Popklassikot 1992

#2 Charles & Eddie – Would I Lie to You?

Vasemmalla Charles, oikealla Eddie, oikeassa järjestyksessä yhtyeensä nimen mukaisesti.

Tämä popklassikkoteksti on pakko aloittaa Nuorgam-historialla. Siinä missä LCD Soundsystemillä, Pave Maijasella tai Skrillexillä, niin myös Charles & Eddiellä on paikkansa Nuorgamin mytologiassa. Se on tarina, johon liittyvät myös Flow Festival ja Jamie Woon.

Kun Nuorgamia alkuvuodesta 2011 suunniteltiin, esitti ihmisnero Antti Lähde ajatuksen, että mitä jos Nuorgam alkaisi julkaista listasarjaa musiikkivuosien popklassikoista tahtiin kuukausi per musiikkivuosi.

Sehän oli luonnollisesti loistava juttusarja-idea, jonka kanssa minä en halunnut olla missään tekemisissä. En kokenut, että minulla olisi mitään sanottavaa biiseistä, joista jo tehdyillä kaanonteksteillä täyttäisi Kansallisarkiston.

Toisaalta myös tiesin, että Nuorgamin joukoissa olisi paljon sellaisia, joilta sitä tuoretta sanottavaa löytyisi, kuten olette sittemmin popklassikkoteksteistä voineet päätellä.

Lupasin osallistua, mutta yhdellä ehdolla:

Että Charles & Eddien Would I Lie To You voittaa vuoden 1992 popklassikkosarjan ja sen jälkeen lopetamme Nuorgamin.

Taka-ajatukseni oli, rehellisesti sanottuna, että minun ei tarvitse kirjoittaa, koska emme koskaan pääse vuoteen 1992 asti. Juttusarja kuitenkin aloitettiin vuodesta 1976. Minulla olisi 17 kuukautta eli ikuisuus aikaa. (Ajattelin myös, että jos sinne asti pääsemme, niin Nuorgam on siinä vaiheessa jo niin kulunut ja väsynyt musiikkimedia, että voimme lopettaa siihen paikkaan.)

Loppukesä 2011, Flow Festival. Kaksi kolmekymppistä miestä, Matti ja Antti, keskustelevat keikkapaikan ulkopuolella Charles & Eddien Would I Lie To You -kappaleesta, kuten nousuhumalassa olevat kolmekymppiset miehet tapaavat festivaaleilla tehdä.

Teltassa esiintyy Jamie Woon, joka alkaa soittaa coverina… kyllä, Would I Lie To Youta.

Se on sattumaa, mutta otan sen jumalallisena merkkinä. Minun on pidettävä lupaukseni.

Joten tässä sitä nyt ollaan.

Ja tähän väliin vastuuvapauslauseke: Would I Lie To You ei ole mikään Nuorgamin sisäinen, ironinen hihittelyhitti vaan oikeasti loistava popkappale. Yksi maailman parhaista. Vaikka se ei voittanutkaan tätä vuotta. Mutta toisaalta, eipä Nuorgamkaan lopeta toimintaansa tähän kirjoitukseen.

Mutta mikä tekee elokuussa 1992 julkaistusta Would I Lie To Yousta ajattoman pophelmen?

En tiedä. En osaa selittää.

Enkä pysty lainaamaan kenenkään fiksumman ajatuksia laulusta mistään. Höttöisimmistä Beatles-kappaleistakin on kirjoitettu useiden kappaleiden mittaisia lukuja, kun taas tästä soulpophelmestä ei missään mitään.

Oli pakko ottaa yhteyttä suoraan toiseen duon jäsenistä, Eddie Chaconiin. Mieheen, joka on vastuussa laulun hienoimmasta yksityiskohdasta:

Oh yeah!

Eddie, Would I Lie To Youn julkaisusta on nyt 20 vuotta. Duophonic-albumilla se on yksi harvoista kappaleista, joka ei ole sinun kirjoittamasi. Mikä on biisin tarina? Kuinka siitä tuli Charles & Eddien kappale?

”Olimme jo saaneet levyn valmiiksi, kun meistä alkoi tuntua siltä puuttuvan ’se jokin’ kappale. Olin Capitol Recordsin toimistoilla New York Cityssä. Siellä oli laatikoittain kasetteja täynnä lauluntekijöiden levy-yhtiön kautta meille ehdottomia kappaleita. Me (Duophonic-levyn tuottanut Josh Deutsch ja minä) jotenkin vain törmäsimme Would I Lie To You -kappaleseen, joka tuntui heti jotenkin erityiseltä ja juuri siltä kappaleelta, jota olimme levylle etsineet. Menimme studioon ja teimme ensin demon laulusta varmistaaksemme, että se oikeasti sopi meille. Loppu on historiaa, kuten sanotaan.”

Millaisia muistoja sinulla on laulun levyttämisestä?

”Kokeilimme biisiä useilla eri rumpaleilla ennen kuin mies nimeltä Gene Lake sai kohdalleen sen, mitä haimme. Etsimme täydellistä old school -rumpufiilistä ja se oli vaikea saada kuulostamaan oikealta. Sama juttu piano-osuuden kanssa. Sen piti kuulostaa juuri oikealta eikä vain sinnepäin. Olimme varmoja, että jos vain tekisimme kaiken vimpan päälle, niin kappale tekisi vaikutuksen ihmisiin.”

Millaisia muistoja sinulla on kappaleen videon tekemisestä?

”Olimme molemmat Charlesin kanssa tehneet aiemminkin musiikkivideoita, mutta ei mitään suuren budjetin videoita, joten olimme uskomattoman keltanokkia. Muistaakseni lekottelimme tyytyväisinä kaikessa kuvausten huomiossa. Jo videota tehdessä tuntui siltä, että kaikki menee oikeaan suuntaan.”

Would I Lie To You oli massiivinen hitti vuonna 1992, mutta on kestänyt erityisen hyvin aikaa. Mikä on sinun selityksesi sille?

”Mielestäni joissain asioissa on vain vaikeasti käsitettävää taikuutta. Voi kuulostaa hipahtavalta, mutta mielestäni albumi tallensi kauniisti kahden määrätietoisen, nuoren artistin juuri heidän lahjakkuutensa huipulla. Eikä siinä yhtään haitannut, että meillä oli mahtava kappale, jota esittää. Kiitokset vain laulun tehneille Mick Leesonille ja Peter Valelle!”

Milloin viimeksi lauloit kappaleen itse?

”Kun kuulen sen radiosta, laulan mukana sen verran vain nähdäkseni, että osunko vielä nuotteihin. Kappale tuo edelleen suuren hymyn kasvoilleni aina kun kuulen sen. Hyviä muistoja.”

Charles Pettigrew kuoli syöpään huhtikuussa 2001. Miten muistat hänet?

”Charles oli hieno ihminen, uskomattoman lahjakas ja monipuolinen. Tutustuin häneen vuonna 1991 ja työskentelimme yhdessä vuoteen 1996 asti. Hän oli tuolloin parempi laulaja kuin minä, joten hän auttoi minua paljon ollen ihana opettaja. Hän oli koulutettu laulaja kun taas minä olin itseoppinut, joten minusta tuntui, että opin aina kun sain esiintyä hänen kanssaan. Hän oli karismaattinen ja hurmaava. Charles eli elämänsä täysillä, joten oli suuri kunnia olla hänen partnerinsa.”

Mitä teet nykyisin? Pitääkö paikkaansa, että asut Berliinissä?

”Olen palannut Los Angelesiin Berliinissä vietetyn vuoden jälkeen. Olen jotenkin päätynyt tekemään elektronista musiikkia vaimoni Sissy Sainte-Marien kanssa. Yhtyeemme nimi on The Polyamorous Affair. Se on kovin erilainen juttu kuin Charles & Eddie. Toisinaan saan sähköpostia Charles & Eddie -faneilta, jotka sanovat, ettei minun olisi pitänyt koskaan vaihtaa musiikkityyliä tai leikata tukkaani. Aivan kuin he eivät tietäisi, että siitä alkaa olla jo 20 vuotta!”

Eddie vm. 2012 on tukkansa leikannut.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!