Megalomaanis-juustoisen musiikin arkkivelho Jim Steinman kirjoitti Total Eclipse of the Heartin alun perin Meat Loafille, mutta se päätyi levy-yhtiön rahasotkujen vuoksi Bonnie Tylerin tulkittavaksi. Tämä kaikkien mausteiden voimaballadi myi tähtitieteellisiä määriä ja sinkoutui listaykköseksi niin monessa maassa, ettei Wikipediakaan pysy laskuissa.
Paras ympäristö Total Eclipse of the Heartin kuulemiselle on tietenkin aamuöinen diskoteekki, sillä kappale on draamankaareltaan optimaalinen viimeinen hidas, päänsekoittava palanen ohikiitävää ikuisuuden tunnetta, jonka soitua montaasi on ohi eikä kukaan voi toivoa enää yhtään mitään.
Aavemaisen vääjäämätön pianointro kestää riivaavat 7 sekuntia. Alkutahtien aikana huolimattomuuden tilassakin teutaroiva mieli ehtii haravoida harventunutta tanssilattiaa, jonka yllä ystävien ja vastarakastuneiden ontot miehittymät nojailevat toisiaan vasten. Voi!
Tässä vaiheessa moni jo yrittää paeta narikkajonoa kohti. Turhaan tietenkin, sillä kohtalokas ”Turn around!” loitsuaa jäämään ja hapuilemaan katsekontaktia haikein silmin, väräjävin sydämin.
”Every now and then I get a
little bit lonely and you’re never coming around
Every now and then I get a
little bit tired of listening to the sound of my tears
Turn around, Every now and then I get a
little bit nervous that the best of all the years have gone by”
Kappaleen kertojaääni on aikuistunut, traumojensa tihkusateessa värjöttelevä post-romantikko, jonka sydän on hajonnut yhtä monta kertaa kuin on kaljalaseja rikkoutunut tanssisalin lattialle.
”Once upon a time I was falling in love
now I’m only falling apart”
Täydellisessä sydämenpimennyksessä riutuneet vaatimukset ikuisesta romanssista kuitenkin rakennetaan uudelleen, versiosta riippuen vähän yli viidessä tai seitsemässä minuutissa.
Kappaleessa tunteet heittelehtivät humalaisesti kuin värit mielialasormuksessa. Kertosäkeen koittaessa tunnelma vaihtuu sulavasti epäluuloisesta hajoilusta ja itsesäälissä kieriskelystä vilpittömään katarsikseen. Silloin musiikillinen tyrmäystippa on todennäköisesti jo kaikkien hyväuskoisten diskoilijoiden verenkierrossa, ja he ovat heittäytyneet luottavaisessa hurmostilassa toistensa kaulaan.
Äänialojensa äärirajoilla raspaavan Bonnie Tylerin voi kuvitella laulavan valkoisessa puvussa jossakin keskiaikaisessa linnassa, kuunvalon kajastaessa lasimaalausten läpi ja kymmenen tuulikoneen hulmuttaessa hänen leijonanharjaansa. C-osassa kuulija hukutetaan yhdeksän richterin urkujylinään. Lisää hiuslakkaa, savukonetta ja konfettia! Tämä ei ole mikään halpamainen sälekaihdinballadi!
Katkeransuloinen vyörytys kuitenkin tajuaa toiveidensa mahdottomuuden ja lupaa diskorakkaudelle kestoa ikuisuuteen… tai ainakin yön loppuun asti. Mutta tunnelman tavoittaminen on vaikeaa, sillä tätä kirjoittaessani on keskipäivä.
Olen syönyt triplasuklaakeksejä ja kuunnellut Total Eclipse of the Heartin neljä kertaa. Musiikkivideossa on kuoropoikia, joiden silmien tilalla on hyytävän siniset lamput.
Turn around, bright eyes. Päässä heittää.
Bonus!
Edesmennyt skottibändi The Beta Band samplasi Total Eclipse of the Heartia esikoisalbuminsa Hard One -kappaleessa.