Jos kappale on nimetty yhtyeen mukaan, kuinka esimerkillisen tunnusomaisesti sen sävel, sanoitus, rakenne, sovitus, instrumentaatio, tuotanto tai tunnelma yhtyettä edustavat? Kimmo K. Koskinen apujoukkoineen tutki asiaa.
Nuorgamin Teemu Fiilin, Kimmo K. Koskinen ja Arttu Tolonen kaivoivat esille neljätoista b-kategorian hardrock-bändiä, joita saatoit mahdollisesti kuunnella yläasteella, mutta joiden et todellakaan tiennyt olevan yhä kasassa!
Vaivaisen 14 vuoden julkaisutauon jälkeen ilmestyvä Eat the Elephant on ahkeraa paneutumista vaativa kokonaisuus.
Nuorgam vetää töpselin seinästä marraskuun viimeisenä päivänä. Siihen asti kuuntelemme päivittäin kahdenkymmenen kappaleen soittolistan, jonka on koonnut yksi sivuston kirjoittajista.
Raskaan rockin ja huumorin suhde on ongelmallinen. Hassutteluhevin alalla on silti ollut jonkin verran yrittäjiä, joista jotkin ovat jopa menestyneet.
Äkkiseltään kuvittelisi, että funk ja metalli olisivat miltei yhtä huonot palapelin osaset kuin valssi ja punk.
Seattlen grungemestareiden kulmakivet ovat Black Sabbath ja The Beatles: edellisen painavat ja hitaasti soutavat kitarariffit yhdistyvät soitannollista raskautta tasapainottaviin uljaisiin melodioihin
“Tässä kombinaatiossa ei ole mitään miellyttävää tai mukavaa, vaan se on äärimmäistä tykitystä, jonka viehätys on juuri sen periksiantamattomassa äärimmäisyydessä.”
Nuorgam löysi brittiläisen avaruusrockhtyeen albumeista tuiki tärkeitä yhtymäkohtia aurinkokuntamme planeettojen kanssa – niin musiikillisesti, levymyynnillisesti kuin muuten vain olennaisuuksia pohdiskellen.
Texasilaisorkesterin tunnetuin kappale heijastaa toiveikkuutta ja hämmennystä, olemisen tuskaa ja padottua angstia mieltäylentävällä tavalla.
Se, miten System of a Down onnistui yhdistämään äärimmäisen melodisuuden, hurjapäisen metallikaaoksen ja teknis-sovituksellisen sirkustelun, on jotakin ällistyttävää.
At the Drive-In, tuo perimmäisin kyljyslettibändien sylttytehdas.
Vaihtoehtorumpaleilla on läpi vuosien ollut paineita könytä rumpujakkaralta parrasvaloihin, säveltää ja sanoittaa kappaleet itse. Ja soittaa kitaraa ja laulaa ja tuottaa.
Addiktin taisto lohikäärmettä vastaan ei pääty koskaan. Tämä loputon jännite tekee taistelusta kiinnostavan, aivan kuten Othersidestäkin.
Kun kaksi ulottuvuutta kohtasivat, syntyi yksi viimeisiä big beat -klassikoita.
Dave Wyndorf on myös nero laatimaan pöllyisimmänkin kuulijan laajentuneeseen tajuntaan painuvia iskulauselmia, joita on helppo karjua täysin palkein mukana.
Black Hole Sun on Soundgarden mittakaavassa perin vaivaton tekele. Se ei kuitenkaan vähennä kappaleen merkitystä seattlelaisyhtyeen tunnettuuden tekijänä.
Eli kuinka kalifornialaisyhtye riisui grungevetimet yltään ja sonnustautui eleganttien poikamiesten pukimiin, muuttuen samalla oikeasti kiinnostavaksi.
X-sukupolven flannelliin verhoutuneessa musiikkihegemoniassa on yksi yli muiden, yksi Suuri Kappale, yksi Stairway to Heaven. Se on Would?
Perinteikkäälläkin rakenteella varustettu biisi saadaan pysymään mielenkiintoisena ja kuuntelua kestävänä. Tarvitaan vain riittävästi osaamista, sopivasti näkemystä ja ennen kaikkea laadukkaat raaka-aineet.
