Kentin musiikissa mukavuudenhaluisuuskin on osa tinkimättömyyttä, Hannu Linkola kirjoittaa.
Onneen ei tunnetusti ole oikotietä, mutta hittilistojen kärkeen voi karauttaa myös lainahevosella. Otimme tarkasteluun 15 tapausta, joissa paikkaa parrasvaloissa on tavoiteltu jo ennestään kovin tutuilla sävelillä.
Great Lake Swimmersin ”uusi villi” tarkoittaakin luovasti kesytettyä.
Saamelaisviikon ensimmäinen juttutuokio käydään Niko Valkeapään kanssa.
Lainatun setelin kohtalo sai Nypykät pohtimaan myös omaa menneisyyttään.
The Amazing on jotakin aivan muuta kuin Dungen. Ja vähintään yhtä hyvä.
Kanadalaisyhtye paljastaa valttikorttinsa niin avokätisesti, että meinaa pudottaa ne.
Viljami Kukkonen rakentaa syöttejä möröille, haaveilee humalassa Johnny Osbournen musiikista ja odottaa nättiä rakkauselämää.
Tavastialle saapuva Anna Ternheim rakastaa aamiaisia, juoksemista ja rakkautta.
Venäläinen rock – mikä ihana syy hukata toinenkin työpäivä.
Venäläinen rock – mikä ihana syy hukata yksi työpäivä.
Viljami Kukkonen voittaa puolelleen kiireettömällä, vilpittömällä ja hartaalla otteellaan.
Johanna ja Klara Söderberg ponnistavat ylpeään ilmalentoon, jonka aikana elämää ehtii katsoa monesta näkökulmasta.
Hyvää syntymäpäivä, Ridge ja muut!
Rantasalmella juurensa kasvattanut Cykles on koherentti ja tunteikas sekoitus ”vähän kaikkea”.
Kierros laitakaupungilla Tom Waitsin kanssa voi muuttua matkaksi omien paikkasuhteiden ytimeen.
Laulaessaan vuonna 1985 Väli-Amerikan poliittisesta tilanteesta Kadotetut lauloi huomaamattaan myös itsestään.
Musiikillinen metsäpalo polttaa, puraisee, hermostuttaa, rauhoittaa ja kertoo huomaamattaan tarinan, johon tekee melkein mieli uskoa.
Anna Ternheim on purkittanut Nashvillessa kauniin ja intiimin albumin, joka ottaa askeleen lähemmäs singer-songwriterismin valtaväylää.
Vuoden 1983 popklassikot: Thatcherilainen maailma puhuu numeroin.