Jotkut kappaleet kestävät mitä tahansa. Malliesimerkki tästä on Norman Whitfieldin ja Barrett Strongin vuonna 1966 kirjoittama I Heard It Through the Grapevine.
Vaikka motownin oodi vainoharhaisuudelle löysi definitiivisen versionsa jo toisena levytetyllä (mutta vasta kolmantena julkaistulla) Marvin Gayen luennalla, ei se estänyt uusia kiinnostavia versioita syntymästä yksi toisensa jälkeen. Niiden äärimmäistä päätä edustaa The Slitsin versio vuodelta 1979.
Kappaleen wnsimmäiset pari sekuntia kuulostavat kuoron hymistessä vielä turvallisilta. Jo kohta kömpelö rumpufilli raivaa tilaa laiskasti riffittelevälle reggaekitaralle ja möyrivälle bassolle. Sen jälkeen Ari Up avaa, ja vain vähän on enää ennallaan.
Tulkinnan voimaa korostaa, ettei The Slitsin tarvitse muuttaa kappaleen sanoja muuttaakseen niiden merkityksen. Siinä missä aiemmat tulkitsijat puhuivat pelosta ja epätoivosta, The Slitsin asenteena on puhdas pilkka:
”Bet you wonder how I knew /
about your plans to make me blue”
I bet you wonder, todellakin.
Yhtye ei edes vaivaudu vaihtamaan tarinan sukupuolia, vaan laulaa hällä väliä -asenteella other guysta. Soitto etenee samalla suurpiirteisyydellä. Rumpufillit menevät vähän sinnepäin ja kitara junnaa paikoillaan koko kappaleen.
Lopussa laulajan monologi muuttuu dialogiksi, kun sammaltava miesääni mutisee muutaman tunnistamattomaksi jäävän sanan.
On vahva osoitus I Heard It Though the Grapevinen voimasta, kuinka hyvin kappale kestää The Slitsinkin käsittelyn.