Itsestään soivan käyttöjärjestelmän ääniä, uusiseelantilaista mölyä ja pomarkkulaista ITE-taidetta. Ainakin sellaisesta koostuu Sidewaysin kokeellisen musiikin ohjelmisto.
Yhden poptähden puheenvuoro ylikuumentuneeseen arvokeskusteluun.
Kaiken ylisoittamisen ja meemisaturaation jälkeenkin Miley Cyrusin ensimmäinen Billboard-listaykkönen on tämän vuosikymmenen definitiivisin viimeinen hidas.
2000-luvun indiesosiologin yksi kaikkein ”sellaisimmista” kappaleista.
Tunnari Claire Boucherin mielikuvitusanimesarjaan.
Naiiveja, vaivaannuttavia ja muutenkin kaikin puolin rasittavia? Ei välttämättä! Ansioitunut pop-artisti voi nostaa laatutunnarillaan lastenohjelman uudelle tasolle.
Nuorgam vetää töpselin seinästä marraskuun viimeisenä päivänä. Siihen asti kuuntelemme päivittäin kahdenkymmenen kappaleen soittolistan, jonka on koonnut yksi sivuston kirjoittajista.
Zappa, tuo viiksekäs musiikin kvanttiteoreetikko, rakensi koko uransa ajan hassuttelua vakavuuteen ja päinvastoin sotkenutta kokonaistaideteosta, jonka manifestoitumana on kohtuuttomiin mittoihin rönsynnyt levykatalogi.
Välillä Ruger Hauerin uhittelu ärsyttää ja jopa huvittaa, mutta sen taiteelliselle kunnianhimolle on nostettava ydintalven kestävää karvahattua.
Chicagolaisen maisemametallitrion basisti valotti punk-faniuttaan sekä rakkauttaan irkkufolkia kohtaan, mutta ei kykene ymmärtämään Daft Punkin suosiota.
Öisiä teollisuusmaisemia, valtateitä ja häiriintynyttä tunnelmaa. Kuulostaako tutulta?
Doom metal -yhtye Warningin nokkamiehenä pinnalle noussut britti paljastuu countryn, soft rockin ja 1980-luvun popin rakastajaksi.
Krautrockin ja improvisaation legendan maailmassa musiikki on kvanttikenttiä ja muusikot äänenkantajia.
Mikael Mattila harhailee helsinkiläisillä kaduilla niiden mukaan nimettyjen kappaleiden tahtiin.
Lopunajan househymni saa rakastamaan elämää yhä uudelleen.
Tihkuuko postrock-jättiläisen orkestraalinen pauhu, sydäntäsärkevä melankolia, salaperäinen imago ja anarkistinen eetos myös sen sivuprojekteihin? Mikael Mattila otti selvää.
Jex Thoth on yhä parhaimmillaan silloin, kun se jatkaa uiskenteluaan tumman psykedelian värikkäässä järvessä, Mikael Mattila kirjoittaa.
Eli kuinka karannut orava lyö sinua vasaralla ja hieroo chiliä selkääsi, mutta sehän ei haittaa, koska silloin sinä soitat puhuvalle nakkisämpylälle ja käsket sitä vain laittamaan biittiä lujemmalle.
Kiharakaksikon mestariteos nousee säröisestä melankoliasta raastavaan kujanjuoksuun, painuen kellumaan alitajunnan aalloille.
Taiteen tekemisen suhteen Lunch painelee edelleen isoimmalla vaihteella eteenpäin, mutta hänen maailmankuvansa ei näyttäydy enää yhtä pessimistisenä
