Freeman – 4

Johanna

Leo Friman, 60 vuotta suomipop.

Loistavan Liian myöhään -hitin vanavedessä seuraa kokonainen levyllinen Freemania ja Uutta fantasiaa.

Viime vuonna Uuden fantasian Liian myöhään lumosi nuoren, trendikään ja trendikästä popmusiikkia kuuntelevan yleisön (yritän välttää h-sanaa). Sillä lauloi Freemanina paremmin tunnettu Leo Friman, jonka useimmat muistavat maamme populaarikulttuurin peruskiveen hakatuista kappaleista Ajetaan tandemilla, Kaksi lensi yli käenpesän ja Osuuskaupan Jane. Nämä laulut ovat sellainen osa radion, baarijukeboksien, supermarketien ja tv-ohjelmien taustahälyä, että harva on kenties edes huomannut, ettei niiden esittäjästä ole kuulunut vuosikausiin juuri mitään.

Freeman julkaisi 1970-luvun loppupuolella loistavat albumit Freeman ja Freeman 2. Levyt olivat suurmenestyksiä, mutta seuraavaa albumia saatiin odottaa yhdeksän vuotta. Lopulta vuonna 1986 ilmestyi Freemanin kolmas levy Tulta tai jäätä.

Tämän jälkeen Freeman ei ole julkaissut soolomateriaalia, mutta vuodesta 1991 hän on musisoinut osuvasti nimetyn Menneisyyden vangit -yhtyeen riveissä, jonka tuotanto on niukkaa ja cover-painotteista.

Etenkin Freemanin kahden ensimmäisen levyn tarttuva ja nokkela poprock oli niin hyvää, että niiden tekijä ansaitsi parempaa kuin jäädä unholaan parin Finnhits-aikojen klassikkobiisiin esittäjänä. Hänen musiikissaan oli kuultavissa sävyjä glam rockista ja klassisesta 1960-luvun kitarapopista yhdistettynä ripaukseen progea ja aimo annokseen 1970-lukulaista singer-songwriter-pehmorockia.

Freemanin nopeat biisit (Ajetaan tandemilla, Puolikuupää, Yöbaari) tuntuivat ennakoivan voimapoppia lähestyvällä draivillaan uutta aaltoa. Balladit, kuten Valmiina kaikki on taas ja Susannalle, olivat puolestaan sydäntäsärkevän kauniita. Lisäksi Freemanin hiukan bowiemaisesti naukuva laulusoundi oli suomipopin persoonallisimpia.

Näin ollen olikin hienoa, kun Uusi fantasia lähti pelastamaan Freemania nostalgiakiertueunholasta. Isossa maailmassa levyt, joilla nuoremmat muusikot auttavat ihailemaansa veteraania löytämään uudelleen muusansa, ei niinkään päivittämällä soundia nykypäivään vaan auttamalla tätä oivaltamaan omat vahvuutensa, ovat olleet jo pitkään suosittuja.

Parhaimmillaan niillä on onnistuttu myös patistamaan has-beeniltä vaikuttanut veteraani loistokkaisiin lopputuloksiin. Kysykää vaikka Johnny Cashilta, Brian Wilsonilta, Betty LaVettelta, Glen Campbellilta tai Loretta Lynniltä.

Tällaisten levytysten totuttuun tyyliin 4 pursuilee nimekkäitä vierailijoita. Sanoituksista vastaavat Freemanin hovisanoittajan Hectorin lisäksi ainakin Asa, Jarkko Martikainen, Paula Vesala, Olavi Uusivirta, Ismo Alanko ja Mariska. Soitosta levyllä vastaavat Uuden fantasian lisäksi muun muassa Lauri Porra, Zarkus Poussa, Tuomo Prättälä, Teppo Mäkynen sekä Popedan Costello Hautamäki.

Freeman 4 muistaa tekijänsä menneisyyden, mutta se ei ole silkkaa retroa, vaan Uuden fantasian kädenjälki kuuluu selvästi. Enimmäkseen se sisältää hyvinkin toimivaa pop/rock/iskelmä/synapop-hybridiä. Liian myöhään -kappaleen yllätysmomenttia ei enää ole, mutta kyllä nämä laulut ovat silti paljon parempia kuin viimeksi 25 vuotta sitten soolomateriaalia julkaisseelta artistilta sopii odottaa.

Aivan Freemanin 1970-luvun huippujen tasolla ei liidellä. Takavuosien reteää rokkailua jää kaipaamaan, kun leppoisa poplaulu seuraa toinen toistaan. Myöskään Liian myöhään -kappaleen kiehtovaa nyrjähtäneisyyttä ei saavuteta, vaikka singlenäkin julkaistu Tuhatjalkainen ja levyn avaava Mitä sinulle kuuluu? on koottu pitkälti samoista rakennuspalikoista. Mitään hempeää elektronista pulputusta villimpää ei Freeman 4:llä kuulla.

Hyviä kappaleita kuitenkin piisaa. Edellä mainittujen Tuhatjalkaisen ja Mitä sinulle kuuluun synapoppi toimii hienojen melodioidensa ansiosta. Muumiot hassuttelee iskevästi höhlästä puheosuudesta huolimatta, ja lempeän surumielinen Mattolaituri esittelee Freemanin hituriosaamista parhaimmillaan. Muita levyn kohokohtia ovat ylväästi lipuva Voitin maailman, nostalgisen hyväntuulisesti hehkuva Matkaradio sekä Sirkusihmisiä, jonka jouset vellovat kuin Bond-tunnarissa.

Levyn heikompaa puolta edustavat kevytpsykedeelinen hippireissujen muistelu Marokko-Sörkkä, tylsä diskohölkkä Venus (Kalpee kuu) sekä turha uusintaottelu debyytin Mystilliset kyyneleet -kappaleen kanssa. Täydellisiin huteihin ei kuitenkaan sorruta, ja huonoimmillaankin 4 on miellyttävää kuultavaa.

80 Freeman 4 on tyylikäs paluu 60-vuotiaalta popveteraanilta. Tältä porukalta olisi ehkä odottanut hiukan enemmän luovaa hulluutta, mutta tällaisenaankin 4 osoittaa, että joskus vanhassa todella on vara parempi – ainakin, jos sitä vähän kiillottaa uusin työkaluin.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!