Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#9 Josh Homme

Kuoleman kulttuurinen merkitys perustuu väitetysti siihen, että se on katsonut Josh Hommea silmästä silmään. Kuva: Tomi Palsa

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: "Katsoiko kukaan maanantaina Teeman mainiota dokkaria Primal Screamin klassikkoalbumista ""Screamadelica""? Hommekin siinä hehkutti bändiä ja syystäkin. Klasarilätty kuullaan tänään kokonaisuudessaan The Circuksessa- sinne siis!"

Kuka on nykyrockin kovin nokkamies?

Jack Whiten habitus tunnistetaan ympäri maailman, mutta onko hän oikeastaan karismaattinen? Karen O on varsin magneettinen, mutta Yeah Yeah Yeahs lopetti rockbändihommat toissalevyynsä. Dave Grohl muistuttaa kaikesta huolimatta ennen kaikkea sympaattisen yli-innokasta terrieriä, joka haluaa leikkiä rokkitähteä.

Billie Joe Armstrong näyttää Curea rakastavan äitinsä meikkilaukun löytäneeltä hobitilta. Musen Matt Bellamy ei liipaise minussa ensimmäistäkään synapsia. Gerard Waysta ja Jared Letosta ei viitsi edes vakavissaan puhua.

Iggy Pop on alkanut vanhoilla päivillään vakuutuskauppiaaksi, ja Lemmy ja kumppanit ovat ohittaneet parasta ennen -päiväyksensä joskus parikymmentä vuotta sitten. Semi-obskuranttien genrebändien pääjehuja ei lasketa.

Jäljelle jää Josh Homme.

Korskea, karismaattinen, 195-senttinen, Dwarves-solisteja turpaanvetävä Josh Homme, joka on hailakan taivaansinisine tappajansilmineen, tulipunaisine hiustöyhtöineen ja toispuoleisesti kohonneine ylähuulineen kuin Elviksen paha velipuoli. Ja ehkä coolein ihminen maapallolla.

Kuten monella muullakin, ensimmäinen Hommen biisi, joka kiinnitti huomioni oli Queens of the Stone Agen Feel Good Hit of the Summer. Oli minulla jokin Kuyss-levykin, mutta en ollut siitä rehellisesti sanottuna erityisen innoissani. Debyyttiä en ollut kuullut. Mutta Feel Good Hitin raivoisasti nylkyttävä rytmi, mantranomaisesti toistettu huumelitania ja hallittu sekasorto porautuivat suorinta tietä aivokuoreen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Queens of the Stone Age – Feel Good Hit of the Summer

Kyseisessä kappaleessa oli kuitenkin ripaus novelty-hitin makua ja sen emolevyn taso jännitti minua etukäteen. Puolivälissä ensimmäistä kuuntelukertaa ei jännittänyt enää: pidin muista kappaleista oikeastaan enemmän kuin Feel Good Hitistä. Niissä oli enemmän syvyyttä ja värisävyjä; vähän vähemmän kaahausta mutta enemmän Hommen uniikkeja sävelkulkuja. Enemmän todellisuudesta lievästi vasemmalle kohti kaninkoloa nyrjähtänyttä tunnelmaa. Ja enemmän täydellisesti murisevia kitaroita.

QOTSA on niitä aniharvoja rockbändejä jotka kuulostavat pilkahtelevista vaikutteista huolimatta vain ja ainoastaan itseltään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Queens of the Stone Age – No One Knows

Hommen vanhan Palm Desert -kamraatin Nick Oliverin potkujen jälkeen QOTSA:a on tosin ollut vaikeaa edes oikein pitää bändinä. Parhaan levynsä Songs for the Deaf bändi teki – eikä suinkaan sattumalta – Rockin Mukavimmaksi Jätkäksi tavaramerkityn Dave Grohlin istuessa rumpupatterin takana, ja Grohl soitti yhtyeessä tasan yhden levyn ja kiertueen ajan. Hommen olisikin voinut istuttaa huoletta Viisi pahinta bändityrannia -artikkeliimme.

Homme itse on eri mieltä. LA Timesin haastattelussa hän totesi:

”Tämä on merirosvolaiva. Ihmisillä on se harhaluulo, että merirosvolaivan kapteeni on tärkeimmässä osassa. Mutta ei kapteeni ole oikeastaan yhtään tärkeämpi kuin lavan rakentaja. Jos hän mokaa, me kuolemme.”

Ja ehkäpä Homme on oikeassa. Ei hän nimittäin ole koskaan ollut penseä jakamaan parrasvaloja muiden kanssa. Päinvastoin: hän on haalinut samoihin projekteihin ja bändeihin lahjakkaita muusikoita ja voimakkaitakin persoonia Jesse Hughesista John Paul Jonesiin – puhumattakaan herra Grohlista, joka ei totisesti ole varsinainen rockmaailman seinäruusu.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Queens of the Stone Age – Go with the Flow

Mutta kuten Hommen Eagles of Death Metal -bändikaveri Hughes samassa haastattelussa totesi:

”Homme on monessa mielessä kultainen lapsi … Kaikessa mitä Joshuan kanssa teetkin on taikaa. Hänen ympärillään on värinää!”

Ja silloin johtajan rooli lankeaa väkisinkin hänelle.

Mutta ei Homme ole mikään pelkkä rokkikukko; hän on myös sukupolvensa mahdollisesti paras rockbiisien kirjoittaja ja poikkeuksellisen hieno rocklaulaja, joka muistuttaa vanhetessaan yhä enemmän Johnny Cashin kaltaisia vähäeleisen sävykkäitä klassikkotulkitsijoita. Ei hän ole myöskään hassumpi kitaristi. Amerikkalaisin urheilutermein Homme on siis koko pakkaus.

Ei lienekään ihme, että katsellessani ja kuunnellessani tätä juttua varten QOTSA:n videopätkiä ja kappaleita minut on vallannut useimpien kohdalla voimakas mielihyvä; pää ja jalat ovat lähteneet nytkymään voimakkaasti. Silmätkin ovat painuneet välillä kiinni, kasvot vääntyneet musiikin proverbiaalisesta tykityksestä kertovaan irveeseen. Aina toisinaan olen havainnut kuinka lähinnä vertauskuvallisiksi mieltämäni niskavillat ovat todella nousseet vastustamattomasti pystyyn. Sellainen vaikutus Hommen musiikilla on; niin saamarin innostavaa, liikuttavaa ja kehoon tarttuvaa se on.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Queens of the Stone Age – Little Sister

Mikä hienointa, 2000-luvun mediassa huomiota saavan rockin muuttuessa yhä enemmän muniinpuhaltelumusiikiksi ja menneiden vuosikymmenten ”aidon” rockin apinoinniksi, QOTSA ei ole menettänyt särmäänsä tai ajankohtaisuuttaan. Hommen rock-käsitys on lähempänä niitä takavuosien bändejä, joiden estetiikkaa useimmat nykyretroilijat tyytyvät hiilikopioimaan. Näille yhtyeille rockmusiikki ei ollut nostalgiaharjoite: se saattoi ammentaa perinteistä mutta samalla se tähysi tulevaisuuteen, unohti dogmat ja kokeili uusia asioita – unohtamatta kappaleita, joiden mukana voi laulaa. Sama pätee Hommen musiikkiin.

Sitä paitsi: kuinka moni rokkari voi Jeesus-kompleksistaan huolimatta sanoa palanneensa kuolleista? Viime vuonna leikkauspöydälle kuollut Homme voi. Ja toisaalta: hänen uusin harrastuksensa kiertuebussissa on ompelu.

Järkyttävän hieno mies.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Queens of the Stone Age – Make it wit Chu

Samasta aiheesta

Aavikkorockin alkeet

Desert Sessions, Kyuss, Queens of the Stone Age
Viisi syytä julistaa Palm Desert Unescon maailmanperintökohteeksi

Desert Sessions, Josh Homme, Kyuss, Queens of the Stone Age
Viisi Josh Hommen kovinta petikumppania

Josh Homme, Queens of the Stone Age
#10 Queens of the Stone Age – No One Knows (2002)

Queens of the Stone Age
Queens of the Stone Age – …Like Clockwork

Queens of the Stone Age
Giffaa hei! #460: Queens of the Stone Age

Queens of the Stone Age
#18 Queens of the Stone Age – Feel Good Hit of the Summer

Queens of the Stone Age
© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress