Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#37 Justin Vernon

Justin Vernonin tulevaisuus on kirjoitettu kultamusteella.

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Lapin taikaa voi kokea muulloinkin kuin talvella. Kari Peitsamo Pyhä Unpluggedissa 6.8.

Jos bändisi hajoaa, rakastettusi hylkää ja saat kaiken pahan päälle vaikean mononukleoosin, kannattaa joko soittaa wisconinilaiselle Justin Vernonille tai ainakin hänen esimerkistään niin kutsuttu isoisä.

Vernonin Bon Iver -pseudonyymin debyytti, For Emma, Forever Ago, on hämmentävä albumi. Sen jännitteiset ja herkät sävellykset ovat helposti parhaimmistoa, mitä menneellä vuosikymmenellä on levytetty mies ja kitara -yhdistelmällä.

Silti tärkein albumiin liittyvä seikka on tarina. Sen tietävät ja muistavat kaikki.

Ensin hajosi Vernonin DeYarmond-yhtye, jota seurasivat muut edellä mainitut vastoinkäymiset. Tästä ilmeisen ahdistuneena Vernon päätti sulkeutua talven ajaksi keskelle metsää negistelemään ja jalostaa kärsimyksensä 37-minuuttiseksi muovin tai vinyylinpalaseksi.

Varsinainen kysymys kuuluu: kuinka paljon tämä, kieltämättä varsin riipaiseva, taustatarina lopulta vaikuttikaan For Emman sukseeseen?

Ei käy pieninkään kiistäminen, etteikö albumi ole musiikillisesti mestarillinen. Tarina on nostettava siksi spottivaloihin, että se sijoitti levyn suoraan kontekstiinsa.

Yhtäkkiä For Emma, Forever Ago oli jokaisen kuulijan korvissa erolevy – ilman, että kyseistä stooria tarvitsi sen enempää kaivella Vernonin lyriikkasokkeloista. Kun halutun tunnelman tiesi, se välittyi ja kosketti heti. Kun merkitykset tiesi valmiiksi, metaforalliset tekstit olivat helppoja tulkita.

Kuulijan palveleminen tällä tavalla riitti tekemään Vernonista hetkessä aikansa palvotuimman laulaja-lauluntekijän – eikä hän ollut näyttänyt vielä kuin ilmiselvimmän puolensa stereotyyppisenä laulaja-lauluntekijänä.

For Emma, Forever Agon jälkeen Vernon julkaisi Blood Bank –ep:n, joka kertoi lähinnä siitä, että mökkiin oli tilattu postimyynnistä autotune. Volcano Choirin levy Unmap väläytti sen sijaan Bon Iverin bändimuotoisilta livekeikoilla kuultua stemmavirtuositeettia.

Harva kuitenkaan arvasi, että viime vuonna ilmestynyt Gayngsin Gaudy Side of the Town oli perverssillä tavalla limaisine 10cc-covereineen ensimmäinen vihjaus tulevasta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Enää tarvittiin vierailut The Nationalin taustalaulajana ja Kanye Westin My Beautiful Dark Twisted Fantasylla, ja yhtäkkiä Vernonin nukkavieru ja parrakas hahmo oli jälleen estradilla, vaikkei se oikeastaan ehtinyt sieltä edes poistua.

Kun Vernon julkaisi kesäkuussa toisen Bon Iver -levyn, kitaraluurangot olivat kasvaneet kokeellisesti tuotetuiksi nuhjujärkäleiksi. Ratkaisu oli ehkä lähtökohtaisesti odottamaton, mutta se roikkui 2010-lukulaisessa folk-zeitgeistissa.

Bon Iverin auditiivisen harppauksen jälkeen päädyttiin outoon tilanteeseen, jossa yksikään 2000-luvun kolmesta suurimmasta laulaja-lauluntekijästä ei enää tehnyt folkia ainakaan perinteisimmässä muodossaan. Sufjan Stevens oli kiinnostunut viime vuoden The Age of Adzilla äänen ulottuvuuksista an sich enemmän kuin banjostaan. Iron & Wine eli Sam Beam puolestaan löysi tammikuisella Kiss Each Other Clean -albumillaan yhden musiikin universaaleista perustotuuksista: miksi tehdä mitään muuta, jos voi tehdä AOR:ää.

Vernon päätyi jonnekin oman aiemman tuotantonsa, Beamin ja Stevensin välille. Bon Iver, Bon Iver oli kuin Stevensin uskalluksen rohkaisema ja AOR:n huumaama Bon Iver –levy, jonka lo-fi-purkaukset vaikuttivat salaa The Microphones– ja Mount Eerie -mies Phil Elvrumin makuuhuonestudiossa nauhoitetuilta.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Vaikka ilmaisutapa oli muuttunut, tekstit pysyneet tulkinnanvaraisina, eikä levylle ollut enää minkäänlaista ilmiselvää taustaa, albumi oli intensiteetin ja herkkyyden superlatiivein sinetöitävä liitto.

Mielikuvituksen vääristämistä kaupungin nimistä tehdyt kappaleet sisälsivät houreisia ajatuksia sieltä ja täältä. Punaista lankaa oli teksteistä vaikea löytää pakottamatta. Lopulta sitä ei enää edes halunnut etsiä.

Pääasia oli upota kerta toisensa jälkeen Vernonin auditiiviseen taikamaailmaan ja oppia, että riittävällä sielukkuudella saa aivan minkä tahansa kuulostamaan kyynelkanaviahivelevän koskettavalta.

Vaikka lauluntekijä osaisi tehdä absoluuttisen täydellisiä kappaleita, hän ei ole mitään ilman tunnetta. Justin Vernonille on annettu se lahja puhtaimmassa muodossaan. Siksi hänen koko tähänastinen urakehityksensä on kuin kultamusteisin kaunokirjaimin kirjoitettua lupausta siitä, että tulevaisuudessa on luvassa jotain vielä suurempaa ja rohkeampaa.

En edes halua kuvitella, millaiset sisäiset mannerlaatat se saa liikkumaan kehossani.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress