Popklassikot 1992

#24 Nas – Halftime

Nasir Bin Olu Dara Jones, 19 v.

Ensin on biitti.

Siinä kiteytyy hiphopin henki – se on samalla notkea ja painava, pahaenteinen ja leikkisä. Se on Shaq O’Neal parhaina päivinään.

Kertosäkeessä huomion kaappaavat Gary Byrd & The G.B. Experienceltä nerokkaasti sämplätyt torvet, jotka on luupattu huumavaan kiepuntaan.

Halftime edustaa monelle puristille hiphopia aidoimmillaan – ja sitähän se onkin. Sämpläykseen ei ole suhtauduttu kuin monessa tapauksessa myöhemmin. Siis lyhimpänä tienä onneen ja hittilistoille, jonka mahdollistaa käytännössä koko vanhan hittikappaleen tai vähintään sen isoimman koukun ryöstöviljely. Ei, tässä on kyse aidosta ja oikeasta levylaarien kaivelun taiteesta kauneimmillaan.

Kappaleen tuottanut hiphop-legenda Large Professor otti osittain hyvinkin lyhyitä ja huomaamattomia osia sämpläämistään kappaleista ja luuppasi, yhdisteli ja punoi näistä elementeistä – vanhoille levyille hautautuneista muistoista – briljantin kerroksellista kudelmaa, jossa vanha muuttui kokonaan uudeksi, kuten parhaassa kierrätystaiteessa tapahtuu.

Mutta olemme sivuuttaneet itseoikeutetun pääosan esittäjän toistaiseksi kokonaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Nasty Nas astui parrasvaloihin omalla kappaleellaan. Jos se ei ole rapin kaikkien aikojen paras debyyttisingle, se on ainakin pirun lähellä.

Zebrahead-elokuvan soundtrackilla ilmestynyt ja myöhemmin myös über-klassikko Illmaticille sisällytetty Halftime esitteli maailmalle superlahjakkaan 19-vuotiaan Nasin. Hänen flow’nsa oli lähes yliluonnollinen – se ei kuulostanut harjoitellulta vaan sisäsyntyiseltä taivaan lahjalta, mitä vaikutelmaa Nas ei myöhemmin itse ainakaan tietoisesti vältellyt.

Jo vierailu Main Source -yhtyeen kappaleella vuonna 1991 pani hiphop-puskaradion kalkattamaan, mutta Halftime todella räjäytti potin. Nasia kutsuttiin lehdistössä Rakimin perilliseksi ja Queensbridgen slummien katurunoilijaksi.

Halftime on enemmän tai vähemmän hiphop-perinteisiin kuuluva esittelyraita, jolla Nas riimittelee varhaisvuosistaan ja keskittyy kerskailun jaloon taitoon.

”Back in eighty-three I was an MC sparking
But I was too scared to grab the mic in the park and
kick my little raps cause I thought niggaz wouldn’t understand
And now in every jam I’m the fuckin man”

Rakenteellisesti hieman monimutkaiseisempaa riimittelyä kuullaan seuraavissa säkeissä:

”But not bisexual, I’m an intellectual
Of rap, I’m a professional and that’s no question, yo
These are the lyrics of the man, you can’t near it, understand
Cuz in the streets, I’m well known like the number man
Am I in my place with the bass and format
Explore rap, and tell me Nas ain’t all that”

Samalla se on haaste. Nas tuntee hiphop-historiansa ja kehottaa suorastaan toteavasti meitä vertaamaan itseään muihin. Jo teini-iässä hän oli vuorenvarma taidoistaan.

Tässä tapauksessa nuorella miehellä oli polleuteensa hyvä syy: Nas yksinkertaisesti vain oli niin hyvä. Nasilla oli kaikkea: hänellä oli karismaa, monipuolinen flow joka taipui kaikkiin erilaisiin rytmityksiin ja riimien kaariin, yleissivistystä ja kykyä pukea se fiksuiksi sanoituksiksi. Riimeissään hän tutkaili välitöntä todellisuuttaan paljon itseään vanhemmin silmin.

Jay-Z:tä on pidetty vähintään koko 2000-luvun liikuttavan yksimielisesti maailman parhaana räppärinä. Mutta tiedättekö mitä? Viimeistään uuden Life Is Good -albumin räpit todistavat, että Nas on ohittanut karikatyyriksi lässähtäneen herra Beyoncén jo jokin aika sitten.

Nas on edelleen – tai pikemminkin taas – yhtä elinvoimainen kuin 20 vuotta sitten; hänen räppäyksensä on ihan melkein yhtä älykkäästi räiskyvää, yhtä karismaattista, yhtä nälkäistä. Ja Halftime on se kappale, josta kaikki alkoi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!