Minimalismin lonkerot – kuusi porttia moderniin klassiseen musiikkiin

Partaa, ei partaa, partaa, ei partaa…

Klassisella tai taidemusiikilla on ollut pitkään aika vaikea suhde kevyen musiikin kanssa. Enää ei sinfonioissa tai pienemmissä teoksissa juuri kuulla katkelmia kansan huulilla ja päissä viihtyvistä päivän hiteistä tai suosituista kansanlauluista. Viimeistään toisen maailmansodan jälkeen, sarjallisen musiikin jonkinasteisen hegemonian laskeuduttua hiukan epäilyttävän hajun lailla klassisen musiikin maailman ylle, tiet erosivat.

Amerikkalaisten rahoittamista, Darmstadtin kaupungissa järjestetyistä kesäkursseista muodostui 1950-luvulla, hiukan karrikoiden, sarjallisuuden ja muiden avantgardististen sävellystyylien Bilderberg. Natsien kieltämän modernismin suosiminen oli kätevä tapa pestä natsivaikutteet Saksan musiikkikulttuurista, mutta Darmstadtin kaiku kuului läpi läntisen maailman. Kuuluu vieläkin, hyvässä ja pahassa, vaikka niin sanottu Darmstadtin koulu hajosi musiikillisiin erimielisyyksiin vuonna 1961.

Minimalismi syntyi samoihin aikoihin kapinana sarjallisuutta vastaan. Säveltäjät sävelsivät ja esittivät teoksiaan syrjässä akateemisen säveltämisen valtavirrasta ja ihailivat John Cagen ajatuksia ja musiikkia.

Klassisen musiikin tyyleistä juuri myöhäissyntyisellä minimalismilla on luontevin ja läheisin suhde pop-musiikkiin. Säveltäjien puolella musiikillinen ristiinpölytys on alusta lähtien ollut aktiivisinta ja sen vaikutus pop-musiikin kokeellisempaan laitaan on ollut valtava. Musiikillisia ja yksilöiden välisiä yhteyksiä löytyy pilvin pimein.

Musiikin ongelmakäyttäjien keskuudessa minimalismista on muodostunut kätevä porttihuume klassisen musiikin maailmaan.

Minimalismin voi karkeasti jakaa kahteen karsinaan. Ensimmäisessä säveltäjä turvaa pitkiin ääniin, droneen. La Monte Young sävelsi näin. Toinen on niin sanottua pulssiminimalismia, josta tuli ennen pitkää genren vallitseva ”totuus”, kiitos Steve Reichin ja Philip Glassin saavuttaman crossover-suosion.

LA MONTE YOUNG

La Monte Youngia pidetään yleisesti ensimmäisenä minimalistina. Hän julkaisi ensimmäiset sävellyksensä, a-molli scherzon pianolle 1950-luvun alussa. Hänen tavaramerkikseen säveltäjänä muodostuivat myöhemmin äärimmäinen äänenpaine ja huikean pitkät äänet.

Youngin sävellyksillä oli taidemusiikin parissa aika suuri vaikutus (Tony Conrad, Rhys Chatham, jne.), mutta hänen jälkensä kuuluu myös kevyen musiikin puolella. Esimerkiksi Earth-yhtyeen Dylan Carlson on puhunut Youngin vaikutuksesta hänen töihinsä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
La Monte Young – The Second Dream of the High-Tension Line Step

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Earth – Seven Angels

Young on vaikuttanut Carlsonin kautta, ja miksi ei suoraankin, myös Stephen O’Malley/Greg Anderson -kaksikon tekemisistä versovaan, villisti oksivaan puuhun.

Myös henkilökohtaisia yhteyksiä kevyen musiikin suuntaan löytyy. John Cale oppi omien sanojensa mukaan itseään ilmaisevaksi muusikoksi Youngin kokoonpanoissa soittaessaan. Cale soitti Youngin The Theatre of Eternal Musicissa 1960-luvun alussa, ennen kuin perusti Velvet Undergroundin. Vaikutus kuuluu selvästi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
La Monte Young – The Tortoise, His Dreams and Journeys

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
The Velvet Underground – Venus in Furs

CHARLEMAGNE PALESTINE

Spacemen3:n Dreamweapon: An Evening of Contemporary Sitar Music referoi La Monte Youngin ”dream music”-konseptia jo nimessään…

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Spacemen 3 – Dreamweapon: An Evening of Contemporary Sitar Music

…mutta yhtyeen hakkaava, muutamaa nuottia ritualistisesti toistava psykedelia tuntuu ainakin minusta viittaavan aika ajoin myös Charlemagne Palestinen suuntaan. Kuunnelkaa itse. Pierce ja kumppanit kyllä lisäävät aimo annoksen Stoogesia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Charlemagne Palestine – Strumming Music

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Spacemen 3 – Revolution

MORTON SUBOTNICK

1960-luvun loppupuolella Morton Subotnick julkaisi teoksensa Silver Apples on the Moon. Subotnickin suurin vaikutus elektronisen musiikin kehitykseen on ollut nimenomaan teknologian parissa, mutta kyllä hänen musiikkinsakin jätti jälkensä esimerkiksi Ilpo Väisäsen ja Mika Vainion Pan Soniciin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Morton Subotnick – Silver Apples of the Moon

Kaikuja kuuluu myös Herbie Hancockin superfunk-periodia edeltäneeltä ajalta.

https://youtu.be/0VRkq1fphGs
Herbie Hancock – Rain Dance

TERRY RILEY

Minimalismin parista on noussut muutama teos, joilla on ollut todella vahva vaikutus kevyen musiikin puolella. Yksi niistä on Terry Rileyn A Rainbow In Curved Air. Riley löi itsensä läpi jo teoksellaan In C, jonka vuoden 1968 kantaesityksessä musisoivat myös Morton Subotnick ja Steve Reich. Vuonna 1967 äänitetty, mutta vasta 1969 julkaistu A Rainbow In Curved Air oli kuitenkin se teos, joka saavutti vastakaikua rockareiden parissa. Sävellys antoi musiikillisen vaikutuksen lisäksi nimensä muun muassa eräälle progebändille, jonka musiikissa miehen vaikutus ei juuri koskaan kuulunut.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Terry Riley – A Rainbow in Curved Air (Part I)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
The Who – Baba O’Riley

Pete Townshendin The Wholle kirjoittaman, sekä gurultaan Meher Babalta että Rileylta nimensä johtaneen Baba O’Rileyn selkäranka puolestaan koostuu Rileyn teoksesta kloonatusta syntetisaattorikuviosta. Vaikutus kuuluu myös Won’t Get Fooled Againillä.

Mike Oldfield teki Diapameja syöneen version samoista rakennuspalikoista vuonna 1973.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Mike Oldfield – Tubular Bells

STEVE REICH

Steve Reichin vaihesiirtoon perustuvat sävellykset löivät myös läpi sekä rock-muusikoiden että yleisön parissa. Vuonna 1976 kantaesitetty Music for 18 Musicians kuuluu monessa kevyen musiikin nurkassa 1980-luvun progesta 2010-luvun tanssimusiikkiin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Steve Reich – Pulses / Section I / Section II

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Talking Heads – I Zimbra

Talking Headsin I Zimbran rakenne on modulaarinen, ilman perinteistä, pop-musiikille ominaista draaman kaarta. Myös laulun käsittely yhtenä äänenä muiden muassa muistuttaa Reichin ja miksi ei myös Glassin teoksista. Kappaleen melodioissa kuuluu ehkä myös Piano Phasen vaikutus.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Steve Reich – Piano/Video Phase (excerpt)

Kun Robert Fripp kasasi 1980-luvun puolenvälin tienoilla King Crimsonin uudestaan, hän tapasi bändiin kitaristiksi ja laulajaksi päätyneen Adrian Belew’n Steve Reich -konsertissa New Yorkissa.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
King Crimson – Discipline

Brittikaksikko The Orb lainasi palasen Reichin Electric Counterpointia hittiinsä Little Fluffy Cloudsiin. Kitarassa Pat Metheny.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
The Orb – Little Fluffy Clouds

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Steve Reich – Electric Counterpoint III (Fast)

Reichin vaikutus kuuluu vahvasti myös Mungolian Jet Setin ja Jaga Jazzistin tänä vuonna julkaisemassa kappaleessa Toccata.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Jaga Jazzist – Toccata (Mungolian Jet Set Remix)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Steve Reich – Nagoya Marimba, Ensemble O (for Percussion)

PHILIP GLASS

Philip Glass on todennäköisesti maailman tunnetuin nykysäveltäjä ja 100 prosentin varmuudella maailman tunnetuin elossa oleva sellainen. Hänellä on myös syvimmät suhteet pop-musiikkiin ja sen tekijöihin. Glass on työskennellyt David Bowien, Aphex Twinin, Brian Enon ja monien muiden kanssa. Vaikutteet ovat kulkeneet kumpaankin suuntaan.

Glass teki omalta osaltaan äänenpaineesta tärkeän osan klassisen musiikin työkalupakkia ja integroi syntetisaattorit ja muut vahvistusta tarvitsevat soittimet äärimmäisen sujuvasti sinfoniaorkesterin traditionaaliseen soundiarsenaaliin.

Glassin muotokielestä on tullut niin olennainen osa maailmamme ääniraitaa, että yksittäisiä kappaleita on huomattavasti vaikeampi löytää kuin muiden säveltäjien kohdalla. Miehen vaikutus kuuluu milloin hiphopissa, milloin tavassa, jolla Sufjan Stevens orkestroi omia levyjään ja milloin räävittömien noisepunkkareiden sekoiluissa. Ja tuhannessa muussa nurkassa.

Einstein on the Beach-oopperasta löytyy useita kappaleita, joiden vaikutuksen voi kuulla Talking Headsin Once in a Lifetimessa. Tässä yksi.

http://www.youtube.com/watch?v=jKlrkBJozuc
Talking Heads – Once in a Lifetime

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Philip Glass Ensemble – Train/Spaceship, pt. 1

Sufjan Stevensin Chicagossa orkesteri soittaa aika paljon tyylipuhdasta minimalistipulssia.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Sufjan Stevens – Chicago

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Philip Glass – The Photographer – Act III

Philip Glass on niin sisällä popkulttuurimme DNA-rihmastossa ettei hänelle riittänyt musiikin säveltäminen elokuvaan Candyman. Hän teki myös Candyman II:sen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Philip Glass – The Demise of Candyman