Suomipopin valkeat helmet

# 18 Juice Leskinen Slam – Outoon valoon (1980)

SANOJA SIVULLISEN SUUHUN

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Slamin kitaristi Jari Yliaho muovautui laulajaksi kun käsky kävi. Luvatun palkan sijasta hän sai itselleen tunnuslaulun.

Aki ja Mika Kaurismäen ohjaama Saimaa-ilmiö (1981) on suomalaisen rockin raikkaimpia dokumentteja. Juice Leskisen ideoimalla Tuuliajolla-kiertueella purkitettu elokuva on välittömyydessään ajaton tallenne niistä vuosista, jolloin Suomi-rock valmistautui astumaan lopullisesti marginaalista valtavirtaan.

Elokuva on täynnä kiinnostavia monologeja, humalaista huumoria, pakahduttavan kaunista järvenselkää sekä ainutlaatuisia livekatkelmia. Oman säväyksensä tuovat Syrjän veljesten ja Ismo Alangon kaltaiset uransa alkumetriä kulkevat muusikot, joiden kautta rakentuu kuva nousevasta sukupolvesta äänitorvineen.

Yksi henkilö on kuitenkin ylitse muiden, Leskinen itse. Yleisön edessä Juice on iskuvarman yhtyeensä rutinoitunut ja lupsakka kippari. Lavan ulkopuolella hän piirrättää itsestään kuvaa äkkiviisaana kansantaiteilijana ja isähahmona, joka on yhtä kotonaan lohduttomien spitaalivitsien kuin Lauri Viidan runoudenkin parissa.

Tavalliseksi rivimieheksi Leskinen suostuu vain kerran. Slamin konsertoidessa Kuopion Työnkulmassa hän ohjaa valokeilan yhtäkkiä viereensä: ”Taitaa olla meriselityksen paikka. Nyt Yliaho siis laulaa”. Rumpali Vesa Sytelä jyräyttää ilmoille säkenöiden groovaavan intron, johon muu yhtye kiinnittyy terhakkaasti. Kitaristi ottaa ujoja mutta määrätietoisia askeleita kohti yleisöä. Säkeistön alkaessa hän lähes koskettaa mikrofonia ylähuulellaan ja uppoaa omistautuneeseen lauluun:

”Tiesinhän että erehdyin
mutta virneeseen naaman vedin jaloon
Asiallista yskää ryin
ja puhelimeen huusin vieraan haloon”

Tulkitsijan vähäeleinen omistautuneisuus nostaa laulun yhdeksi elokuvan hienoimmista hetkistä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Bianco-palkalla laulukoppiin

Runsaat 30 vuotta myöhemmin Jari Yliahon haloo on jämäkkä. Mies vastaa puhelimeen traktorin vierestä Sastamalan takamailta. Tapaninpäivän myrskyt ovat kaataneet hänen kotitilansa metsää niin paljon, että savotta kestää pitkälle kevääseen.

Tämä on hänen nykyinen päätoimensa. Yliaho toteaa musiikkibisneksen menneen niin kummalliseksi, ettei hän oikein tahdo olla sen kanssa tekemisissä. Rakkaus musiikkiin ei ole kuitenkaan kadonnut. Kun muistot ottavat Yliahosta otteen, häivähtää puheessa se Creamin ja Carlos Santanan levyistä innostunut virtolaispoika, joka piiloutui aikoinaan puun taakse voidakseen pinnata koulusta ja opetella kitaransoittoa.

Tuon puun takaa kulki odottamattoman suora reitti yhteen Suomen suurimmista orkestereista. Sen oli tallannut Yliahon poikavuosien ystävä, Donna-yhtyeen ja Slamin alkuperäinen kitaristi Petteri Salminen.

”Kasvoimme Petterin kanssa muutaman kymmenen kilometrin päässä toisistamme, eikä ikäeroakaan ollut kuin pari vuotta. Kun Petteri soitti Donnassa, kävin ihastelemassa hänen meininkiään keikoilla. Myöhemmin liityin bändiin itsekin. Petteri opasti minulle kädestä pitäen että pieni on kaunista.”

”Kun Petteri lähti Slamista vuonna 1979, hän testamenttasi minut Juicelle. Totta kai pesti kiinnosti. Olinhan jättänyt koulutkin kesken voidakseni soittaa kitaraa.”

”Imin Petterin soitosta niin paljon vaikutteita, että soittoni sulautui helposti Slamin tyyliin. Saappaat olivat kuitenkin suuret, sillä Petteri oli soittanut Suomi-rockin parhaita sooloja. Tiesin, etten pystyisi soittamaan yhtä hyvin, joten lähdin viemään omaa tyyliäni eteenpäin.”

Kun Yliaho liittyi Slamiin, orkesteri oli purkittamassa Viidestoista yö (Tauko III) -pitkäsoittoaan. Kitaristi kuvaa levytysprosessia sisäänajovaiheeksi, jossa roolit vaihtelivat tilanteen mukaan. Esimerkiksi Oudon valon alkuperäisen soolon soitti vielä Salminen. Kappaleesta tuli kuitenkin Yliahon bravuuri, kun Leskinen komensi hänet äkkiarvaamatta laulusolistiksi.

”Kun Oudon valon pohjat olivat purkissa, Juice koetti laulaa kappaletta pari kertaa. Aikansa yritettyään se tuli kopista ulos ja sanoi että ’Yliaho, saat Bianco-pullon jos menet huitaisemaan laulun purkkiin’. Alkoholille persona suostuin oitis. Se oli noin karu tarina.”

”Hoidin osuuteni nopeasti. Luin vähän aikaa tekstiä ja menin sitten koettamaan. Sanat istuivat suuhun mainiosti ja ovat osuneet kohdalleen myöhemminkin. 1990-luvun alussa halusin V8-amerikanraudan ja kävin hakemassa sen Turusta. Kun kaupat oli tehty, avasin autoradion. Kuulin sieltä oman ääneni laulamassa ’tiesinhän että erehdyin, mutta virneeseen naaman vedin jaloon’. Tajusin tehneeni elämäni huonoimmat kaupat.”

”Joillakin keskustelupalstoilla on arvuuteltu, ovatko sanat piikki kannabistuomion saaneelle Mikko Alatalolle. En kuitenkaan muista, että olisimme missään vaiheessa puhuneet Alatalosta. Eikä se teksti välttämättä pössyttelystä kerro. Pohjimmiltaan se on moniulotteinen tarina, joka kuvaa sitä miten valtiovalta toimii. Tuollaista Big Brother -meininkiähän se on tänäkin päivänä.”

Kaksi ikonia, Juice Leskinen ja Suomi-kitara.

Vaikka Slam oli ammattitaitoinen orkesteri, jossa laatukriteerit olivat tarkat, leimasivat yhtyeen toimintaa myös huumori ja luovuus. Juice piti muusikoita varuillaan tempauksilla, jotka osoittivat että musiikissa on kyse paitsi soittamisesta myös leikkimisestä. Kun Slam vetäytyi levytyssession puolivälissä lomalle, Leskinen ilmoitti että tauon aikana Yliahon pitäisi opetella soittamaan saksofonia ja urkuri Safka Pekkosen huilua. Näin syntyivät Oudon valon herkän psykedeeliset huilukuviot.

”Se oli tosiaan mielenkiintoinen tempaus. Ostin kaverilta vanhan käytetyn saksofonin ja rupesin treenaamaan. Silloisella vaimolla oli varmaan kestäminen, mutta niinpä vaan saatiin soolot purkkiin. Safka soittelee huilua vieläkin, mutta itse myin torven saman tien pois.”

”Hauska vetohan tuo oli Juicelta. Kai se halusi pistää jätkät tekemään. Kun vedettiin niitä sooloja, niin nauru raikasi. Onneksi joitain ääniä pystyi laittamaan levyllekin.”

”Tuo kuvastaa hyvin Slamia. Se oli hellä diktatuuri, jossa bändi vaikutti biiseihin todella paljon. Juice saattoi tuoda studioon pelkät soinnut ja kertoa, millainen meininki lauluun pitäisi saada. Sitten me rakennettiin kappaleita bändinä eteenpäin. Vanhempana ja viisaampana Juice tosin merkitsi itsensä Teosto-lappuihin sovittajaksi. Eiväthän tällaiset hipinalut osanneet tai halunneetkaan pitää siinä asiassa puoliaan.”

Outoon valoon oli aika valmis jo silloin kun Juice esitteli sen meille. Hän halusi kappaleeseen 7/8-intron, ja bändi soitti sitten sen mukaan. Mitään sen ihmeempää siihen ei liittynyt. Kaikkiaan se oli aika hauska sessio. Soitettiin omat osuudet purkkiin ja lutrailtiin sen jälkeen Biancolla muiden soittoa kuunnellen.”

Tuuliajolla Saimaan selällä

Saimaa-ilmiö antoi kuvallisen muodon Slamin musiikilliselle ilottelulle. Kaurismäkien kamera taltioi yhtyeen elämää kohteliaasti, mutta vangitsi paljon olennaista: keikkojen hien, moninaiset soittopaikat, uupumuksen, uuden innon, odottelun, huuman. Tuntemusten sekamelskasta on jäänyt Yliaholle paljon rakkaita muistoja.

”Ajattelen sitä kiertuetta helkutin suurella lämmöllä. Se oli sellainen ilottelureissu, jolla oli mieletön yhteishenki. Aurinko paistoi ja bändit soittivat uskomattoman hienosti.”

”Näin elokuvan, kun mukana olleille järjestettiin ensi-ilta. Sen jälkeen en ole uskaltanut katsoa sitä. Mulla on niin hienot fiilikset siitä matkasta, että en ole oikein halunnut koskea siihen. Tätä haastattelua varten katsoin tosin pari pätkää YouTubesta, ja jumalauta, niistähän huokui aivan uskomaton energia.”

”Kuopio tanssii ja soi”, valistaa Tuuliajolla-kiertueen oravalauma mikkeliläisyleisöä paikallisen Urheilupuiston nurmella.

Ulospäin suuntautuneiden komeljanttarien tähdittäessä valtaosaa rainametreistä erottuu Outoon valoon kiehtovalla staattisuudellaan. Ne muutamat askeleet, joilla Yliaho astuu lavan takaosista mikrofonin ääreen irrottavat esityksen elokuvan kiihkeästä rytmistä. Kitaristin olemus sulautuu täydellisesti kappaleen päähenkilöön, eräänlaiseen nurkkakuntaiseen mukaelmaan Albert Camusin Sivullisesta. Yliaho tuskin kuitenkaan mietti vertauskuvia laulaessaan Leskisen nöyrää runoelmaa. Hänelle laulu oli työtehtävä muiden joukossa.

Outoon valoon kuului tuolloin vakio-ohjelmistoomme. Juice halusi aina välillä pitää pienen tauon, joten mä lauloin Oudon valon ja Louoerannan Ila (Slamin basisti) pari muuta biisiä. Olin tottunut laulamaan jo Donnassa, joten en jännittänyt sitä. Enemmän mua on jännittänyt välillä kitaransoitto.”

”Olin tuolloin todella ujo ja kuuntelin mieluummin sivusta muiden juttuja. Mikrofonin taakse oli kuitenkin helppo astua. Kun laulu tuli huitaistua levylle, niin pakko se oli sitten esittääkin. Tavallaan sain siitä tunnusbiisin itselleni.”

Vaikka Yliahon pinta pysyi tyynenä, imi mies tunnelmia ja vaikutteita läpi kiertueen. Kun risteily päättyi Joensuun Ilosaareen, oli hän kasvanut niin vahvasti kiinni matkan tunnelmaan, että siitä oli vaikea luopua. Edelleenkin Yliaho tuntee jotain olennaista kiteytyneen noihin päiviin.

”Ei siitä reissusta osannut oikein päästää irti. Kiertueen loputtua jäimme Pantsen (Syrjä, Eppu Normaali) kanssa Wanhaan Jokelaan pariksi päiväksi riekkumaan. Halusimme pysyä matkan tunnelmassa. Lopulta jouduimme lähtemään kotiin tippa linssissä.”

Saimaa-ilmiöstä välittyy hienosti se viattomuus ja into, jolla tuota hommaa teimme. Me elimme vain soittamisen takia ja kautta. Musiikissakin oli persoonallisuutta ja säröä. Se oli yksinkertaisesti rehellistä.”

”En mä niitä aikoja kaipaa, mutta soittotyyliä kylläkin. Koetan vaalia sitä edelleen. En osaa vieläkään nuotteja, sillä haluan aina soittaa mitä päästä tulee. On mahtava tunne, kun musiikki alkaa yhtäkkiä kuljettaa sormia ja aika menettää merkityksensä. Sehän on jonkinlainen nirvana. Ne on niitä hienoimpia hetkiä. Niitä mä kaipaan.”

Jari Yliaho ravistelee Saimaan vettä korvastaan Tuuliajolla-kiertueen päätöskeikalla Joensuussa.

Luovia taukoja ja Grand Slameja

Yliaho palasi Saimaan laineille seuraavana kesänä. Miehet ympärillä olivat kuitenkin vaihtuneet. Kun Slamin lento katkesi vuoden 1981 lopussa, päätti Yliaho siirtyä tiiviimpään ilmaisuun. Niinpä vuoden 1982 Tuuliajolla-kiertueella Juicea tahditti uusi Grand Slam Yliahon kipparoidessa tuoretta Siberia-trioaan.

”Juicen kokoonpanot vaihtuivat aika tiuhaan, monista syistä. Lähdin itse Slamista, koska isossa orkesterissa ei ollut juuri tilaa jammailla. Siberia merkitsi eräänlaista paluuta niihin asioihin, joita musiikissa todella arvostan.”

”Siberia perustui ennen kaikkea livemeininkiin. Soitimme missä tahansa tanssilavalta maitolavalle, ja annoimme laulujen elää omaa elämäänsä. Teimme paljon keikkaa ja ihmiset alkoivat innostua siitä arvaamattomuudesta. Slamin kokoisella bändillä sellaista vaaran tunnetta ei saanut aikaan.”

”En lähtenyt kuitenkaan ovet paukkuen. Juice ymmärsi hyvin, että halusin kulkea omaa polkuani. Se oli sikäli suvereeni hahmo, että osasi antaa tilaa, vaikka vaati myös paljon. Jos halusi tehdä jotain muuta, niin bändistä sai lähteä, ja kuitenkin takaovi jäi raolleen.”

Siberian ura jäi melko lyhyeksi. Bändi keikkaili ahkerasti ja lopulta levytkin alkoivat myydä. Samalla spontaaniuden tunne kuitenkin katosi. Kun musiikin sijasta ryhdyttiin pohtimaan ennakkotilausten määrää, Yliaho halusi lopettaa orkesterin. 1980-luvun puolivälissä mies muutti Rajamäelle kouluttautumaan pianonvirittäjäksi, mutta vielä hänestä ei ollut asettumaan paikoilleen.

”Olin ehtinyt opiskella puolitoista vuotta, kun tuli yhtäkkiä sellainen tunne että ei perkele, pääsisipä keikoille. Mietin että soittaisipa vaikka (Grand Slamissa tuolloin vaikuttanut) Tikanmäen Anssi ja pyytäisi bändiin. No, samassa puhelin pärähti. Työnjohtaja tuli hakemaan ja sanoi, että sinulle olisi puhelu Tampereelta, joku Tikanmäki soittaa. Totesin, että jaa, taidan ottaa muuten lopputilin.”

”Siitä alkoi pidempi pesti. Olin mukana vuoden 1991 Taivaan kappaleita -levyyn asti. Juicen kyytiin oli helppo lähteä, sillä tunsin sen toimintatavat ja valtaosan biiseistä. Outoa valoakin soitettiin. Olihan siinä taas huikea kokoonpano jalkeilla.”

Yliahon kolmas paluu Grand Slamiin ei ollut yhtä helppo. Marraskuussa 2006 tieto  Leskisen kuolemasta pysäytti suomalaiset. Vaikka taiteilijan olemuksesta oli helppo arvella lopun tulevan ennenaikaisesti, järkytti kuolinuutinen myös lähipiirin. Hetken aikaa tapahtunutta nieltyään Grand Slam päätti kasata rivinsä ja lähteä kiertueelle keulahahmonsa muistoksi.

”Aluksi oltiin vähän huuli pyöreänä kun ihmiset sanoivat, että meidän pitäisi tehdä jotain. Moni mietti varmaan, tullaanko meidät haukkumaan lyttyyn. Ja saatiinhan me kuulla jo ennen kiertueen alkua, että ’saatanan haudanryöstäjät, heti taotaan rahaa kun toinen heittää veivinsä’.”

”Paluukiertueella oli välillä tippa linssissä. Tuntui erikoiselta kun vanhat muistot ja senhetkinen soittotilanne yhdistyivät. Mutta kyllä ne keikat piti tehdä. Kun vanhat äijätkin nousivat pukujensa kanssa seisomaan ja itkemään, tuli sellainen olo, että olimme ne keikat vielä velkaa. Meidän bändi oli niin monen hyvän jutun takana, että kyllä meillä oli oikeus soittaa niitä biisejä.”

Perinnön vaalijat, Grand Slam vuonna 2007. Antti Tammilehto, Puntti Valtonen, Anssi Tikanmäki, Jari Yliaho, Ila Loueranta ja Vesa Sytelä.

Ehkä oikeuteen sisältyi myös ripaus velvollisuutta. Kun laulujen kirjoittaja katosi lavoilta, jäi vastuu hänen perinnöstään niiden harteille, jotka olivat aikoinaan saaneet nuo laulut lentämään. Tämä perintö viitoittaa vieläkin Yliahon musiikillista tietä. Silloin harvoin kun mies keikalle lähtee, hän kuljettaa historiaansa mukanaan. Ja se sattuu olemaan osa koko suomalaisen rockin historiaa.

”Nykyään teen lähinnä pistokeikkoja. Kemin Juicerockissa olen tosin käynyt säännöllisesti soittamassa loistavan paikallisen taustabändin, Paperitähtien, kanssa. Ensi kesänä mukana on myös Juha Lehti. Se soittaa kuutisen itselleen tärkeää Juicen biisiä.”

Oudon valon soitan aina kun lähden pimputtelemaan. Sitähän ihmiset odottavat. Soitan siitä nykyisin aika erilaisia versioita pitääkseni homman kiinnostavana. Laulu saattaa kestää 2-3 kertaa pidempään, se voi lähteä eri sävellajista ja alussa on usein hallittua sekoilua. Mutta kyllä se aina pikkuhiljaa tulee siihen d-molliin ja muuttuu tunnistettavaksi.”

”Silloin kun Outoa valoa tehtiin, se oli lähinnä kappale muiden joukossa. Enkä ole vieläkään osannut mieltää sitä klassikoksi. Mutta kun kävin YouTubessa viime viikolla, huomasin hämmästyksekseni että sitä on katsottu noin 170 000 kertaa. Että kyllä se taitaa jonkinlainen klassikko olla.”

Hieman kuten esittäjänsäkin.

JARI YLIAHO

Syntynyt 9. joulukuuta 1957 Virroilla.

Slamin ja Grand Slamin kitaristi. Soittanut myös Donnassa, Siberiassa ja Anssi Tikanmäen Filmiorkesterissa. Lisäksi vieraillut esimerkiksi Tikanmäen Pizza À La Anssi Tikanmäki -levyllä (1994) ja Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Puoli viisi aamulla -kiekolla (1995).

Ylläpitää kumppaninsa Marija Walldenin kanssa ”rappiotilaa” Sastamalassa ja keikkailee epäsäännöllisesti.

Mitä musiikkia kuuntelin vuonna 1980?Todd Rundgrenia, Thin Lizzya ja Climax Blues Bandia.”

Millainen ihminen olin tuolloin? ”Ujo ja syrjäänvetäytyvä. Kyräilin maailmaa tummien pitkien kutrieni takaa.”

Outoon valoon viidellä sanalla: ”Olenko jo saanut sen Biancon?”

Toivebiisi:Hurriganesin Roadrunner.”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

John Fogerty — Rakkauskirjeitä ruutupaidalle

Juice Leskinen
Nuorgamin suuri logoväännös-näyttely

Juice Leskinen
Yksityisiä iloja! Runkkubiisien top 20

Juice Leskinen
Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskisen mehukkaimmat käännökset

Juice Leskinen
Vastakkainasettelun aika II: Jeesus vs. Juudas

Juice Leskinen
Stefan Wallin (RKP)

Juice Leskinen
Tommi Lievemaa (STP)

Juice Leskinen
Pekka Haavisto (vihreät)

Juice Leskinen
© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress