Nuorgam vetää töpselin seinästä marraskuun viimeisenä päivänä. Siihen asti kuuntelemme päivittäin soittolistan, jonka on koonnut yksi sivuston kirjoittajista.
Jos Another Self Portrait jotain tekee, niin vahvistaa sen, että alkuperäinen todella oli omakuva. Sen ainoa kauneusviehe oli, ettei kuva näyttänyt siltä miltä Dylanin haluttiin näyttävän.
”En tiedä, tuleeko jutusta sulava tai tyylikäs, mutta sydäntä siinä on. Ja sopivasti kompastelua. Todellinen Crazy Horse.”
”I’m almost an astronomer now”, Jason Molina kertoi Jean Ramsaylle syyskuussa 2009.
”Hänen musiikissaan on galaktista yksinäisyyttä, joka on samalla kylmää ja kamalaa, mutta myös lohdullista massiivisuudessaan”, kirjoittaa Jean Ramsay, joka kertoo myös tapaamisestaan Jason Molinan kanssa.
The Vultones on suomalaisen retrorockin Usual Suspects.
Ihan yks hailee mitä nämä asiat sanskritiksi tarkoittavat, tärkeintä oli niiden implikoima kokemus Intiasta, jossa 1990-luvun kylmää todellisuutta pakoilevaa nuorisoa kiinnostivat huumeet ja mahdollisuus irtautua oravanpyörästä.
Honey Whiten kuvailema syöksykierre on universaali – oli sitten kyseessä huumeaddiktio, sokerihumala tai rakkaus.
1980-luvulla tuottajasta tuli brändi tai filtteri, jonka artisti saattoi ostaa päivittääkseen soundiaan. Keneenkään tämä ei päde yhtä paljon kuin Daniel Lanoisiin, Jean Ramsay kirjoittaa.
Maailmassa on nippu lauluja, jotka tuntee vaikkei niitä ole koskaan kuullut ennen. Niiden maalaama tunnemaailma on niin tosi, niin virheettömän rehellinen, ettei yksikään elävä voi olla löytämättä niistä itseään. Fade Into You on yksi näistä lauluista.
Helvetti oli ensimmäinen single, joka julkaistiin kovasti odotetulta Röyhkän ja Mattilan yhteislevyltä. “Sä oot niin yksin, yksin, yksinäinen Haluut ulos täältä, mut sä et pääse tää
12-kielinen akustinen kitara. Ilman sitä tätä kappaletta ei olisi.
Tänään Sonera Stadiumilla järjestettävän Leonard Cohen -konsertin kunniaksi kaivoimme Nuorgamin arkistoista Jean Ramsayn Dance Me to the End Of Lovesta kirjoittaman tekstin, jota emme koskaan tilanneet.
Hautausmaan kumpu on sen häpykumpu, elämän lähde ja sen lopullinen päämäärä. Hautaan asetettava vainaja on syntymän negaatio, anti-syntymä, ihan konkretiankin tasolla.
Samae Koskisen esikoissinglellä Kauko Röyhkän wajdamainen tarina kohtasi Sister Flon huumavan ja ihmetystä täynnä oleva popin.
Nuhjuisten ja ujojen kuvitelmissa Sundays-pariskunnan asunto oli lattiasta kattoon täynnä Penguinin kirjoja ja isoja ruukkukasveja, ja ainakin kaksi kissaa loikoili laiskasti isoilla sohvilla.
Elämää eläessämme kuljemme joka askeleella kohti kuolemaa, mutta keskeistä onkin tajuta päästää irti, unohtaa, eikä jäädä tämän tosiasian alle, Jean Ramsay kirjoittaa.
”Silmämunamme (ja korvamme!) on viillelty kahtia, nyt näemme kahta paremmin. Ja emme kuule mitään.”
”About a Girlin skitsofreeninen tunnemaailma on klassista Nirvanaa, passiivisagressiivista ja ilkeällä tavalla humoristista.”
”Where Is My Mind on oodi kommunikaatiovaikeuksille, niin ihmisten toistensa välisille kuin oman minän ja tiedostamattoman välisille kuiluille.”
Nuorgam
