Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#89 Patterson Hood

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Mikäli raju louhinta uppoaa, niin suuntaa hyvä ihminen Sonisphereen 2.7.!

”The duality of the Southern thing”, laulaa Patterson Hood yhtyeensä Drive-By Truckersin suurteoksella Southern Rock Opera – ja voisi niin tehdessään laulaa itsestään.

Yhtäälta Hood on uppiniskainen, steveearlemainen intoilija ja aktivisti, jonka lauluissa vilisee oudolla tavalla sankarillisia epäonnistujia ja muita omaan mahdottomuuteensa kompastuvia punaniskoja, ja toisaalta hän on itse klassisen rockin lumoissa oleva, useiden avioliittojen arpeuttama mies, joka kuitenkin sulkee silmänsä coveroidessaan Alice Cooperin I’m Eighteenia.

Ihan kun peiliin katsoisi. Parrakkaalle rockin kanssa rimpuilevalle harrastelijamuusikolle ja popkirjoittajalle Hood on mieluisa peilikuva, sillä tähän ristiriitaiseen hahmoon kiteytyy oikeastaan kaikki, mikä rockissa on hienoa: punkmainen intohimo rokata pää hiessä yhdistettynä syvään perinteen tiedostamiseen. Eikä Hood pelkää laulaa äidistään, sillä laulaessaan äidistään hän laulaa koko Etelän elämäntavasta. Ja ne spiikit…

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Alabamassa kasvanut Muscle Shoals/Stax -basisti David Hoodin poika on hengittänyt musiikkia syntymästään lähtien. Ensimmäinen merkittävä yhtye miehen uralla oli vuonna 1985 yliopistossa perustettu Adam’s House Cat, joka vuonna 1988 valittiin Musician-lehden toimesta parhaaksi vailla diiliä olevaksi bändiksi. Yhtye oli suosittu Etelässä, mutta sen ainokaista albumia ei koskaan virallisesti julkaistu.

Merkittävin asia yhtyeessä oli, että se toi Hoodin piiriin Mike Cooleyn, joka on noista päivistä ollut Hoodille elintärkeä aisapari ja lauluntekijäkollega. Cooley on pitkälti se vastavoima, joka panee Hoodin sekä seinää vasten että lopulta liikkeelle, eikä hänen merkitystään voi Hoodin tarinassa ohittaa.

Kaverukset olivat jo luovuttamassa, kunnes vuonna 1996 päättivät siirtää indierockiansa piirun verran etelään päin, ja niin syntyi Drive-By Truckers. Kahden ensimmäisen levyn Ganstabillyn (1998) ja Pizza Deliverancen (1999) akustinen melankolia oli sukua enemmän The Bandille kuin Lynyrd Skynyrdille, mutta Hoodin sävel- ja etenkin tekstikynä olivat jo terässä.

Kappaleet kuten The President’s Penis is Missing, Too Much Sex (Too Little Jesus) ja Panties in Your Purse ovat malliesimerkkejä Hoodin tyylistä: näennäisen karkeaa, mutta silti hienostunutta. Myös Johnny Cashin kirjoittamaa ja Waylon Jenningsin kuuluisaksi tekemää Hank Williams -biisiä päivittävä The Night G.G. Allin Came to Town kannattaa mainita.

Vuonna 2001 julkaistu Southern Rock Opera oli massiivinen harppaus eteenpäin. Taiteellisesti kunnianhimoinen, kahteen näytökseen jaoteltu teemalevy sotki Syvän Etelän mytologiaa ja kurjuutta Lynyrd Skynyrdin tarinaan, mutta tuntui kertovan enemmän yhtyeen faneista (tai Truckersista) kuin yhtyeestä itsestään. Soundillisesti levy esitteli kolmen sähkökitaran (millä muulla tavoin Skynyrdiä voisi eulogisoida?) vallin, joka on pysynyt DBT:n valttikorttina siitä asti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Decoration Day (2003) ja etenkin kansainvälinen läpimurto The Dirty South (2004) jatkoivat korkeaa tasoa, joskin niillä eturiviin Hoodin rinnalle astuivat Mike Cooley ja yhtyeeseen liittynyt Jason Isbell. Hood onkin DBT:n tuottoisin ja tasavarmin lauluntekijä, työmyyrä, joka ei vastaa yhtyeen huipuista, mutta pitää homman kasassa tasavarmalla laadullaan.

Kun haastattelin Hoodia Dirty Southin aikoihin, hänen äänestään kuului riemu siitä, että unelma oli saavutettu. Kotoaan antamassa haastattelussa Hood oli avoin ja innokas puhumaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Hän hehkutti tuntemattomia paikallisia bändejä ja kritisoi Amerikan ulkopolitiikka.

Kun haastattelin Hoodia pari vuotta myöhemmin, hän tuntui yhtyeensä vastuunkantajana vastoinkäymisten lannistamalta (Jason Isbellin yhtyettä rampauttanut ero), mutta jaksoi silti uskoa uuteen nousuun. Tämä kertoo paljon Hoodin hahmosta.

Hood on myös ainoa Trucker, joka on julkaissut soololevyjä. Alunperin keikoilla myytäväksi cd-r:ksi tarkoitettu akustinen ja synkkä, hieman nebraskamainen Killers and Stars (2001/2004) dokumentoi tuskallista avioeroa, kun taas vuonna 2009 julkaistu Murdering Oscar and Other Love Songs tuntuu miltei Truckers-levyltä, sillä lähes koko yhtye soittaa sillä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Drive-By Truckersin viime vaiheita käsittelevä elokuva The Secret to a Happy Ending on juuri julkaistu DVD:llä.

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress