Paavoharju – Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne

Svart

Paavoharju.

Paavoharju, ilkeitä unia.

Hankitko tämän levyn? Toivottavasti sinulla on myös resepti hyviin rauhoittaviin ja paikka, jossa ei tarvitse nukkua yksin.

PaavoharjuKansi”Alakuloisessa metsässä asuu sairas jumala. Hämärässä metsässä ovat kukat niin kalpeita ja linnut niin arkoja. Miksi on tuuli varoittavia kuiskeita täynnä ja tie synkistä aavistuksista pimeä? Varjossa lepää sairas jumala, uneksuen ilkeitä unia.”

Runoilija Edith Södergran kuoli keuhkotautiin 31-vuotiaana vuonna 1923. Tämä Paavoharjun kolmas levy alkaa näillä hänen hilpeillä sanoillaan, kauhuelokuvan kertojalta kuulostavan muokatun miesäänen lausumina, taustalla vääristynyttä äänimaisemaa. Raidan nimi on Metsän hämärä, mutta tämä on metsä, jossa kasvaa metallisia puita ja kirskuu ja rahisee kivipölystä siinneiden siivekkäiden laulu.

Paavoharju ei ole entisensä. Kärpässienimetsän maahistentanssit ovat vaihtuneet teolliseksi rusikoituun painajaismusiikkiin, Lauri Ainalan tärkein aisapari Olli-veljestä jokaisella varsinaisella raidalla kuultavaan rap-artisti Henri Pulkkiseen (Ruger Hauerin Paperi T). Pulkkisen tekstien myötä Paavoharju altistuu ensimmäistä kertaa tulkittavaksi, mutta se on kyllä edelleen parasta tehdä absintin, kärpässienten tai Lasolin voimalla. Selvin päin saattaisi pelottaa liikaa.

Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne. Joko sinä vajoat helvettiin tai minä kapuan multaa suussa takaisin maan päälle. Levyllä liikutaan elollisen ja kuolleen rajapinnoilla. Ihminen tuntuu olevan jossain orgaanisen luonnon ja rakentamiensa ruostuvien tehtaiden ja murenevien muistomerkkien välissä. Fiksaatio monumentaalisuuteen on yritys tavoitella ikuisuutta, mutta Patsaatkin kuolevat.

Yksi kuva palaa aina tätä kuunnellessa: Kruunuvuoren rauniohuvila-alue aikoinaan kunniakkaine paremman väen kesäpaikkoineen. Nyt ne ovat kulmistaan luhistuneet, sisältä täynnä jätettä ja homeista disintegraatiota: ne ovat muuttumassa osaksi maata. Niistä tulee yhden elämäntavan hautoja metsän keskelle ja kallioiden päälle, tietysti vain siihen asti, että kaivinkone jyrää ne uusien asuinalueiden tieltä, rakentaakseen elementeistä keinotekoisia rakennelmia, jotka jaetaan kuutioiksi elävien ja hengittävien ihmisten asua.

Mutta erään Kruunuvuoren huvilan pihalla on ainakin vielä toistaiseksi nähtävissä vuonna 1901 nelivuotiaana kuolleen Makki-koiran hautakivi.

Joko sinä tulet tänne alas täyttyy hyvin orgaanisista omalla haudalla makaamisen, kuolemanjunan nukkumavaunussa matkustamisen, ”Jehovan anuslehdossa” kuhisevien kihomatojen, Tattarisuon ruumiinosakabareen kuvista. Ei tunnu sattumalta, että niitä säestävä musiikki rikkoo kaiken isoilla tehdasvasaroilla ja säästää vain muutamia akustisen kauneuden sirpaleita. Sen verran jokaisesta ihmiselämästä hetken aikaa muistetaan. Sen verran jokaisesta sivilisaatiosta hetken aikaa muistetaan.

Kuka enää muutaman sukupolven kuluttua erottaa haudattuja luita teollisen jätteen seasta?

Levyn tärkein hetki kuullaan loppupuolella, kun Paavoharjun perinteinen vierailija Joose Keskitalo saa laulaa pari haikeankaunista säettä:

”Mistä se johtuu että unet joita nään
päättyvät aina sinun syliin
vaikka loppujen lopuksi ei siihen ole lupaa
ja minä kyllä pääsen sen yli
Kulta, olet maailman syli”

Sitten hellittämätön kuolemantuuli tarttuu hänen ääneensä ja hajottaa sen tuonpuoleiseen, johon se hukkuu nanosekunnissa. Jäljelle jää koneellinen ääni toistelemaan fraasia”maailman syli”.

Kauaa se ei meitä keinuta.

87 Paavoharjun kolmas levy tarttuu kuulijan mielenrauhaan ja pahoinpitelee sitä kuvaamattomilla tavoilla. Yö voi olla vaikea, mutta aamulla tätä musiikkia on saatava lisää. Huumetrippi vai karujen tosiasioiden ytimekäs kuvaus? Näkökulmakysymys.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!