Small talk: vieraana Masahiro Tobita

Envy ja, suokaa anteeksi, ilmeisen "höyryissä" otettu promokuva.

Envy ja, suokaa anteeksi, ilmeisen "höyryissä" otettu promokuva.

Envy tekee ensimmäisen Suomen-keikkansa 9. lokakuuta Helsingin Tavastialla – huraa! Hardcorea, postrockia ja metallia yhdistelevää japanilaisyhtyettä on tehnyt Euroopassa tunnetuksi skotlantilainen hengenheimolainen Mogwai, jonka Rock Action -levymerkki on julkaissut yhtyeen albumeita 2000-luvun alusta lähtien. Nuorgamin small talk -kysymyksiin vastasi Envyn kitaristi Masahiro Tobita.

Mikä oli ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?

“Japanilaisen 1980-luvun punkbändin Inun Meshi Kuuna, joka on itse asiassa livealbumi. Bändin musiikki tuntui niin tuhovoimaiselta.”

Mitä klassista popkappaletta et ole koskaan oikein ymmärtänyt?

“Pidän klassisesta rockista, joten minulla ei ole koskaan ollut ongelmia ymmärtää klassikkobiisejä. Koen paljon vaikeammaksi ymmärtää oman aikani musiikkia.”

Minkä kappaleen laulat todennäköisimmin karaokebaarissa?

Guns N’ Rosesin Sweet Child o’ Minen.”

Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?

Gil Scott-Heronin. Näin erään tallenteen hänestä noin vuosi sitten ja ällistyin hänen esiintymisensä energisyydestä. Olisin todella halunnut nähdä hänet livenä, joten hänen kuolemansa oli minulle järkytys.”

Video ei ole enää saatavilla

youtu.be/_b2F-XX0Ol0

Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?

“Moni yhtye tekee tärkeää musiikkia. Ja varmasti myös moni sellainen, josta en tiedä mitään.”

Millä tavoilla musiikkibisnes muuttuu seuraavan kymmenen vuoden aikana?

“Musiikin jakeleminen muuttuu. Yhä useampi ihminen on valmis maksamaan elävän musiikin näkemisestä. Musiikki itsessään säilyy.”

Kumpi on tärkeämpää: sävellys vai se, miten se on toteutettu?

“Molemmat elementit ovat tärkeitä.”

Jos et olisi muusikko, mikä olisit?

”Maanviljelijä.”

Minkä musiikkivideon muistat parhaiten lapsuudestasi?

Michael Jacksonin Thrillerin. Siihen asti musiikkivideoissa lähinnä soitettiin kappaleen mukana, mutta tässä video kertoi tarinan. En ollut koskaan ennen nähnyt mitään sellaista.”

Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?

“ Maanjäristyksen seuraukset kotimaassani Japanissa, ja siitä juontuneet konfliktit. Vaimoni.”

Miten ja million tutustuitte Mogwai-yhtyeeseen, jonka Rock Action -levymerkki julkaisee teidän musiikkianne Euroopassa?

“Kun Mogwai kiersi Japania joskus vuonna 2002 tai 2003, joku yleisöstä heitti lavalle minidiscin, jolla oli musiikkiamme. Bändi otti levyn talteen ja itse asiassa kuunteli sitä kiertueen aikana. Mogwain tyypit kiinnostuivat musiikistamme, ja vuonna 2004 he kutsuivat meidät mukaansa Japanin-kiertueelleen. Emme ensin uskoneet, että kutsu tuli todella heiltä, mutta näin se oli. Myöhemmin itse asiassa saimme tietää kuka tuon minidiscin lavalle heitti. Otimme häneen yhteyttä, kutsuimme hänet backstagelle ja sanoimme kiitos.”

Mitä yhtyettä tai artistia kaikki kiertuebussissasi suostuvat kuuntelemaan?

Corruptedia, Nice View’tä ja Turtle Islandia.”

Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?

”Kyllä.”

Oletko koskaan harrastanut seksiä oman musiikkisi tahtiin?

”En.”

Mikä on ärsyttävin musiikinlaji, johon olet törmännyt?

”Happy Hardcore.”

Video ei ole enää saatavilla

youtu.be/vBaAj99laf0

Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?

“Ystäväni Islaja työskenteli josku suomalaisessa levy-yhtiössä. Sen nimi taisi olla Fonal, ja he julkaisivat sellaisia psykedeelisiä jamibändejä. Olen rakastanut kaikkea mitä olen Fonalilta kuullut.”

Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?

“Analoginen äänittäminen. Kaikki jaksavat aina jauhaa siitä.”

Muumit ovat erittäin suosittuja Japanissa. Ovatko ne söpöjä vai tylsiä?

”Söpöjä!”

Jim Morrison – nero vai pölvästi?

”Sekä että.”

Envy Helsingin Tavastialla 9.10. Mukana Mother Surussus ja Radar.