Pikku Kukka – Merelle

Johanna

Pikku Kukka.

Pikku Kukka, vastavoima äijäilyrockille.

Syksy saa.

PikkuKukkaKansiPikku Kukan kolmas albumi on kuin kaulaliina, jonka voi kietaista kaulaan iltakävelylle tai -pyörälenkille lähtiessä, kun loppukesä vaihtuu vähitellen syksyksi, kun illat kaupungilla tuntuvat talven vääjäämättömästi lähestyessä koko ajan kirpeämmiltä ja katuvalot syttyvät aiemmin ja aiemmin. Merelle on levy, joka huokuu kaihoisaa lämpöä jazzahtavan popin ja 1970-lukulaisen laulelman suuntaan kallistuen.

Kymmenen vuotta sitten Lotta Savolainen ja Emilia Norppa halusivat luoda vastavoiman ultramaskuliiniselle äijäilyrockille. Syntyi Pikku Kukka. Debyyttilevy Palma (2007) ja toinen albumi Pois ympäröivä maa (2009) olivat arvostelumenestyksiä. Toisen levyn jälkeen yhtyeen viisihenkinen kokoonpano kutistui kolmihenkiseksi. Nyt Savolaisen ja Norpan muodostaman ydinkaksikon täydentää kontrabasisti Antti Kivimäki.

Keväällä julkaistu ensisingle, levyn nopeatempoisempaan osastoon lukeutuva Jos ei sua täällä olisi avaa albumin vakuuttavasti. Kappale ei ole menettänyt tenhoaan kesän tehosoitossa. Toinen raita Ystävä tuo ensisävelillään mieleen The Stranglersin Golden Brown -klassikon, mutta Savolaisen ja Norpan laulu vie kappaleen nopeasti tunnelmaan, joka sopisi täydellisesti soimaan KOM-teatterin ravintolaan viinilasien kilistessä iloisesti taustalla.

Kuljen jäätä pitkin ja Tuuli jättää äänen vievät levyn melankolisille raiteille. Toinen single Päivät, jotka vietän kanssasi on mainio siirtymä Kevätyö, Majnatt -lauluun, joka on levyn ehdotonta parhaimmistoa.

”Puolitiessä matkalla kotiin
Elokuvissa tässä vaiheessa käännytään
Pidän sinut mielessä
Jotta jaksan yli kylmän päivän”

Olen jättänyt kertomatta on Ystävän ja Jos ei sua täällä olisi -kappaleen kanssa levyn menevintä osastoa. Huoneessa vie ajatukset lämpimään syyssateeseen ja tuuleen, joka pyyhkii pisarat poskilta. Lotta Savolaisen ja Emilia Norpan sanoitukset luovat jatkuvasti vahvoja mielikuvia, joille Antti Lehtisen maltillinen tuotanto antaa tilaa. Tämä on levyn suuri vahvuus. Toisaalta, välillä tuntuu siltä, että tuotantopuolella olisi voitu tehdä rohkeampiakin ratkaisuja.

Runollinen levy huipentuu, kuinkas muutenkaan, runollisesti. Edith Södergranin runoon sävelletty Syksyllä ja Aale Tynnin runoon sävelletty Monena tuuliyönä päättävät levyn mittaisen mielikuvamatkan. Päätöskappale pakahduttavassa haikeudessaan lähestulkoon salpaa hengityksen.

Merelle on levy, josta löytää jatkuvasti uusia piirteitä. Jos melodioiden osalta paikoin nimet Ultra Bra ja PMMP mieleen tuova albumi olisi pidempi, se alkaisi kääntyä itseään vastaan. Kymmenen kappaleen ja vajaan 35 minuutin mitassaan se on sopivan tiivis ja jättää haluamaan lisää.

Tuottaja Lehtisen ohjelmoinnit sekä Lehtisen ja basisti Kivimäen jousikvartetille sovittamat jousiosuudet luovat albumille dramatiikkaa. Jouset vahvistavat levyn aikana syntyviä mielikuvia ja sitä loppukesäistä ja syksyistä lämpöä, jota Merelle huokuu.

Merelle on levy, jonka valmistumisprosessi viivästyi ensin onnellisen perheenlisäyksen vuoksi ja sitten ei-alkuunkaan-niin-onnellisen liikenneonnettomuuden ja siitä toipumisen vuoksi. Se on hieno albumi, jonka kohdalla viivästykset ja vaikeudet ovat kääntyneet voitoksi.

85 Pikku Kukka onnistuu luomaan pelkistetyn runollista, mielikuvien täyttämää tunnelmaa niihin hetkiin, kun lehdet putoilevat puista ja syysillat pimenevät koko ajan enemmän talven lähestyessä. Merelle on vuoden tähän asti parhaita kotimaisia albumeita.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!