Popklassikot 1981

#15 New Order – Ceremony

Ceremony hämärtää rajaa New Orderin ja sitä edeltäneen Joy Divisionin välillä.

Miksi Ceremony on niin loistava kappale, yksi parhaista?

Olen romantikkona antanut selittää itselleni perimmäisen syyn juontavan siitä, että kappale on elämänlanka loistavien Joy Divisionin ja New Orderin välillä. Joy Division kirjoitti kappaleen, New Order äänitti ja julkaisi sen.

Kärjistäen: mukana ovat kahden jättiläisen parhaat elementit neljään ja puoleen minuuttiin tiivistettynä sekä rautaisella, nautittavan yksinkertaisella popsävellyksellä kuorrutettuna. Joy Divisionia popeimmillaan (newordermaisimmillaan), New Orderia rockeimmillaan (joydivisionmaisimmillaan). Helpoiten lähestyttävää Joy Divisionia, kitararockaavinta ja postpunkeinta New Orderia.

Poplaulu täynnä riehaannuttavaa kitaranräimettä, jälkipunkin kolhoa, tehokasta ja vaappuvaa diskokomppia, aavemaista etäännytettyä mökötyslaulua sekä New Orderin pop- ja tanssikuninkuutta enteileviä elementtejä: pumppaavaa bassoa, New Order -tavaramerkin naukuvia kitarariffejä. Kaikua.

Ihanaa jälkeähän siitä syntyy.

Muutos on hyvästä. Kriiseistä syntyy, toisinaan, ikuisuuteen kurottavaa taidetta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Ceremony on yksi viimeisiä kappaleita, jotka Joy Division kirjoitti ennen Ian Curtisin kuolemaa. Erään tiedon mukaan kappale syntyi vain viikkoja ennen Curtisin itsemurhaa.

Kappaleen tekstit ovat Curtisin käsialaa. Wikipedia listaa kappaleesta kolme äänitettyä Joy Division -versiota: Still-albumin liveversion (Birminghamin yliopistolta Joy Divisionin viimeisestä konsertista 2.5.1980, 16 päivää ennen Curtisin kuolemaa), Heart and Soul -boksilla mukana olevan harjoitusnauhoitteen huhti-toukokuulta 1980 sekä 2.5.1980 soundcheckissä äänitetty versio, joka löytyy ilmeisesti vain bootlegina.

Curtisin kuoleman jälkeen perustettu New Order äänitti Ceremonyn ja julkaisi sen ensisinglenään. Yhtye julkaisi kappaleen kahtena eri versiona vuonna 1981, maaliskuussa (kesto n. 4:34) ja syyskuussa (n. 4:23). Molemmilla singleillä on sama kataloginumero, FAC33.

Molemmat tuotti Martin Hannett. Laulusta vastasi kitaristi Bernard Sumner. Syyskuun versiolla kitaraa soittaa pian singlen julkaisun jälkeen yhtyeeseen liittynyt Gillian Gilbert. Maaliskuun versio julkaistiin ensi kertaa cd:llä vasta vuoden 2005 Singles-kokoelmalla.

Itselläni kolhon kaunis Ceremony näyttäisi löytyvän viideltä eri vinyylijulkaisulta – cd-versioista puhumattakaan. 12-tuumaiseni on laatua, jossa vinyyliin on etsattu teksti ”watching love grow – forever”.

”Watching forever, forever
Watching love grow, forever
Letting me know, forever”

Ceremony on kokenut viime vuosina melkoisen ylösnousemuksen, minkä voi havaita ainakin helsinkiläisissä indiediskoissa. Kiitos siitä mennee Sofia Coppolan Marie Antoinette -elokuvalle, jonka hienolla, new wavea, post-punkia, indietä ja barokkimusiikkia yhdistävällä ääniraidalla Ceremony loistaa Gang of Fourin, Siouxsie & the Bansheesin ja The Curen sekä uudemmista poppareista esimerkiksi The Strokesin ja The Radio Deptin rinnalla. Mukana on myös Antonio Vivaldia ja Jean-Philippe Rameauta.

Elokuvan hienoin idea tuntui olleen juuri railakkaan indiemusiikin yhdistäminen kuviin Versailles’n palatsin kermakakkuhovista ja villikkokuningattaren kiihkeästä hedonistisesta juhlinnasta. Post-punkin kaunis ja kiihkeä kapina puki nuoren, kapinoivan kuningattaren elämänmyrskyjä.

Marie Antoinette -elokuvassa kuullaan Ceremonyn 12-tuumainen versio, kun taas trailerissa seitsemäntuumaisen vinyylin versio.

Bonus!

Radioheadilla on hyvä tyylitaju. Marraskuussa 2007, pian In Rainbowsin julkaisun jälkeen, yhtye juoksutti radiohead.tv-osoitteessa Oxfordin studiostaan Thumbs_Down -sessiot. Netistä löytyvässä taltioinnissa Thom Yorke ja kumppanit esittivät hienon ja uskollisen mutta radioheadmaisen version Ceremonystä. Sessioissa kuultiin myös Radioheadin näkemykset Björkin Unravelista sekä The Smithsin The Headmaster Ritualista yhtyeen omien kappaleiden ja dj-sekoilun jatkoksi.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!