Evan Dando ei ilahtunut kuvaajan “goo-goo-go-choo”-tervehdyksestä.
Onneen ei tunnetusti ole oikotietä, mutta hittilistojen kärkeen voi karauttaa myös lainahevosella. Otimme tarkasteluun 15 tapausta, joissa paikkaa parrasvaloissa on tavoiteltu jo ennestään kovin tutuilla sävelillä.
Vaan kuinkas sitten kävikään?
1. The Lemonheads: Mrs. Robinson
Mitä: 1990-luvun alun vaihtoehtoehtorockin söpöliinit tarttuivat Simon & Garfunkelin klassikkoon.
Miksi: Itseään vielä Lemonheadsiksi ilman artikkelia kutsunut yhtye oli päässyt suurelle levy-yhtiölle ja kiinni isompiin rahoihin ja yleisöihin. Puitteilla oli kuitenkin hintansa ja kun yhtyettä pyydettiin levyttämään Mrs. Robinson osana Miehuuskoe-elokuvan vhs-version markkinointikampanjaa, ei yhtyeen auttanut kuin suostua.
Millä seurauksilla: Version suosio yllätti kaikki. Mrs. Robinson muodostui pikkuhitiksi ja laitettiin jopa Wayne’s World 2:n soundtrackille. Yhtyeen vastalauseista huolimatta cover lisättiin myös It’s a Shame About Ray -levyn myöhempiin painoksiin.
Miten pärjää alkuperäiselle: Yhtye ei itse ollut kappaleesta innossaan ja Evan Dando määritteli sen jopa huonoimmaksi levyttämäkseen lauluksi, jonka lisääminen It’s a Shame About Ray -levylle tuhosi kokonaisuuden. Tämä on hieman yllättävää, sillä itse asiassa yhtye suoriutuu laulusta mainiosti. Hitaampaan originaaliin verrattuna Lemonheadsin versiossa on raikasta vimmaa.
Entäpä sitten: Mrs. Robinson antoi Lemonheadsille mukavan myötätuulen seuraavalle levylleen Come on Feel the Lemonheads. Levy ei kuitenkaan ollut odotetunlainen hitti ja Dando alkoi sekoilla huumeiden kanssa. Mrs. Robinson on yhä yhtyeen tunnetuin levytys. (JM)
2. The Byrds: Mr. Tambourine Man
Mitä: The Byrds käsitteli Bob Dylanin Mr Tambourine Manin ja julkaisi sen debyyttisinglenään huhtikuussa 1965.
Miksi: Oli kätilöitävä ilmiö nimeltä folkrock. Se tapahtui naittamalla The Beatlesin heleä Rickenbacker-soundi nuoren Dylanin vertauskuvia vilisevään tarinankerrontaan.
Millä seurauksilla: The Byrdsin debyyttisinkku ampaisi Britannian ja Yhdysvaltain sinkkulistojen paalupaikalle ja raivasi polun suurmenestykselle. Välillisenä vaikutuksena folkrock dominoi yhä tänäkin päivänä Radio Suomen viikonloppuja. Ihan hyviä saavutuksia siihen nähden, että The Byrdsin ainoa kunnolla soittotaitoinen jäsen Mr Tambourine Manin julkaisun aikaan oli Roger McGuinn, jonka 12-kielinen tarjoaa biisin introssa palan taivasta – muutoin levytys on maineikkaan The Wrecking Crew -sessioporukan musisoima. Koko sopimus Columbian (joka sattui myös olemaan Dylanin levy-yhtiö) kanssa olisi jäänyt luultavasti solmimatta ilman suositusta Miles Davisilta.
Miten pärjää alkuperäiselle: The Byrds korjasi alkuperäisteoksesta pari avaintekijää: pätkäisi keston puoleen ja heivasi kamalan huuliharpun laulua rumentamasta. Cover on myös originaalia huomattavasti pirteämpi. Siinä missä vanhan känisijän saarna tamburiinimiehestä kuunnellaan jalat ristissä istuen, voi The Byrdsin stoorin tahdissa tanssahdella, kuten Dylankin ihastuneena totesi lainaversion kuultuaan.
Entäpä sitten: The Byrds avasi uransa lainalaululla ja harrasti covertouhuja estoitta myöhemminkin, mutta onnistunut Dylan-versio takasi heti kättelyssä laajan kuulijapohjan bändille, jonka oma tuotanto ansaitsi paljon korvapareja. (J-PR)
http://www.youtube.com/watch?v=mj0H1d9_lgw
3. Van Halen: You Really Got Me
Mitä: Tukkametallin esi-isät versioivat The Kinksiä.
Miksi: 1970-luvun lopussa The Kinks oli hämmentävän suosittu. The Jam levytti David Wattsin ja Pretenders Stop Your Sobbingin. Komein covereista oli kuitenkin aloittelevan Van Halenin energinen tulkinta You Really Got Mesta.
Millä seurauksilla: Lainakappale auttoi yhtyettä saamaan radiosoittoa. Yhtyeen iloksi coveri soitettiin usein yhdessä sitä edeltävän Eruption-instrumentaalin kanssa.
Miten pärjää alkuperäiselle: Van Halenin versiossa on vissiä energiaa, mutta kopio on kuitenkin aina kopio. The Kinksin Dave Davies on julkisesti paheksunut lainaa julistaen, että Van Halen olisi jäänyt pennittömäksi ilman heidän kappalettaan.
Entäpä sitten: Daven sanoja sopii kuitenkin epäillä. Van Halen ei jäänyt lainahitin ihmeeksi vaan päätyi kiintotähdeksi kasarihevin kaanoniin. (JM)
4. Problems?: Katupoikien laulu
Mitä: Problems? tarttuu George de Godzinskyn klassiseen iskelmään.
Miksi: Koska sähköisesti ja nopeasti soitettu iskelmä iskee silloinkin, kun uusi sovitus ivaa sen alkuperäistä sovinnaisuutta. Ja koska Problemsin Tumppi Varonen on sielultaan täysverinen kivikaupunkiromantikko.
Millä seurauksilla: George de Godzinskyn sävelmä ylitti sukupolvirajat ja kappaleen nostalginen kuvasto tarjosi Problemsille jotakuinkin täydellisen identiteetin. Vuonna 1995 Tumppi Varonen versioi kappaleen akustisesti myös Pelle Miljoona & Rockersin Landella-levylle (sic). Viime vuosina Problemsin tulkintaa on aseteltu kohtalaisella menestyksellä Jokereiden tunnussäveleksi.
Miten pärjää alkuperäiselle: Lähes täydellisesti. Kappaleen liki 20 levytetystä versiosta juuri Problemsin tulkinnassa kaikuu aito katujen nuotti.
Entäpä sitten: Laulu poiki Problemsille tärkeän pikkuhitin aikana, jona yhtyeet olivat lyhytikäisiä ja kokoonpanot väljiä. Vaikka Problems vaipui nopeasti Varosen muille kiireille ja soittopesteille alisteiseksi yleisotsikoksi, pysyvät kadut, poikamaisuus ja rock edelleen yhtyeen kolmiyhteisenä lähtökohtana. Viriili osoitus tästä on Problemsin viimevuotinen livelevy Suora lähetys. (HL)
http://www.youtube.com/watch?v=ODzQd3RGLfQ&feature=related
5. Roxy Music: Jealous Guy
Mitä: Keikariyhtye kunnioitti John Lennonin muistoa.
Miksi: John Lennon murha sai Roxy Musicin ottamaan Jealous Guyn keikkaohjelmistoonsa kunnianosoituksena. Kappaleesta tuli niin suosittu, että keväällä 1981 yhtye julkaisi versiostaan singlen.
Millä seurauksin: Single osui järkyttyneiden musiikinystävien hermoon ja nosti Roxy Musicin ainoan kerran brittilistan ykkössijalle.
Miten pärjää alkuperäiselle: Roxy Music epäonnistui harvoin, mutta nyt ei voi mitään. Sinänsä sulava kasaritulkinta ei mitenkään pärjää Lennonin alastomalle rehellisyydelle.
Entäpä sitten: Singlen voi ajatella auttaneen yhtyettä keräämään voimansa vielä komealle Avalon-albumille. Muuten Jealous Guy jäi yhtyeen diskografiaan kuriositeetiksi, josta yleensä vaietaan kohteliaasti. (JM)
6. Los Lobos: La Bamba
Mitä: Meksikolaisamerikkalaiset juurimuusikot versioivat Richie Valensin postuumin mestariteoksen.
Miksi: Tilaustyönä. Yhtye levytti La Bamban ja muutamia muita Valensin kappaleita 17-vuotiaana kuolleen rockarin elokuvasta kertoneeseen elokuvaan, nimeltään tietysti La Bamba.
Millä seurauksilla: Elokuvasta tuli hitti ja Los Lobosin tunnari nousi listaykköseksi.
Miten pärjää alkuperäiselle: Vaikka La Bamba on versioitu kymmeniä kertoja, mikään ei pärjää Valensin alkuperäiselle. Ei Los Lobosin tulkinta silti huono ole, joskin akustisesta outrosta voi olla monta mieltä.
Entäpä sitten: Kappale teki Los Lobosista tunnetun. Listamenestys ei kuitenkaan ollut ykköstekijä yhtyeelle, joka seurasi suurinta hittiään espanjankielisellä levyllä uusia ja perinteisiä meksikolaisia kappaleita. (JM)
7. Fugees: Killing Me Softly
Mitä: Rapsoul-kollektiivi tarttui Roberta Flackin helmeen.
Miksi: Olisi houkuttelevaa ajatella, että joka paikasta vaikutteita napannutta Wyclef Jeania olisi houkuttanut tekstin metaulottuvuus: toki toisen laulajan kuuntelusta kertova laulu on itsessään kuin tekstimuotoinen sample. Todellisuudessa yhtye olisi kuitenkin halunnut lainata kappaleesta vain melodian ja tehdä omat sanat otsakkeella Killing Them Softly. Kun tähän ei kuitenkaan suostuttu, joten yhtye päätti tehdä tavallisen coverin.
Millä seurauksilla: Killing Me Softlysta tuli listakakkonen ja Fugeesin uran suurin hitti. Itse asiassa levy-yhtiön täytyi ”tappaa” single lopettamalla sen valmistus, jotta markkinoille saatiin tilaa seuraavalle Ready or Not -lohkaisulle.
Miten pärjää alkuperäiselle: Fugeesin versiossa ei ole Flackin herkkyyttä, mutta toisaalta sen äänimaailma, jossa samplataan ainakin A Tribe Called Questia, on kiinnostavampi. Sovitaan, että tasapeli.
Entäpä sitten: Fugeesin levy myi kuin häkä, mutta yhtye päätti pitää taukoa ennen jatkoa. Tauon päättymistä odotellaan edelleen. (JM)
8. Robbie Willliams: Freedom
Mitä: Syttyvä poptähti julistaa vapauttaan George Michaelin sanoin ja sävelin.
Miksi: Robbie Williams halusi juhlistaa eroaan Take Thatista tällä nopealla julkaisulla. Tahti oli niin ripeä, ettei kappaletta oltu vielä edes levytetty videota kuvattaessa, joten Williams aukoi suutaan George Michaelin originaalin tahtiin.
Millä seurauksilla: Williamsin versio nousi brittilistan kakkossijalle ja myi liki 300 000 kappaletta, mutta sen tärkein merkitys taisi silti olla vapauden julistamisessa.
Miten pärjää alkuperäiselle: No, ei Robbieta tästä muisteta.
Entäpä sitten: Alkuinnostuksen jälkeen Williams tuntui tulevan toisiin ajatuksiin. Kappale ei kelvannut debyyttilevylle Life Thru a Lens ja se käytännössä unohdettiin herran diskografiasta ennen sen laittamista kokoelmalle vuonna 2010, liki 15 vuotta julkaisunsa jälkeen. (JM)
9. HIM: Wicked Game
Mitä: Aloittevat rakkausmetallistit tulkitsevat Chris Isaakia.
Miksi: Wicked Game kuului HIMin uraan ensimmäisestä julkaisusta, vuoden 1996 EP:stä 666 Ways to Love: Prologuesta alkaen. Joku voi ajatella yhtyeen yksinkertaisesti pitäneen laulusta. Kyynisempi sanoisi, että yhtyeellä oli taitoa ja tyyliä, mutta hitti puuttui, joten se lainattiin.
Millä seurauksilla: HIMin kolmantena singlenä julkaistu Wicked Game ei noussut listoille mutta auttoi yhtyettä nousemaan Suomen tunnetuimmaksi metalliyhtyeeksi. Kappaleen teho selvästi ymmärrettiin: HIM levytti Wicked Gamen uudemman kerran lisäraidaksi Razorblade Romancen saksalaiselle ja brittiläisille versioille.
Miten pärjää alkuperäiselle: Ville Valo ei yllä Chris Isaakin falsettiin eikä yhtyeen junttaava tulkinta saa otetta kappaleen nyansseista. Valo onkin muistellut yhtyeen opetelleen kappaleen huonolaatuiselta kasettikopiolta, mikä kuuluu mutkien vetämisenä suoriksi ja pieninä virheinä sanoituksessa.
Entäpä sitten: Yhtyeen noustua tunnetuksi se alkoi kirjoittaa omat hittinsä. Wicked Game päätyi vielä 1997–2004 hittikokoelmalle, mutta on kokolailla unohtunut osa yhtyeen perintöä. (JM)
http://youtu.be/4WA2jBMk-Pk
10. Limp Bizkit: Behind Blue Eyes
Mitä: Fred Durst nyyhkii itsesääliään The Whon tahtiin.
Miksi: Mahdollisesti siksi, että vuoden 2003 Results May Vary -levylle saataisiin varmasti edes yksi kunnon listahitti, kuka tietää? Limp Bizkitin ensimmäiseltä täysin Fred Durst -johtoiselta, kovin sanoin kritisoidulta albumilta ei noussut suuriksi kansainvälisiksi hiteiksi muita biisejä.
Millä seurauksilla: Sinkku menestyi mukavasti ympäri maailmaa, myi kultaa Yhdysvalloissa ja platinaa Australiassa. Biisi päätyi myös mukaan kauhuraina Gothikaan, minkä seurauksena Fred Durst ohjasi biisille Gothika-henkisen musiikkivideon ja laittoi itsensä imuttelemaan elokuvan kaunotartähti Halle Berrya. Kätevää.
Miten pärjää alkuperäiselle: Se aito ja vaikuttava “kukaan ei tiedä miltä suru näiden silmien takana tuntuu” -lataus, jonka Pete Townshend onnistui alkuperäiseen kappaleeseen kirjoittamaan ja Roger Daltrey tulkitsemaan, jäi Limp Bizkitin versiossa kolkoksi ja teennäiseksi. Videon paidaton Durst kielaroimassa Halle Berrya etäännytti tunnetta entisestään. C-osan speak & spell -syntetisaattorihöpinä oli mukavan omaperäinen lisä alkuperäiseen ja mahdollisesti koskettavinta, mitä biisillä oli tarjota.
Entäpä sitten: Bändi jatkoi uraansa tutun tyylinsä parissa. Ennen Results May Varya eronnut kitaristi ja bändin toinen primusmoottori Wes Borland palasi poppooseen vuoden 2005 The Unquestionable Truth (Part 1) -levylle. Levyn jälkeen bändi jäi tauolle ja Durst siirtyi työskentelemään indie-elokuvaohjaajana ja tuottajana. Vuonna 2011 Limp Bizkit teki paluun Gold Cobra -levyllä, joka ei kuitenkaan myynyt kultavuosien tapaan. (NV)
11. Scissor Sisters: Comfortably Numb
Mitä: Disco otti saksiotteen Pink Floydista.
Miksi: Koska homodiskossa synkeinkin masennus ja vieraantuneisuus on muunneltavissa värikylläiseksi camp-juhlaksi alkuperäisen sanoman kuitenkaan kärsimättä.
Millä seurauksilla: Ennakkoluuloton ja räävitön ajatus tarttua Pink Floydin klassikkoon vei Scissor Sistersin kertaheitolla Brittien singlelistan kärkikymmenikköön.
Miten pärjää alkuperäiselle: Erinomaisesti. Scissor Sisters ei yritäkään toistaa alkuperäisversion vaanien keinuvaa dynamiikkaa, vaan ruuvaa kappaleen täysin uuteen uskoon. Puritaaneja vauhti voi hirvittää, mutta tavallaan maanisen diskokompin yhdistäminen kolkonkouraiseviin sanoihin suorastaan alleviivaa kappaleen sanomaa.
Entäpä sitten: Scissor Sisters olisi oletettavasti löytänyt tiensä ironiantajuisten ja elämänjanoisten hipsterihileiden sydämiin omallakin materiaalillaan. Comfortably Numb varmisti yhtyeelle kuitenkin maksimaalisen huomion ja myöhempää menestystä täydellisesti ruokkineen maineen. Tästä huomiosta ja maineesta yhtye on pitänyt enemmän tai vähemmän tiukasti kiinni jo neljän levyn ajan. (HL)
12. Alien Ant Farm: Smooth Criminal
Mitä: Pomppumetalliyhtye ratsasti listakärkeen Michael Jacksonin hitillä.
Miksi: Virallisen selityksen mukaan muurahaisfarmarit soittivat kappaleen riffiä soundchekeissa, fanit kuulivat sen ja vaativat livevetoa, josta tuli suosittu. Epävirallisesti voisi epäillä, että yhtye halusi huomiota debyyttilevylleen Anthology.
Millä seurauksilla: Juuri niillä kuin sopi toivoa: kappaleesta tuli iso hitti ja toi yhtyeen kansanväliseen valokeilaan. Kappale päätyi myös American Pie 2 -elokuvaan säestämään kohtausta, jossa yksi päähenkilöistä liimaa kätensä nivusiinsa. Mikä olikin aika sopiva paikka tälle tuotokselle.
Miten pärjää alkuperäiselle: Ei pärjää. Tempon nopeutus vielä menisi, mutta laulutaidotonta mölisijää ei pitäisi päästää versiomaan Michael Jacksonin osuuksia. Oma lukunsa on kappaleen video, jossa yhtye kunnioittaa hittinsä tekijää matalamielisellä vittuilulla.
Entäpä sitten: Hämmentävää kyllä Alien Ant Farm ei jäänyt yhden hitin ihmeeksi vaan porskuttaa edelleen, tosin pieneneville yleisöille. Nykyään yhtye soittaa Smooth Criminalia ”kunnianosoituksena” edesmenneelle Jacksonille. (JM)
13. Kelly Osbourne: Papa Don’t Preach
Mitä: Music Televisionin reality-tytär yrittää olla Madonna.
Miksi: Miksipäs ei, maailmanmaine ja mammona Kelly Osbournella oli jo hallussa. The Osbournes –tv-sarja keräsi biisin julkaisun aikaan vuonna 2002 miljoonien katsojalukuja ympäri maailmaa, joten rämäpää tytär päätti debytoida laulajana, kun rauta kävi kuumana.
Millä seurauksilla: Biisi oli Kellyn ponnistuslauta lyhyehköksi jääneelle laulajanuralle. Sinkun jälkeen Kelly julkaisi kohtuullisesti myyneen debyyttinsa Shut Upin vuonna 2002 ja enemmän elektronisen new wave -popin suuntaan kumartelevan Sleeping in the Nothing -albumin vuonna 2005. Papa Don’t Preachin lisäksi Kellyn suurimpia hittejä oli Ozzy-isän kanssa vuonna 2003 levytetty uudelleenversionti tämän vanhasta Changes-kappaleesta.
Miten pärjää alkuperäiselle: Madonnan vuonna 1986 julkaisema Papa Don’t Preach sai aikoinaan sekä pop-kriitikot että fanit polvilleen ja nousi Billboard-listan ykköseksi. Vaikka kyseessä on “vain” pop-kappale, Madonna onnistui tekemään biisin aiheesta yhteiskunnallisen – biisi herätti teiniraskaudesta kertovalla arkaluontoisella aiheellaan äänekkäät pro-life/pro-choice -keskustelut Yhdysvalloissa. Kellyn versio ei saanut aikaiseksi samanlaista haloota, vaikka omalle aikakaudelleen uskollinen pop-punk-cover onnistuikin myymään ihan mukavasti, ja oli toki oiva älä saarnaa -silmänisku isukille.
Entäpä sitten: Pitkällä tähtäimellä ei paljoakaan, lyhyellä tähtäimellä sai nuoren naisen kokeilemaan hetkellisesti laulajanuraa. Vuoden 2005 jälkeen Kelly ei ole musiikkibisneksessä pyörinyt eikä ole indikoinut musiikin pariin palaavansa. (NV)
14. Denigrate: Mombasa
Mitä: Tuusulaisrokkarit kuokkivat Taiskan lomakohteessa.
Miksi: Niin, miksi tosiaan?
Millä seurauksilla: Menolippu Mombasaan -elokuvan tunnuslaulu lennätti tuntematonta tuusulalaista Denigratea Suomen tähtitaivaalla yhden syyskesän ajan. Sitten tuli talvi.
Miten pärjää alkuperäiselle: Jos Taiskan kireänkuulaasti tulkitsema “alkuperäiskäännös” jakaakin mielipiteitä, on se myös kiistatta kotimaisen iskelmän klassikko. Denigraten tulkinnassa soi puolestaan lähinnä kiusallinen ja halpa muistuma niistä vuosista, jolloin tuore myytti Suomesta metallimusiikin luvattuna maana tuotti pakahduttavan määrän yksitotisia, yksitoikkoisia ja yksinkertaisia junttariffejä.
Entäpä sitten: Menolippu Mombasaan tarkoitti Denigratelle meno-paluulippua maineeseen ja takaisin. Kun yhtye purkitti vuonna 2003 englanninkielisen debyyttipitkäsoittonsa, oli Mombasa muodostunut jo taakaksi. Levy myi kehnosti, ja Denigrate jäi ihmisten mieliin sillä ainoalla kappaleellaan, jolla ei todennäköisesti ollut yhtyeen jäsenille mitään merkitystä. (HL)
http://www.youtube.com/watch?v=-DIlHCdVg4A
15. The Ataris: Boys of Summer
Mitä: 2000-luvun poppunkkarit yrittävät ymmärtää Don Henleytä ja vanhempiensa sukupolvea.
Miksi: Hyvä kysymys. Ehkä bändin johtohahmo Kris Roe todella luuli babyboomernostalgian taipuvan punkiksi.
Millä seurauksilla: Boys of Summer oli ilmeisesti tarkoitettu albumiraidaksi, mutta siitä tehtiin yhtyeen harmiksi single radioasemien innostuttua. Coverista tuli yhtyeen ainoa tunnettu kappale.
Miten pärjää alkuperäiselle: Idean tasolla AOR-raidan muuttaminen punk-kaahailuksi on hauska, mutta toteutus on pidemmän päälle yhtä nokkela kuin deadhead-tarran korvaamine Black Flag -tarralla sanoituksessa.
Entä sitten: The Atarisista ei sittemmin ole paljon kuultu. Yhtye on yhä kasassa, mutta kuudennen levyn julkaisu on venynyt venymistään. (JM)
http://www.youtube.com/watch?v=NtoNWSoTgSM&feature=related
The Lemonheads Tavastialla sunnuntaina 6.5.2012 ja Tampereen Klubilla maanantaina 7.5.2012. Showtime kello 21. Liput 26,50-28 €.
