on silti briljantti näyte siitä, miten periaatteessa kertakäyttöinen pop saadaan kestämään vuosikymmenestä toiseen.