Perinteikkäälläkin rakenteella varustettu biisi saadaan pysymään mielenkiintoisena ja kuuntelua kestävänä. Tarvitaan vain riittävästi osaamista, sopivasti näkemystä ja ennen kaikkea laadukkaat raaka-aineet.
Onko 1990-luvun alt.rock-tähdenlennolla vielä jotain sanottavaa, kysyy Kimmo K. Koskinen.
Elämä voittaa. Psykedeelinen liitokorkeus on saavutettu.
Miten käy ikiaikaiselle sludge-rämistelylle, kun Melvins on liikkellä kevytversiona – ja läskibassolla?
Sergion jäntevästi ilmaistuun ja silti sangen vaihtoehtoiseen melurockiin ei osannut kaivata juurikaan lisää, Kimmo K. Koskinen kirjoittaa.
Pöllimisestä on jääty kiinni – mutta vain kerran. Sitten oppi meni perille: se pitää tehdä hyvin. Ja se on kivaa.
Stam1na on löytänyt urallaan uusiakin temppuja, mutta kaikki yhtyeen erinomaisuus on vahvasti esillä jo tässä debyyttisinglessä, Kimmo K. Koskinen kirjoittaa.
”Bad Mood on oman alansa helmi kaikessa ytimekkyydessään ja kyvyssään yhdistää militanttia täsmällisyyttä ja huuruista sekoilua. Suolaista ja makeaa. Ilman toista ei kumpikaan maistuisi miltään.”
”Turkulaisen garagepartion alkukantainen kutsuhuuto kajahti ja nosti kolmikon hetkeksi maamme kuumimpien bändien joukkoon ja myös ulkomaiseen tietoisuuteen.”
Kimmo K. Koskinen pohtii Faith No Moren syyllisyyttä yhtyettä seuranneeseen huonouteen.
”Vuonna 1988 AIDS oli uusi yhteiskunnan kauhu, ja Touch Me I’m Sick leikittelee nimenomaan sillä. Se yhdistelee irvailevaa rappiota perinteiseen intiimin kanssakäymisen kutsuhuutoon tehden siitä suorastaan irvokasta.”
Dubliniin veropakolaiseksi Sheffieldistä muuttanut iloluontoinen eläin… jolla on yhdeksän kättä! Äh.
Beastie Boysin rymypojat ovat huomaavaisia humalikkoja, Kimmo K. Koskinen arvioi.
Kalifornian hardrock-jättiläisen syntikkahitti on lipevässä juustoisuudessaankin kerrassaan mestarillinen nimenomaan oivallisen sovituksensa ansiosta.
Viiston taide-indien legendayhtye palaa hiukan odottamatta pitkältä tauolta. Kimmo K. Koskinen kuuntelee.
2000-luvun metallin pelastaja vapautuu suureellisten teemojen kahleista.
Kimmo K. Koskinen aistii funkveteraanien otteissa piristymisen merkkejä.
Kimmo K. Koskinen avasi aarrearkun, jonka päällä grungen omaleimaisin yhtye on istunut yli kymmenen vuotta.
Trioksi kutistunut Battles aiempaa virtaviivaisemmalla otteellaan aikaan paikoin mestarillista jälkeä, Kimmo K. Koskinen kirjoittaa.
Vuoden 1979 popklassikot: Kissin megahitti, jolla ei ole kauheasti tekemistä Kissin kanssa.
