Nuorgam ylpeänä esittää, 2000-luvun suurimmat musiikilliset nerot top 100! Yksi nero per päivä koko kesän yli!
Win Butler on johtaja, joka kiskoo kaaokseen asti latautuneen Arcade Firen siimoja pitäen yhtyeen juuri ja juuri kasassa.
Eminem tekee painostavuudesta toimivaa listapoppista.
Dubstepin ensimmäisen klassikkoalbumin julkaissut Burial kuulosti samanaikaisesti uudelta, raikkaalta ja rytmisessä epäsäännöllisyydessään jännittävältä.
Ville Leinosen maailmassa lyövät kättä niin Serge Gainsbourg, Einstürzende Neubauten, Tom Waits kuin Juhamattikin.
Valkoihoisen miehen ei pitäisi osata tanssia ja laulaa niin hyvin kuin Timberlake tekee.
Tarina siitä, kuinka harmaa hiiri kasvoi 2000-luvun halutuimmaksi poptuottajaksi.
Vaikka lauluntekijä osaisi tehdä absoluuttisen täydellisiä kappaleita, hän ei ole mitään ilman tunnetta. Justin Vernonille on annettu se lahja puhtaimmassa muodossaan.
Tomi (Tuominen) kertoo ja Tomi (Palsan) valokuvaa minkälainen nero Tomi (Leppänen) onkaan. Tomi^3. Olemme luoneet hirviön.
Musiikki ei ole Rubikin johtohahmolle vaihtoehto vaan elämä ja rakkaus.
Hiphopin supertuottaja Madlib käy rohkeasti sinne minne me tavalliset kuolevaiset emme uskaltaudu.
Kaikki Fonalin yhtyeet olisivat varmasti olemassa ilman Sänpäkkilän tekemisiä, mutta ilman Fonalia ne olisivat vailla kontekstia ja kotia, tuumii Tommi Forsström.
Oli kyseessä sitten hypnoottisesti sykkivä K-X-P-eepos tai diskojen tanssilattiat täyttävä Annie-sinkku, Timo Kaukolammen tapa heittäytyä juttuunsa on vertaansa vailla.
Arttu Tolonen kertoo kohtaamisistaan Mörkön, rrimöykkyn, RPK:n ja RoopeK:n… eli Roope Kinnusen kanssa.
Elbow-yhtyeen laulajan ja sanoittajan Guy Garveyn nerous valuu hikipisaroina hänen partakarvoistaan, väittää Ville Aalto.
Joni Kling kertoo nerosta, jonka musiikki on kuin poukkoilua pehmustetussa sellissä.
Hannu Linkola hekumoi keikkakokemuksella, joka ei hevin unohdu.
Riku Kärkkäinen kertoo, kuinka rastapäisestä tanssirockarista tuli 2000-luvun tärkein elokuvasäveltäjä.
Velipojat ovat The Nationalin kartta ja kompassi, Ville Aalto kirjoittaa.
Pariisin Kevään lauluissa rakastutaan mallinukkeihin ja valitaan kassajono myyjäneidin kauneuden perusteella.
Kore kara minna de mechakucha odotte. Sawagou, sawagou! Arttu Tolonen kertoo, millaista oli syvässä Missy E -fetississä.
Girl Talk on post-musiikkiteollisuusajan ruumillistuma, Santtu Reinikainen kirjoittaa.
Saksalainen insinööri, tuo pop-idolikuvaston epätodennäköisin yksilö. Säyseä, hillitty, teknologiasta villiintyvä ja kaikin muinkin tavoin perinteisen rocktähden täydellinen antiteesi.
Caribou-mies on värikylläisten äänimaisemien mestarillinen maalailijana, mutta yhä enemmän myös lahjakas popsäveltäjä.
Aina ei tarvitse olla kilometrin mittainen parta tai paeta raapustamaan kappaleita keskelle erämaata. Nero voi deittailla Hollywood-tähteä, Aleksi Kinnunen kirjoittaa.
The Hold Steadyn laulaja on…. jaa, sehän meni hyvin.
Juha Merimaa löytää Musesta oman nuoruutensa Pink Floydin.
Oskari Onninen esittää mahlanvuodatuksensa Noah Lennoxista eli kuinka selasin Street Spiritiä ja opin rakastamaan Animal Collectivea.
The Killers -laulaja on 2000-luvun kaikista vähiten vastahakoisimpia tähtiä, Samuli Knuuti kirjoittaa.
Dungen-keulakuva on luonut äänen värejä etsiessään kokonaan oman 1960-lukunsa.
Maailman parasta soulia voi tehdä myös 2000-luvun Suomessa, Tuomo Yrttiaho kehuu kaimaansa.
Nuorgam
