Suomipopin valkeat helmet

#30 Saara Suvanto – Kissat ja koirat ja linnutkin (1987)

Ääni ydinsodan keskeltä

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Saara.

Saara Suvannon esikoislevy.

Pieni Illon kylä Satakunnassa. Kylän rukoushuoneelta, synkkien kuusien vierestä, syksyn koleudesta kaikuu lauluääni. Kun rakennusta lähestyy, alkaa erottaa myös säestävän urkuharmonin voimakkaan, periksi antamattoman sykkeen. Ääni säröilee, mutta laulaja ei välitä tästä vaan etsii keuhkoistaan uuden syvätason kuten vanhat blueskarjujat. Puut näyttävät aistivan tämän raivokkaan revittelyn kilometrin päässäkin.

On loppuvuosi 1986 ja Saara Suvanto äänittää läpimurtoonsa johtanutta demoaan. Ensi vuonna ääni kuuluu jo stereoista ja televisioista. Se erottuu, eikä voi olla herättämättä voimakkaita tunteita kuulijoissa. Debyyttialbumia myydään miltei 20 000 kappaletta, kunnioitettava määrä aiemmin tuntemattomalta taiteilijalta.

Suvannon ensilevy on omapäinen ja briljantti yhdistelmä rockia, bluesia, kantria ja iskelmää sekä hieman souliakin. Erittäin hauraiden ihmissuhdetarinoiden ja parin rennomman menopalan joukosta hiteiksi nousevat Ruman rajun Raija rouvan rokki (ilman väliviivaa) sekä sodanvastainen Kissat ja koirat ja linnutkin.

Kuvateksti: Saara Suvanto esittämässä Kissat ja koirat ja linnutkin -kappaletta vuonna 1990. (Lähde: YLE TV1 Mediakomppanian henkilökuva samalta vuodelta.)

Kuvateksti: Saara Suvanto esittämässä Kissat ja koirat ja linnutkin -kappaletta vuonna 1990. (Lähde: YLE TV1 Mediakomppanian henkilökuva samalta vuodelta.)

Etenkin jälkimmäinen on muodostunut ehkä Suvannon suosituimmaksi kappaleeksi. Lapsen näkökulmasta laulettu, miltei kansanmusiikkimainen, mahdollisimman suora pyyntö aikuisille hidastaa hurjaa tahtiaan ja lopettaa sotiminen. Suvannon revityn oloisen äänen kautta kappale saa vielä voimakkaampia tasoja. Ilpo Murtojärven ja Jukka Alihangan tuotanto on 1980-lukulaisuudessaan maltillisen dramaattinen, joissain kohdissa jopa riisutun oloinen.

”Hei isä, ne tahtoo lapsetkin
ilmaan räjäyttää
kaikki kissat ja koirat ja linnutkin
ei niiltä mikään rauhaan jää”

Juuri sellainen kappale, joka ei voisi nousta kuin Illon seitsemänlapsisen viljelijäperheen maaperästä. Jonka lapsiin kuuluvat Suvannon lisäksi laulun hänen kanssaan kirjoittanut isoveli Martti Heikkilä, sekä pikkusisko, iskelmälaulaja Hanna Ekola.

Siellä sen tarina alkaakin.

Illon maantie

Heikkilän perheen isä toimi viljanpuinnin ohessa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) maallikkosaarnaajana. Martti Heikkilä muistaa musiikin olleen usein läsnä perheen asuttamassa Illon Vuorivainion talossa.

”Meidän kasvuympäristössä 1960-luvulla laulaminen oli tärkeää. Laulettiin lastenlauluja, kansanlauluja ja hengellisiä lauluja. Evankelisen liikkeen Siionin Kannel oli se, jonka sävellysten musiikillinen tyyli myös varmaan tarttui syvälle, ainakin mulla ja ehkä Saarallakin. Se tyyli on käsittääkseni jossain määrin erilainen kuin virsikirjan sävelmissä. Ruotsalaisia kansansävelmiä esimerkiksi.”

”Lapsuus 1960-luvulla oli sillä tavalla vapaata, että saimme olla paljon omissa oloissamme ja puuhata omia juttujamme. Ympärillä oli metsää, peltoa ja vuori, periaatteessa ei saanut mennä kauemmaksi kuin että koti näkyi, mutta siinäkin taidettiin vähän luistaa.”

”Eli se oli tekemiseen ja luovuuteen kannustavaa. Se evankelinen hengellisyys ei sitä rajoittanut. Ja tässä tullaan siihen, mikä ehkä musiikillisen kehityksen kannalta oli kaikkein tärkeintä. Aloimme jo nuorina sepittää omia lauluja”, Heikkilä kertoo.

”Kun John F. Kennedy ammuttiin vuonna 1963, Saara teki ensimmäisen laulunsa: ’Kennedy ajaa autollaan u-uu/Kennedyä ammutaan u-uu/Lapset itkee Kennedyä u-uu.’ Jokainen rivi tuplattiin ja näin tarina eteni dramaattisena.”

Heikkilän suku on laajalti musikaalinen. Miten Saara Suvannon voimakas lauluääni kehittyi?

”Se tuli jo 1960-luvulla meidän yhteisissä laulamisissamme esiin. Ja sitten kun tytöt alkoivat esiintyä SLEY:n illoissa. Äänen vahvuus liittyi varmaan jotenkin Saaran temperamenttiin. En silti muista, että olisin lapsuudessa pitänyt jotakuta muita parempana laulajana.”

”Mistä sitten johtuu se, että niin Saaralla kuin Hannalla on ollut selvästi erottuva saundi ja vibraatto lauluäänessään? Ja sitä samaa on varmaan jonkin verran meillä muillakin. Itselläni myös nasaaliutta ja Saarallakin. Johtuuko se musiikillisen koulutuksen puutteesta, että kukaan ei ollut opettanut, miten kuuluu laulaa? Tai jopa siitä, että 1960-luvun jälkipuoliskolle saakka meillä ei kuunneltu juuri muuta musiikkia kuin lastenlauluja? Eli Saarankaan lapsuusvuosina ei ollut mitään radiosta kuultuja musiikillisia esikuvia”, Martti Heikkilä pohtii.

”Voisiko olla jotain geneettistä ja jotain opittua? Voisiko liittyä myös sleyläisyyteen? Oma yksityiskohtansa on se, että evankelinen herätysliike on ollut vahva alueilla, jotka ovat olleet myös vahvoja kansanmusiikkialueita kuten Kaustinen ja Pohjois-Karjala.”

”Sekin oli varmaan tärkeää, että kotitalosta löytyi paikkoja, joissa sai laulaa täysillä. Kolmikerroksisessa talossa oma suosikkipaikkani oli kellarikerroksessa, jossa betoniseinistä lähti hyvä kaiku. Ja jos sieltä jotain kuuluikin, niin sitä pidettiin meillä ihan luonnollisena, kun joku jossain täysillä veteli.”

1960-luvun lopulla myös popmusiikki saapui Heikkilän perheeseen radion ja television välityksellä.

”Syksyn Sävelet olivat iso juttu ja Saaralle ennen muuta Rauli Badding Somerjoki. Saaran ensimmäinen ostokasetti oli Suzi Quatro, vuonna 1974. Se oli siis kovin juttu silloin.”

Entä Janis Joplin, johon Suvantoa usein verrattiin?

”Myöhemmistä vaikuttajista ainakin Bonnie Tyler ja Rod Stewart tulevat mieleen. Olisiko Joplin ollut sitten artistiuran aikana tullut vertaus? 1970-luvullakin se oli niin, ulkomainen popmusa oli enemmän siskojen juttu”, Heikkilä sanoo.

Martti Heikkilä ehti sisaruksista ensimmäisenä levyttämään. Ainakin Hanna Ekola pitää isoveljeä pikkusiskojen esikuvana musiikkiuralla.

Martti Heikkilän vuonna 1979 Masa Paljasjalka -salanimellä tekemä soolosingle.

Martti Heikkilän vuonna 1979 Masa Paljasjalka -salanimellä tekemä soolosingle.

Sairaudet varjostivat Saara Suvantoa hänen koko elämänsä ajan. Niistä huolimatta hän toi persoonaansa esiin räväkästi.

”Yksi meitä lapsia pieninä koskettanut laulu oli Musta Saara. Afrikkalaislapsen kuoleminen uskossa ja pelastettuna liittyi meidän mielessä siihen, mitä omassa perheessä oli tapahtunut, kun Saara oli kaksivuotiaana sairastunut sokeritautiin. Siihen aikaan diabeteksen ennuste ei ollut niin hyvä kuin tämän päivän lapsilla”, Martti Heikkilä kertoo.

”Saaran temperamentin ja äkkipikaisuuden liitin lapsena jotenkin hänen sokeritautiinsa. Että kun sokerit ovat alhaalla, niin voi suuttua helposti.”

”Mutta räiskyvä persoona hän oli ilman muuta, sekä lapsena että aikuisena. Ja mielialat ailahtelivat myös. Niin kuin nuorempana itsellänikin.”

”Meillä oli muutenkin paljon sitä, että olimme massaan verrattuna erilaisia. Ainakin Saara ja minä omaksuimme vahvasti sellaisen asenteen, että olemme vastarannankiiskejä. Emme niitä tavallisia taapertajia, jotka eivät tiedä muusta kuin tavaran perässä juoksemisesta ja siitä, miten kuuluu olla.”

”Erilaisuuden tunne saattoi olla jonkinlaista alemmuudentunnettakin, mutta myös vahva halu kulkea omaa tietään”, Heikkilä toteaa.

Ensilevytykset ja erään valkean helmen kirjoitus

Opiskelu Karkun evankelisella opistolla oli tuotteliasta aikaa Saara Suvannolle. Osa siellä 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa syntyneistä lauluista päätyi myöhemmin levytettäviksi. Martti Heikkilä oli tällöin itse Suomen ulkopuolella.

”Olin 1980-luvun alkupuolen Ruotsissa Västeråsissa opettajana. Tämän vuoksi en ihan läheltä seurannut Saaran kaikkia vaiheita, mutta toki se oli ajatuksissa mukana.”

”Saaralta alkoi mennä näkö niin, että 1980-luvulle tultaessa, 20-vuotiaana, hän oli diabeteksen takia jo täysin sokea.”

Kuinka omakohtaisia Suvannon omat kappaleet olivat?

”Monet olivat omakohtaisia. Olisi hänen oma asiansa kertoa mitkä ja miten”, Heikkilä vastaa.

Suomalaista naisrockia laajalti esittelevässä Rockin korkeat korot -historiikissa Hanna Ekola yhdistää tiettyjä Suvannon biisejä tämän rakkaussuhteisiin ja sokeutumiseen. Mutta parempi antaa Martti Heikkilän jatkaa:

”Saaran ensimmäinen avioliitto jäi lyhyeksi, mutta muistan, että hän teki jo silloin demoja. Yhdessä toisen aviomiehensä Hannu Suvannon kanssa Saara sai aikaan entistä ammattimaisempia äänityksiä teknisesti ja sitten omakustanteen Säveleni teille soikoon, jolla Saara yritti Syksyn Säveleen 1985. Oma single oli iso juttu, vaikka se esiraadilta ohi menikin.”

Saara Suvanto äänittämässä kotistudiollaan vuonna 1990. Taustalla Hannu Suvanto. (Lähde: Mediakomppania)

Saara Suvanto äänittämässä kotistudiollaan vuonna 1990. Taustalla Hannu Suvanto. (Lähde: Mediakomppania)

Tätä ennen Suvannolla oli vuosina 1981–83 sopimus iisalmelaisen Tapio Palmrothin yksin pyörittämän levy-yhtiön kanssa. Yhtään julkaisua Palmroth ei saanut Suvannon musiikille rahoituksen puuttuessa järjestettyä, mutta Kissat ja koirat ja linnutkin sai syntynsä hänen vaikutuksestaan.

”Se oli Palmrothin tilaus, joka tuli mulle Saaran kautta. Tilauksen otsikkona oli ’sota lapsen silmin’. Saara välitti saman tilauksen myös siskollemme Riitalle, joka samoihin aikoihin teki tekstin Särkynyt ääni rastaalla, jonka Saara sävelsi. Sekin julkaistiin Saaran debyytillä”, Martti Heikkilä kirjoittaa.

Kissat ja koirat ja linnutkin syntyi todennäköisesti vuonna 1982. Ydinsodan pelko oli läsnä paljon vahvemmin kuin nyt. Muutama vuosi myöhemmin tuli Tšernobylin onnettomuus ja teksti sai enemmän myös muuta kuin ydinsotaan liittyvää ulottuvuutta.”

”Västeråsissa Råby-nimisen lähiön kaksiossa syntyi teksti ja sen kanssa melodia. Kun biisejä tekee tekstilähtöisesti, siinä miettii paljon enemmän tekstin sävyjä kuin musiikin. Sanojen saundia ja rytmiä. Todennäköisesti kertsi syntyi ensin ja melodia yhdessä sanojen kanssa. Kitara oli mulla mukana tekoprosessissa.”

”Mutta niin kuin joskus käy, säkeistömelodiasta tuli väkinäinen ja pyysin Saaraa tekemään sen uudestaan. Ja minkä Saara teki, kelpasi mulle kovasti. Eli kertsin melodia on mun ja säkeistöjen Saaran.”

”Enää ei taida olla eri versioita tekstistä minkään laatikon pohjalla”, Heikkilä harmittelee. ”Mutta eiköhän se mennyt niin, että sen kertsin tein ensin. Kirjoitin siihen, mitä ydinsodan pelko merkitsee lapsen näkökulmasta. Että ne on kissat, koirat ja linnut, joista lapsi läheisten lisäksi on huolissaan. Ja siten, että lapsi kertoo peloistaan isälle ja äidille.”

”Säkeistöihin tuli sitten ikään kuin aikuisen viesti toisille aikuisille, kuinka meidän täytyy oppia kuuntelemaan lasta ja hidastamaan ja muuttumaan taas hiukan lapsiksi itsekin.”

”Kuuntele lapsen ääntä, vielä kun aikaa on
Anna jo kiireen olla, kulkija rauhaton
Hälinässä ääni hukkuu, viattoman lapsosen
Yöllä kun hän jo nukkuu, kirkkaana kuulet sen.”

”Rakenne oli alusta asti sama kuin 1989 tammikuussa Hanna Ekolalle syntyneessä Villihevosia-biisissä. Kertsillä liikkeelle ja sitten vasta säkeistöihin”, Heikkilä toteaa.

Kissat ja koirat ja linnutkin kuuluu Suvannon laulutuotannon yhteiskunnallisempaan puoleen, kuten kolmannelta levyltä Kaunotar ja kulkuri löytyvä, Heikkilän sanoittama Missä kaikki kuolleet.

”Ilman muuta Saaralle tuntui luontevalta kirjoittaa kappaleita, joissa laulettiin siitä, mitä maailmassa tapahtui juuri tänään. Se on jotain, mitä olisin halunnut tehnyt enemmän, jos olisi ollut julkaisukanavia. Nää on lauluja, joita on turha tehdä pöytälaatikkoon.”

Mutta vuonna 1986 tältä valkealta helmeltä puuttui vielä julkaisukanava.

Lääketiedettä ja musiikkia

Tarina siirtyy Turkuun, jossa Kissat ja koirat ja linnutkin -kappaleen sekä Suvannon debyyttialbumin tuottamisesta vastasivat Ilpo Murtojärvi ja Jukka Alihanka.

Kitaristina ja sovittajana tunnettu Murtojärvi ottaa yhteyttä muutama päivä monivuotisen yhteistyökumppaninsa Alihangan kuoleman jälkeen. Alihanka kuoli viime viikon torstaina vaikeaan sairauteen.

”Yhteistyöstä Jukka Alihangan kanssa pitäisi kirjoittaa kokonaan uusi tarina, mutta lyhyesti yritän sanoa jotakin.”

”Tutustuimme Jukan kanssa Anneli Saariston ensimmäisen levyn teon yhteydessä musiikkimoguli Rauno Lepistön Turkuun rakentamalla Studio 55:llä. Olin projektissa kitaristina.”

”Jonkun ajan päästä olin tekemässä soololevyäni Avaus ja Jukka tarjoutui auttamaan levyn julkaisussa, kun Ensio Music -levyfirma ei oikein uskonut levyn kaupallisuuteen. Sehän oli instrumentaaliprogea tai jotain sinne päin. Levy julkaistiin Jukan Luumu-levymerkillä.”

”Jossain vaiheessa tehtiin Tuula Amberlan Lulu, jossa minä toimin sovittajana. Siitä lähti melkoinen yhteistyö levyjen teon merkeissä”, Murtojärvi kertoo.

Alihankaa haastateltiin Lulun tekemisestä Nuorgamissa huhtikuussa 2011.

”Jukka oli melkoinen ideanikkari ja halusi tehdä musiikkia hieman toisin kuin muut sen ajan trendikkäät firmat. Olin samoilla aaltopituuksilla. Ehkä juuri siksi meidän yhteistyömme toimi. Minä olin musiikin ammattilainen, Jukka taas kouluttautunut lääketieteen ammattilaiseksi. Jukan ajatusmaailmasta ja kokemuksista tuli ideoita, joita ei aina pelkästään muusikon lähtökohdista löydy. Jukka oli tehnyt lauluja hyvin nuoresta ja tekstit olivat hänen vahva alueensa.”

”Varsinkin Tuula Amberlan kohdalla haettiin soundia, josta muodostui tavallaan tavaramerkki, jota Turku-soundiksikin joissain piireissä kutsuttiin. Eli laulusta kaikki kaiut pois ja niin edelleen. Eräänlainen olohuonemeininki”, Murtojärvi kirjoittaa.

Martti Heikkilä pitää Alihankaa Saara Suvannon löytäjänä:

”Jotenkin Jukka Alihangassa oli jotain samaa voimaa ja karismaa kuin Otto Donnerissa.”

”Saara lähetti muistaakseni 1986 demoja eri levy-yhtiöihin, yksi niistä oli Rauno Lepistön eli Lepparin Ensio Music. Leppari antoi Jukalle yhtenä päivänä nipun C-kasetteja. Jukka kuunteli ne illalla kotona ja sitten muistaakseni heti seuraavana päivänä tuli Lepparin luo, että tämä. Leppari soitti siitä paikasta Saaralle.”

Illon rukoushuoneella urkuharmonilla äänitetty demo teki välittömästi vaikutuksen myös Ilpo Murtojärveen:

”En ollut ennen kuullut suomeksi tuollaista valtavaa fiilistä, mikä laulussa oli. Kylmät väreet menivät. Sitten piti miettiä, miten tämä kannattaisi tallentaa, jotta ei tuhottaisi fiilistä. Ensimmäiseksi tehtiin studiossa Saaran kanssa demo, jossa Saara lauloi ja soitti akustista ja minä fillailin akustisella mukana. Siinä oli fiilikset kohdallaan, ja alettiin miettiä, julkaistaanko tuo tekemämme demo sellaisenaan vai otetaanko bändi mukaan. Päädyttiin bändiin.”

”Jukka halusi myös vaikuttaa biisien nimiin ja ehkä järjestykseen levyllä. Muun muassa Viimeinen motelli oli kai jonkun muun niminen alun perin”, Murtojärvi lisää.

”Alihangalta tämä demo päätyi neljälle levy-yhtiölle. Saaralla oli valittavana Gugi Kokljuschkinin Sonet Music, Lepistön Ensio Music ja taisi olla Finnlevykin. Saara valitsi Sonetin”, Martti Heikkilä täydentää.

Samanlainen prosessi tapahtui paria vuotta myöhemmin Hanna Ekolan ensilevyn kanssa, jolloin useampikin Martti Heikkilän kappale kulkeutui Alihangan kautta Sonetin julkaistavaksi.

Pelastusarmeijasoundi

Saara Suvannon debyytti äänitettiin muutamassa päivässä keväällä 1987. Murtojärvi muistelee:

”Päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että minä kirjoitin demon pohjalta laput bändille, ja biisit vedettiin livenä Saaran kanssa nauhalle.”

”Studio 55 (myöhemmin nimeltään Riverside-studio) oli juuri muuttanut Aurakadulta joenvarteen. Tilat olivat ensimmäistä kertaa käytössä tässä projektissa ja studio oli vielä osittain kesken. Minä ja Saara soitimme erittäin kaikuvassa tilassa studion viereisessä salissa, aivan kuin demollakin. Muu bändi soitti studiossa. Kuuloyhteys tietty oli.”

Saara Suvanto ja Ilpo Murtojärvi jammailevat vuonna 1990. (Lähde: Mediakomppania.)

Saara Suvanto ja Ilpo Murtojärvi jammailevat vuonna 1990. (Lähde: Mediakomppania.)

”Soittomme oli tarkoitus olla vain demona bändille, ja me vedettäisiin osuutemme sitten uudestaan studiossa taustan päälle. Näin oli pakko tehdäkin, koska laulumikki ja kitaramikit vuosivat toisiinsa siellä salissa ja sitä aikamoista kaikua ei saanut niistä pois.”

”Siinä levyllä ja myös myöhemmillä Saaran levyillä soitti bassoa Pasi Lyysaari, rumpuja ja perkussioita Timo Koskinen, koskettimia Matti Puurtinen ja kitarat minä. Äänitykset hoiti Erik Gylphe. Eka levy ei mielestämme kaivannut sen enempää päällesoittoja eikä taustalaulujakaan. Livefiilis oli niin vahva.”

Heikkilän juttua varten tavoittama Saara Suvannon ex-aviomies, Hannu Suvanto, muistelee erityisesti Kissat ja koirat ja linnutkin -biisin äänitystä:

”Kun sen pohjia tehtiin, oli Alihangalla ajatus ’pelastusarmeijakompista’, johon hän haki rumpusaundeille kaikua studion vieressä olevasta isohkosta salista, mistä Koskinen olisi paukutellut rumpuosuudet. Asiaa kokeiltiinkin, mutta lopputulos ei sitten ihan tyydyttänytkään, joten lopulliset rummut tehtiin studiossa ja miksausvaiheessa lisättiin kaikua rumpuihin.”

Murtojärvi jatkaa: ”Mielestäni Saaran meininki henki jotain tosi roots-juttua, ja tämä ’pelastusarmeijasaundi’ positiivisessa mielessä oli hyvin lähellä sitä. Johonkin laitettiin kaikuisaa isorumpua jne. Siihen aikaan ei juuri käytetty kontrabassoa levytuotannossa Suomessa, mutta me haluttiin se tähän juttuun. Muistaakseni myös perkussiot, ne bongot ja triangelit, oli kompin ajatuksena jo alussa.”

Kissat ja koirat ja linnutkin alkaa Murtojärven hienolla, noin 40 sekunnin kitaraintrolla.

”Saattaa olla, että Saaran demolla oli kitaran virittelyä tai jotain siinä kohtaa ja sain siitä idean. Tällaisia tapauksia oli jonkun verran, että ehkä tahattomastikin Saaralta tuli jotain pikku juttuja, joista otin kiinni, että tuohan olisikin hyvä”, Murtojärvi sanoo.

”Sen intron ajatuksena on ainakin pysäyttää kuuntelemaan, että tästä jatkuu vielä tarinaa, kuunnelkaa loppuun. Tai jotain sellaista. Myöhemmin opin, että radiota ajatellen tuollainen menee harakoille. Mainosradioissa ei enää oikein jaksettu odotella jonkun intron loppumista, vaan piti laittaa kunnon rytinä alusta lähtien. Kohokohta pitäisi paljastaa heti. Jos biisin lopussa on jotain tuollaista, se ilman muuta feidataan radiossa pois, ja oikeastaan feidataan tylysti myös alusta. Siihen puhutaan jotain tosi tärkeää löpinää päälle. Laulajan tai biisintekijöiden mainitsemisesta puhumattakaan.”

”Biisintekijä saa olla kiitollinen sellaisista kitaroinneista kuin Ipellä tässä introssa tai Juha Björnisellä Villihevosten kitarasoolossa”, Martti Heikkilä kehuu.

Tämä ”pelastusarmeijan soittokunta” kasvaa vajaan neljän minuutin kestonsa aikana akustisesta karuudesta isohkoksi orkesteriksi, jossa Matti Puurtisen syntetisaattorit tavoittavat niin taivaalliset harmoniat kuin ne karheat urut, jolla Suvannon voisi kuvitella demonsa äänittäneen.

Epätavallisen soitinyhdistelmänsä takia Kissat ja koirat ja linnutkin on koko ensilevyn lailla ollut aina niitä 1980-luvun lapsia, joka hyödynsi aikakauden innovaatioita harkitusti, ei ylilyönnein. Mutta tämä pelastusarmeijabändi asustaa myös aikansa ulkopuolella, Heikkilän mainitsemissa kansanlauluissa ja ehkä 1960-luvun folkissa.

Biisin salaisimpana kikkana toimii lopussa mukaan liittyvä tuplauslaulu. Se voi huijata kuulijaa niin, että studiossa kuulostaisi olleen aito lapsiääni.

”Kyllä se muistaakseni oli Saaran oma ääni hiukan nopeutettuna”, Murtojärvi paljastaa.

Saara Suvannon debyyttialbumilla Kissat ja koirat ja linnutkin tuntuu eräänlaiselta myrskyn silmältä. Väkevien ja toisaalta lähellä murtumista olevien parisuhdekertomusten keskellä se tuntuu tarjoavan kuulijalle vielä kovempaa maailmankuvaa räjähtävine luontokappaleineen, kunnes Martti Heikkilän säkeistöt tarjoavat biisin ytimessä helpottavasti viattomuutta ja toivoa.

”Kuuntele lapsen ääntä, vielä sen kuulla voi
Kaupungin hiljetessä hennoimmat äänet soi
On silloin isojen vuoro liittyä laulamaan
Ja valtava lapsikuoro soi yli kaiken maan”

On erityisen liikuttavaa, että tämän lapsen viattomuuden laulaa esille ihminen, joka oli nuoren elämänsä aikana ehtinyt kokemaan jo paljon, ja jonka kokemukset kuuluvat äänen kaikissa säröissä, murinoissa ja falsettitaajuuksissa, sanoitusten jokaisessa tavussa.

Vaikka kyse on jokseenkin erityylisestä musiikista, 1980-luvun Suomessa Suvanto tuntuu olleen se, joka kävi lähimpänä Joose Keskitaloa ja Mirel Wagneria. Sama rujouden ja kauneuden peloton yhdistäminen, sama arastelemattomuus on läsnä Suvannonkin parhaimmissa hetkissä. Mikä Suvannolla kuvaston äärimmäisyydessä puuttuu, sen voi ääni täydentää.

Jos elämä tähän särkyisi

Saara Suvannon levytysura jäi kolmen albumin mittaiseksi. Kaikki ilmestyivät Sonet Musicilla Ilpo Murtojärven tuottamina, viimeisenä vuoden 1992 Kaunotar ja kulkuri. Siltä löytyy kolme Martti-veljen tekemää tekstiä.

Mediakomppanian vuonna 1990 tekemässä henkilökuvassa Suvanto kertoo, että hänellä on mennyt levybisneksessä hyvin:

”Siis siinä mielessä, että minusta ei oo tehty mitään muuta. Ei oo yritetty muokata miksikään toiseks. Vaan mä saan olla ihan oma itteni.”

”Kyllä Saara oli taiteilijaidentiteetiltään naislaulaja ja -lauluntekijä. Hän oli muutenkin kaikkien heikompien puolella. Näkövammaisuuden hän halusi pysyvän erillään taiteilijuudesta. Alussa se toteutuikin, kun ekan levynkannen valokuvasta sitä ei huomaa eikä sitä muutenkaan pidetty tiedottamisessa esillä”, Martti Heikkilä lisää.

Vuonna 1994 ilmennyt osteoporoosi ja yleensäkin diabeteksen myötä heikentynyt terveydentila haittasivat viimeisinä vuosina Suvannon laulujen kirjoittamista ja äänittämistä. Neljäs albumi oli kuitenkin suunnitteilla vielä vuonna 1999, jolloin Suvanto kuoli.

”Yksi minun kappaleeni oli sen levyn kaavailuissa mukana. Se on edelleen levyttämättä”, Heikkilä kertoo.

”Saaran keikkailu oli vähäistä. Se johtui osittain siitä, että kynnys nousta lavalle oli hänelle välillä vuorenkorkuinen. Jos hän olisi keikkaillut säännöllisesti, yleisöltä tullut välitön palaute olisi varmaan rohkaissut silloin kun sitä olisi tarvittu.”

Suvanto esiintyi levyjensä julkaisun aikaan jonkin verran Ilpo Murtojärven kanssa.

”Keikat jäivät kyllä todella muutamaan. Saaran terveydentila ymmärtääkseni ei oikein sallinut keikkailua tai teki siitä turhan hankalaa, ja jokunen keikka jouduttiin perumaankin. Ne pari keikkaa, jotka tein hänen kanssaan, olivat melko pienelle yleisölle ja todella pienimuotoisia. Saaran laulu tietysti toimi ja fiilis”, Murtojärvi muistelee.

”Jonkun olisi 1990-luvun jälkipuolella pitänyt ymmärtää, että näin upealla artistilla olisi voinut laulattaa myös yhden levyllisen covereita. Olisittepa kuulleet, miten Saara veti House of the Rising Sunin”, Heikkilä harmittelee.

Wikipediassa lukee tätä kirjoittaessa edelleen virheellisesti, että Saara Suvanto kuoli syöpään. Martti Heikkilä oikaisee asian:

”Syöpää ei Saaralla koskaan ollut. Puhuin hänen kanssaan viimeisen kerran puhelimessa jouluaattona 1999. Joulun jälkeen hän joutui sairaalaan. Saaran puoliso oli lähtenyt sairaalasta ennen puoltayötä eikä mitään hälyttävää ollut. Olin ensimmäinen, jonka päivystävä lääkäri tavoitti puolenyön jälkeen 29.12.1999. Hän kertoi, että kuolinsyy oli kammiovärinä. Eli sydänkohtaus.”

Saara Suvanto postuumisti julkaistun kokoelmalevyn takakannessa.

Saara Suvanto postuumisti julkaistun kokoelmalevyn takakannessa.

Illon rukoushuone on nyt hiljainen. Mutta ääni kaikuu yhä meissä, jotka olemme sen joskus kuulleet.

”Harva ehtii kokea sadassakaan vuodessa kaikkea sitä, minkä Saara neljässäkymmenessä. Kaikki on suhteellista”, vastaa Heikkilä kysymykseen siitä, jäikö Suvannolta vielä jotain saavuttamatta.

”Olin paljon tekemisissä Saaran kanssa hänen toisen avioeronsa jälkeen vuonna 1998 ja aina kesään 1999, jolloin hän meni kolmannen kerran naimisiin ja sai kokea vielä yhden onnen ja rakkauden. Autoin Saaraa löytämään asunnon Helsingin Laajasalosta ja kävin siellä yhteen aikaan vähintään kerran viikossa.”

”Ja mulla on kyllä päällimmäisenä pelkästään valoisia ja elämänuskoisia muistoja näistä käynneistä, vaikka oli selvää, että Saaran kävelyt oli kävelty. Hän oli tyytyväinen mutta ei niin tyytyväinen, että olisi tuntenut kaiken jo saavuttaneensa. Jos elämässä mikään ei jäisi kesken, sehän tarkoittaisi, että lakkaa elämästä ennen aikojaan. Eteenpäin oli elävän mieli Saarallakin.”

Saara Suvanto jätti jäljen myös Ilpo Murtojärveen:

”Saara oli ehdottomasti persoonallisimpia laulajia ja lauluntekijöitä, joiden kanssa olen tehnyt töitä. Saara oli ilmiö Suomen musiikkimaailmassa.”

Entä miltä Kissat ja koirat ja linnutkin kuulostaa sen tekijöille tänään?

”Kuulostaa Saara Suvannolta. Se on pääasia. Keskeneräisen studion saundi ja kaikuisa sali kuuluu minun korvissani, vaikka se kaiku onkin varmasti miksattu pois. Mutta Kissat ja koirat ja linnutkin on minusta ajaton biisi, se sopii myös tähän päivään. Tekstissä on synkkyyttä, mutta eipä tämä maailma vieläkään valmis ja täydellinen paikka ole. Biisissä on ikään kuin lapsen silmin katsottua viattomuutta ja totuutta”, Murtojärvi kuvailee.

”Tuleehan niitä kommentteja biisistä joskus YouTubesta luettua. Ja tuntuu, että aina myös joku nuorempi löytää Saaran ja ihastuu ääneen, oli sitten kyse tästä biisistä tai muista”, Martti Heikkilä kertoo.

”Kun tätä laulua harvakseltaan kuuntelen, niin kyllä se saa aina väreet pintaan. Kyllä se on mulle niitä tärkeimpiä lauluja.”

”Toisinaan sanotaan, ettei lauluilla voi muuttaa maailmaa. Jos ei lauluilla, niin teoilla voi. Ja kun yksilö ryhtyy sanoista tekoihin, niin joskus ne tekoon johtavat sanat voivat olla jostakin laulusta. Siksi kannustan nuorempia: tehkää edelleen myös rauhanlauluja ja maailmanparannusbiisejä. Tehkää kaiken uhallakin!”

MARTTI HEIKKILÄ

Syntynyt Kiikassa 1954.

Kirjoittanut kappaleita Saara Suvannon lisäksi sisar Hanna Ekolalle sekä muista artisteista mm. Matille ja Tepolle. Tunnetuimpia ovat Kissat ja koirat ja linnutkin, Hanna Ekolan Villihevosia sekä lastenlaulu Meidän kissa (säv. Jussi Rasinkangas).

Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry:n toiminnanjohtaja vuosina 1995–2008.

Popmode Oy:n Biisiverstas-lauluntekijäkoulutuksen opettaja 2013–.

Toimii nykyisin vapaana toimittajana ja kouluttajana sekä säveltää ja sanoittaa. Ei erottele työtä ja harrastusta tiukasti toisistaan. Asuu enimmäkseen maalla harrastaen myös kasvimaata ja pienimuotoista metsänhoitoa.

Teki vuonna 1979 soolosinglen taiteilijanimellä Masa Paljasjalka. ”Julkaisijana oli Matin ja Tepon levy-yhtiö M&T Tuotanto. Tämä oli onni -biisi oli tv:ssäkin Syksyn Sävelen satoa -ohjelmassa ja kamera zoomasi alussa trubaduurin paljaisiin jalkoihin. Olin aloittanut demojen lähettämisen joka suuntaan varmaan 1978. Kirjeeni levy-yhtiöihin päättyi aina ’täysikuuterveisin paradoksiikan professori Masa Paljasjalka’. Matti ja Teppo ymmärsivät, että tässä tyypissä voisi olla jotain, vaikka sinkun vaatimaton menestys saikin Matin perääntymään albumista.”

Mitä musiikkia kuuntelit vuonna 1987? ”Paljon Baddingia hänen kuolemansa johdosta. Kaustisen festivaaleilla kaikkea hyvää, kuten Värttinää, Koinureita, JPP:tä ja Hääkuoroa. Pelimannitalo oli ykköspaikka. Tuula Amberlan laulamaa Jukka Alihankaa. Mikael Wieheä myös. Ruotsista mukana oli seurannut Thorstein Bergmanin ruotsinkielinen versio Bön om att bli begravd på stranden ranskalaisen Georges Brassensin biisistä Supplique pour être enterré à la plage de Sète. Mahtava biisi, joka osoittaa, miten vähän melodialla voi joskus olla merkitystä, jos biisissä ja sen tekstissä on maaginen rytmi.”

Villihevosia on sekä ihastuttanut että jossain määrin ärsyttänyt kuulijoita. Miltä erilaiset reaktiot tuntuvat? ”Kaikki käy. Paljon enemmän kuin kommentit ’ihan kiva’. Biisintekijälle se on tosin helpompaa, sillä vaikka haukuttaisiin itse biisiä, se ei tunnu kovin henkilökohtaiselta senkään vuoksi, ettei siinä yleensä mua edes mainita.”

”Sanoittajana tuntee tiettyä ylpeyttä siitä, että sanonta ’vieläkö on villihevosia’ on alkanut elää omaa elämäänsä biisistä irrallaankin. Ja ennen kuin joku toisin todistaa, uskon sen omassa päässä keksityksi. Tai ehkä se putosi jostain sillä hetkellä, kun ajoin neljän ruuhkaa vastaan Tarvontietä Karkkilasta Espooseen.”

ILPO MURTOJÄRVI

Syntynyt Huittisissa 1954.

Soittanut kitaraa progebändeissä Yellow ja Kaamos sekä uuden aallon bändissä Pasi & Mysiini. Sävelsi Kaamoksen Deeds and Talks -levyn. Julkaisi progesoololevyn Avaus vuonna 1983. Ollut monissa jazzprojekteissa mukana 1980-luvulta alkaen. Tuottanut ja sovittanut mm. Anneli Saaristoa, Tuula Amberlaa, Anna Hanskia, Joel Hallikaista, Rainer Frimania, Merja Raskia, Esko Rahkosta sekä Mattia ja Teppoa.

Toiminut teatteri- ja studiomuusikkona. Soittanut YLE TV2:n projekteissa.

Opettanut kitaransoittoa koko uransa ajan. Tällä hetkellä Turun konservatorion sähkökitaransoiton lehtori.

Järjestää konservatorion ja jazzbaari Monkin kanssa Monday Jazz Happeningia Turussa. Mukana monissa muissa projekteissa.

Teki yhteistyötä Jukka Alihangan kanssa vuosina 1981-2004. ”Välillä oli hiljaisempia aikoja, mutta vuonna 2004 Tuula Amberlan Taas luoti lentää -levylle tehtiin myös Jukan biisit Mies on sika, Junat ei pysähdy pienillä asemilla ja Perhosen unen katkeamatta.”

Mitä musiikkia kuuntelit vuonna 1987? ”En oikein muista. Ainakin aloin olla kyllästynyt 1980-luvun chorus-kitarasoundeihin ja siihen kaiutettuun virveli-iskuun. Musiikillinen suunta löytyi ehkä uudestaan, kun kuulin Robben Fordia Pori Jazzissa. Tuli mieleen, että tällaistahan sen pitikin olla, oli jotenkin unohtunut. Eli tavallaan takaisin perusjuttuihin vaihteeksi. Ainakin joksikin aikaa.”

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress