Tyttö nimeltä Randy.
Street Lifen kynäillyt Crusaders-mies Joe Sample oli hiihtohississä, kun ajatus kappaleesta paukahti hänen päähänsä. Sample on kuvaillut kappaleen syntyhetkeä seuraavasti: ”…katselin yläilmoista sauvojeni välistä, kun kymmenet tuhannet (sic) ihmiset tönivät pakkasessa toisiaan, ja se vain putkahti mieleeni: street life.”
Jokainen voi muodostaa oman päätelmänsä siitä, miten Sample päätyi näinkin villiin ajatusloikkaan.
Street Lifen ja 1980-luvun You Might Need Somebodyn lisäksi menestys enimmäkseen kartteli Randy Crawfordia monen muun diskoaikakauden soulsiskon tavoin. Samaan tapaan hänen uralleen on mahtunut monelle saman periodin mustalle naisvokalistille tyypillinen peruskattaus jazzista diskoon ja r&b:stä kasaripoppiin.
Ennen kuin Quentin Tarantino päätti ottaa Street Lifen mukaan Jackie Brown -elokuvaansa, kappale olikin lähinnä rare groove -harrastajien muistissa. Elokuvan ja massiivisen suositun soundtrackin ansiosta se oli kuitenkin pian jokaisen trendikahvilan soittolistalla ja jokaisen aikaansa seuraavan opiskelijan cd-soittimessa.
Ja ihan ansiosta – niin tyylikkäästi täsmäiskevästä rytmipalasta on kyse. Street Lifen elokuvallinen tunnelma on ainutlaatuisen evokatiivinen; Crawfordin ihanan hallitut, savuisen sävykkäät vokaalit siirtävät kuulijan suoraan kuvitteellisen blaxploitation-elokuvan kaduille, jotka on päällystetty houkutuksilla ja vaaroilla. Niille kaduille jäisi mielellään pidemmäksikin aikaa, mutta valitettavasti sekä Crusaders-levy, jolta biisi löytyy, että Crawfordin omat albumit ovat liian pliisuja sopiakseen tähän tarkoitukseen. No, onneksi on repeat-painike.