Rock-musiikki ei yleensä tee hyvää parisuhteille. Yhden käden sormilla ovat laskettavissa ne parit, jotka ovat kestäneet useita vuosikymmeniä samassa bändissä. Riippumatta siitä kuka listaa väsää, lähellä kärkipäätä ovat Fred ja Toody Cole. Pari on ollut naimisissa vuodesta 1967 ja soittanut samassa bändissä vuodesta 1979, eli 32 vuotta. Nämä ovat käsittämättömiä lukuja.
Vaikka Fred Cole on legendaarinen hahmo, niin hänenkin takanaan on nainen. Nuorgam sai hyvin menneestä soundchekistä iloinneen ja hyväntuulisen Toodyn kiinni Norjasta. Maailman coolein nainen vastaili kysymyksiin lyhyen asiallisesti ja usein nauruun purshkahtaen.
Mitä kappaletta olet kuunnellut eniten elämäsi aikana?
”Rolling Stones, Bob Dylan, Howlin’ Wolf... Jos yksi pitää valita, niin… Rakastan Sympathy for the Deviliä. Ihan koko se tunnelma, sanat ja kaikki, ja se miten se tavallaan kartoitti sitä bändin tilaa ja Brian Jonesin kuolemaa.”
Mitä kappaletta toivot todennäköisimmin dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?
”The Wipersin Over The Edge… Hahahaa!”
Mikä yhtye tai artisti tekee tällä hetkellä maailman tärkeintä musiikkia?
”Kuule, tämä nyt varmaan kuulostaa itserakkaalta, mutta… Pierced Arrows! Hahahhaaa!”
Kuka on suosikkibeatlesi?
”John, ihan ilman kysymystäkään. Kreisejä sanoituksia ja villiä rokkenrollia. Mahtava hahmo.”
Mitä musiikkityyliä et ole koskaan digannut?
”Rap. Tai hiphop. En pidä kummastakaan, rapista tai hiphopista (Toody vastaa kysymykseen hyvällä “we have both kinds, country AND western” -nuotilla)… Hahahaha! Tai dancesta. Oompah-oompah-oompah… En vaan tajua.”
Miten näet musiikkiteollisuuden muuttuvan? Mitä jää ja mitä katoaa?
”No nämä nuoret, jotka nyt perustavat bändejä jäävät, ja minä ja Fred varmaan katoamme, jos meistä nyt joskus tulee liian vanhoja tähän hommaan… HAHAHAH!!! Jos nyt tosissaan ollaan, niin eihän sitä voi tietää. On aina ollut niin, että jengi ottaa vaikutteitaan sieltä ja täältä ja rock-musiikissa on aina hieman mennyttä ja nykyhetkeä ja sitten ripaus tulevaisuuttakin. Sitä missä suhteessa nuo ovat ei voi ennakoida, ja se tekee koko hommasta nautittavaa, ainakin minun mielestäni.”
Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?
”Kurt Cobain. Paljolti siksi, että tunsimme hänet. Hieno tyyppi, jolla oli oma tyyli. Hän oli vain yksi niistä herkistä taiteilijoista jotka eivät handlaa mainetta tai mammonaa tai maailmaa ylipäätään. Se oli todellinen tragedia, suuri menetys. Niin suloinen kakara, kuule. (“Such a sweet kid”)”
Minkä laulun kuullessasi tunnet aina olosi nostalgiseksi?
”Tähän pitää kyllä vastata Fred Cole, sori vaan… Hahaha! Jotkut niistä biiseistä mitä hän on kirjoittanut minulle, niinkuin Unknown Passage. Tai Vaya Con Dios, joka saa minut aina kyyneliin. Sen hän kirjoitti kauan sitten, se on sillä Range Ratsin levyllä (Dead Moonia edeltänyt kantriprojekti, jonka levy julkaistiin Missisippi Recordsin toimesta viime vuonna)
Kenen laulajan ääni saa selkäpiissäsi soimaan hyyn?
”Nuori Mick Jagger. Hänen äänessään on vain jotain maagista.”
Ketkä soittaisivat unelmabändissäsi?
”Kuule, olen aina halunnut olla bändissä Janis Joplinin kanssa. Harmi, ettei hän ole enää hengissä! Hahaha! Joo, Fred tapasi hänen silloin San Franciscossa, mutta minä en tosiaan ollut niillä reissuilla mukana. Harmi!”
Jos löydät itsesi karaokebaarista, minkä kappaleen todennäköisimmin laulat?
”Jotain Patsy Clinea, ehkä Crazy….”
Mitä yhtyettä tai artistia todennäköisimmin suosittelet uudelle tuttavuudelle?
”Aaah… Portlandissa on yksi bändi, jonka kanssa olemme heittäneet paljon keikkaa josta pidämme paljon. He ovat nimeltään Don’t. Sam Henry, Wipersin alkuperäinen rumpali, soittaa siinä bändissä. Ja sitten on Vancouver BC:stä sellainen yksinomaan naisista muodostuva bändi kuin White Lung, joka teki minuu suuren vaikutuksen. (Fredin ääni kuuluu taustalta ja voimistuu “Ja sitten on se norjalaisbändi, josta pidimme, muistatko? Jonka kanssa soitimme sillä festivaalilla? Mensan tai jotain?”) Niin, joo, Mensen, taas naisbändi Norjasta. Joskaan minun mielestäni ne eivät enää ole koossa? Fred?”
Vinyyli vai cd?
”No vinyyli tietysti, mehän olemme aina pitäneet sen puolta. CD:itäkin aloimme aikoinaan tekemään vasta pakon edessä, promoamiseen ja sellaiseen. Totta puhuakseni, en koskaan uskonut, että vinyyli tulisi takaisin niinkuin se nyt on tullut, mutta on hauska olla väärässä tällaisessa asiassa. Me myymme nykyään paljon enemmän vinyyliä kuin CD:tä. Itseasiassa meidän vinyylimme ovat tältä kiertueelta jo päässeet loppumaan! Sori, tyypit!”
Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi coolimmalta kuin oletkaan?
”Ööö, en. Hahaha!”
Mikä on ensimmäinen poplaulu, josta muistat pitäneesi?
”Beatlesin I Want To Hold Your Hand. Olin 14, se selittänee.”
Mikä on viimeisin popbiisi josta muistat todella pitäneesi?
”The White Stripesin The Hardest Button to Button. Ja jollain tavalla ne Outkastin jotkut jutut, niinkuin se polaroid-biisi (Hey Ya)”
Rumpalillanne Kelly Haliburtonilla on ensimmäisen Pierced Arrows-levyn takakannessa päällään “Terveet Kädet” -T-paita ja hänet tiedetään innokkaaksi suomalaisenkin musiikin ystäväksi. Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia? Onko Kelly esitellyt teille jotain suomalaisia bändejä?
”Hän on aivan uskomaton levynkeräilijä, tietää punkkibändejä ympäri maailmaa ja katoaa aina kiertueella koluamaan levykauppoja. En pysy perässä, kyllä hän meille niistä mouhuaa, mutta eivät ne nimet pysy päässä. Ainoa jonka minä ja Fred muistamme on Jolly Jumpers. (Fredin ääni kuuluu taustalta “… ja Flaming Sideburns”)
Jim Morrison – nero vai pölvästi?
”Molempia. Pölvästi omassa elämässää ja nero sillä tavalla, että lähestyi rocklyriikkaa aivan uudesta suunnasta. Mutta todellinen pölvästi siviilissä!”
Pierced Arrows esiintyy Helsingin DOM’issa 3.6.2011. Illan muita bändejä ovat The Heartburns ja Moderni Elämä. Liput maksavat 10€.