Jukka-Pekka Ronkainen

Laitapa Sly Stonen Family Affair soimaan. ”Sitä biisiä kuunnellessa vierähtää koko päivä”, psych rock -yhtyeen laulaja-kitaristi Jason Simon sanoo.

Mikäli Rosemary West tarjosi kipinän tähän lauluun, lienee se hänen ainoa hyvä tekonsa.

Tältä kuulostavat hetket, joina spastis-primitiivinen tarve vatkata persettä kohtaa nörtähtävän levynkeräilijän fiksaation New Yorkin rosoista postpunk-perintöä kohtaan.

Musiikkia, joka kätkee alkuperänsä ja murtaa kaikki sidokset paikkaan.

Oululainen tasa-annos myyttisen lännen unelmia ja kotoisen pohjolan realiteetteja.

Manchesterissa keski-ikäistyy brittiläisen popin uusi herkkä jättiläinen, kuudennella albumillaan brittilistan top 10:een noussut I Am Kloot.

Kotimaisen vaihtoehtomusiikin outo aistiharha oireilee kolmatta kertaa. Jukka-Pekka Ronkainen kuuntelee.

Trickyn Public Enemy -”coveriss” hämmentävintä on, kuinka täysin eri alkuperästä kaivetut raaka-aineet reagoivat toistensa kanssa.

Aina on kysyntää kunnianhimoiselle räpille, jonka ainoa funktio ei ole hillittömien egojen ruokinta.

Stoner rockin kulmakiven laulaja-kitaristi vihaa sanoituksia.

Jokainen on matkalla johonkin, mutta tie vapauttaa selittelyn tarpeesta. Matkan tarkoitusta ei kysellä, sillä verorahoin kustannetulla tiellä kaikki syyt matkustaa ovat tasavertaisia.

Jukka-Pekka Ronkainen muistelee, kuinka Tehosekoitin ampaisi huipulle ja käynnisti samalla pitkät jäähyväiset.

Hailuodon tehtävä on kertoa jälkipolville, mikä täkäläisessä elämänmenossa oli upeinta ennen kuin kaikki mokattiin.

Mummypowderin musiikin hienojännitteisyys on tulos kirjaston musiikkiosastolla, divarin pahvilaatikoiden ja levysoittimen äärellä vietetyistä tunneista.

”Pilkahdusten lomassa on piinaavaa odotella aurinkoa pilvien peitosta”, kirjoittaa Jukka-Pekka Ronkainen.

”Vuonna 1997 skeittilaudat olivat paksuja ja raskaita lankkuja. Hiuksia värjättiin vihreiksi, elettiin nousukautta, housunviertä reunustivat avainketjut ja Tony Hawk oli esikuva eikä pelkkä tavaramerkki.”

Onneen ei tunnetusti ole oikotietä, mutta hittilistojen kärkeen voi karauttaa myös lainahevosella. Otimme tarkasteluun 15 tapausta, joissa paikkaa parrasvaloissa on tavoiteltu jo ennestään kovin tutuilla sävelillä.

”Under the Milky Way on kuitenkin notkea mestariteos – se viihtyy yksin sekä seurassa ja on aina yhtä upeaa kuultavaa, kajahtivatpa sen sävelet orkesterimontusta tai baarijakkaralta.”

”Piru vie. Chris Rean raspiäänellä aromatisoituun pehmorokkiin inkarnoituu miehinen kasvukertomus, aina nuoruuden autotallirokkailuista siihen aikuisiän pukukoodi-konttoriin, jossa saa kuunnella hiljaisella Radio Novaa tai jotain muuta kivaa radiokanavaa.”

Muistatko, missä olit ja mitä teit syyskuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 2008? En minäkään, mutta Bill Wells oli tuona päivänä Tokiossa ja teki tämän albumin.