Kuka on tämä kukkasen mukaan nimetty transsittaja?
Suomalaisen trancen sukupuu on kärjistetysti kaksihaarainen. Toisella puolella on kansainvälisestä populaarista klubikulttuurista inspiroitunut melodinen trance, toisella puolestaan introvertti ja omalaatuinen psykedeelisen trancen maailma.
Kaksijakoisen historian säikeet ovat kulttuurisesti kaukana toisistaan, mutta musiikillisia rajankäyntejä on useita. Maailmojen välistä kuilua on aika ajoin silottanut myös lempeä progressiivinen trance. Lievästi runnoen tämä artikkeli punoo sukupuun yhdeksi kokonaisuudeksi, joka kertoo ennen kaikkea suomalaisen trancen monipuolisuudesta.
Jättiklubien ja hallibileiden melodinen trance on popmusiikkia, josta puhutaan nykyään myös osana EDM-ilmiötä. Suomessakin trance on ollut suurimpien klubien ja rave-tapahtumien johtava musiikillinen linja 1990-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Klubi- ja tapahtumabrändit, kuten Unity, Hallmark, Illusions, Labyrinth ja Pacifique, ovat keränneet tuhansia ihmisiä tanssimaan ilmaa pyyhkivien lasersäteiden ja glowstickien sekaan.
Suomalainen psykedeelinen trance on elänyt suositun isoveljensä varjossa, kehittyen globaalistikin tarkastellen ainutlaatuiseksi musiikilliseksi alakulttuuriksi. Psytrancen kulttuurinen mosaiikki oli etenkin alkuaikoina merkillinen yhdistelmä avaruusajan teknologiaa, uushippiyttä, orientalismia ja luontomytologiaa.
Brittein saarten ja Manner-Euroopan lisäksi kulttuurin vahvaksi sillanpääasemaksi nousi jo varhain Israel, jolle ominaista energistä ja melodista psytrancea on tehty Suomessa perin vähän. Talvisin vaikutteita haettiin Intian Goalta, josta tuodut DAT-nauhat soivat kesäisin pohjolan metsissä. Luonnonläheiseen teknohippien kulttuuriin vihkiytyi muun muassa aikansa tunnettu eksentrikko Ior Bock.
Psytrance-klubeja järjestettiin Helsingissä myös Sodan kaltaisissa trendipaikoissa. Legendaarisia olivat niin ikään Hui-High-iltamat Tokoinrannan vanhassa Piritassa. Pieniä mikroskenejä syntyi esimerkiksi Lohjalle ja Porvooseen. 2000-luvulla tapahtuminen koko on kasvanut ja luonne muuttunut, kun Konemetsä ja Metsäfestiwal ovat esitelleet trancen lisäksi paljon muidenkin genrejen artisteja. Oma ekologinen lokero “suomisaundille” on löytynyt myös muun muassa Australiasta, Japanista ja Venäjältä.
Elektroniseen musiikkiin läheisesti, jopa elimellisesti liittyvät nautintoaineet ovat aiheuttaneet suurimmat kohunsa paitsi metsäbileiden myös suurten hallireivien yhteydessä. Valtavirtamediat ovat tarttuneet ärhäkästi poliisin tekemiin ratsioihin ja metsissä tapahtuneisiin traagisiin onnettomuuksiin. Tunnelma julkisessa keskustelussa on ajoittain lähennellyt niin sanottua moraalipaniikkia: paisuteltua huolta siitä, että uusi juhlimiskulttuuri mädättää nuorten mielen ja kehon.
Lieveilmiöt sikseen. Seuraava kavalkadi osoittaa, miten ekstaasi, psykedelia ja muut mielen matkat äärialueille luodaan yksinomaan musiikillisia tehokeinoja käyttäen.
#10 Apollo 3-D: Nature Song (Blue Room Released, 1997)
Blue Room Released oli yksi merkittävimpiä psytrance-julkaisijoita 1990-luvulla. Blue Roomin katalogista löytyy liuta kirkkaimpia klassikkoartisteja, kuten Juno Reactor, X-Dream, Koxbox ja Total Eclipse. Blue Room innostui hetkellisesti myös suomalaisista tuotoksista julkaisten Apollo 3-D:n Nature Songin ja O-Menin Funfarin Made on Earth -kokoelmalla. Apollo 3-D:n eli Mika Kallion ja Mikael Kohlbeckerin Nature Song on scifi-tunnelmaltaan puhdasverinen Blue Room -julkaisu.
#9 Troll Scientists: Disco Doctor (Exogenic Records, 2009)
Staffan Strömin ja Jani Inkeroisen Troll Scientists -projektinimi kiteyttää psytrancen kaksi puolta: metsäläisyyden ja tieteellisen tarkan äänenkäsittelyn. Disco Doctor on Sir Eel -albumin avausraita, joka pumppaa määrätietoisen progressiivisesti. Ihanteellista musiikkia ulkoilmabileiden hetkiin, jolloin yö alkaa taittua aamuksi.
#8 Kiwa: Trans-Electronic (Surreal Audio, 2002)
Kiwan eli Markku Louhion ja Matti Elsisen debyyttialbumi Dreamtime Enhancer osoitti, miten psytrance fuusioidaan breakbeatiin, tribaalisiin aineksiin ja jatkuvasti eläviin rakenteisiin. Albumilta löytyvä Trans-Electronic on vain yksi esimerkki siitä, miten suvereenia Kiwan rytmiikka on. Kiwa-kaksikosta Louhio on ansioitunut muissakin projekteissa, joista esimerkkeinä breakbeat-projekti Headphonics ja yhdessä UX:stä tutun Kris Kylvenin kanssa tehty Faithealers.
#7 Darude: Sandstorm (16 Inch Records, 1999)
Daruden läsnäolo tällä listalla ei ole vitsi. Ville Virtasen tiki-tiki-tii oli omanlaisensa neronleimaus, jonka kätilönä toimi 2000-luvun vaihteen kultasormi Jaakko Salovaara. Se, että Sandstormia taottiin planeetan kansalaisten tajuntaan ärsyttävyyteen asti, oli vain prosessin sivutuote. Sandstorm oli kuin Robert Milesin Children: virus, joka tartutti ensin klubien levylautaset, mutta pian myös subwooferit Joroisten Esson parkkipaikalla. Yhdysvalloissa uraansa jatkavan Daruden Sandstorm oli maailman myydyin 12-tuumainen levy vuonna 2000.
#6 Texas Faggott: Back To Mad (Exogenic Records, 2000)
Tim Thickin ja Pentti Slayerin Texas Faggottia oli etenkin ennen jäljittelijöiden ilmaantumista vaikea verrata mihinkään muuhun, niin omalaatuista sen musiikki on ollut. Jos englanninkielinen adjektiivi “hilarious” kääntyisi luontevasti suomeksi, niin Texas Faggott olisi juuri sitä. Hilariöösi. “Fägäreiden” vuoristoratamaisella ajelulla kyytiä saavat niin sähkökitarat, Backstreet Boys -samplet kuin psytrance-elementitkin, mistä Back To Mad ja sen nerokas video ovat mitä havainnollisin esimerkki.
#5 Slusnik Luna: Sun (Unity Records, 2000)
Niko Nymanin ja Nicklas Renqvistin Slusnik Luna toimi eräänlaisena “talonbändinä” DJ Orkidean Unity-illoissa. Slusnik Luna julkaisi muutaman 12-tuumaisen, joista Sun on kiistatta tunnetuin. Energinen ja kirkas Sun toimii edelleen kuin injektioruiskullinen D-vitamiinia. Biisin julkaisi ensimmäisenä Unity-porukan oma levymerkki, mutta se lisensoitiin pian myös lukuisille ulkomaisille firmoille.
http://youtu.be/Zvzqqnr-lf4
#4 Highpersonic Whomen: Des Pudels Kern (Thirteen Productions, 2002)
Tommi Sirkiän ja Jürgen Sachaun perustama Highpersonic Whomen edustaa tämän sikermän progressiivisinta osastoa. Sirkiällä ja Sachaulla on ollut näppinsä pelissä lukuisissa muissakin projekteissa, joista mainittakoon metsäläiseen tranceen kalleellaan oleva Haltya sekä miesten sooloprojektit Outolintu ja Pelinpala. 10-minuuttinen Des Pudels Kern rakentuu verkkaisesti uusia elementtejä hiljalleen esitellen. Julkaisuajankohtanaan Highpersonic Whomen kuulosti tuotannoltaan niin hillityn tyylitajuiselta, että se istui luontevammin ruotsalaisen trancen perinteeseen.
http://youtu.be/qUHCf3UrFmA
#3 Midiliitto: Homegrown (Exogenic Records, 1997)
Midiliitto oli tuottajakollektiivi ja myös rekisteröity yhdistys, johon kuului muusikoita projekteista kuten GAD, Flippin’ Bixies, O*men ja Praktika. Yksittäisten henkilöiden esiin nostamista vältellyt Midiliitto kokoontui viikottaisissa sessioissa, joiden tuloksena on syntynyt myös Homegrown. Ajalle ominaista avaruusmystiikkaa ja ganja-viittauksia henkivä Homegrown on suomalaisen psytrancen varhaisten vuosien ehdottomia helmiä, joka julkaistiin kauttaaltaan mainiolla Blisspoint-kokoelmalla.
#2 Super8 & Tab feat. Anton Sonin: Black Is The New Yellow (Anjunabeats, 2010)
Super8 & Tab on julkaissut liudan upeita biisejä brittiläisellä Anjunabeatsilla. Duon muodostavat Miika Eloranta ja Janne Mansnerus. Pop-triviatiedosta kiinnostuneita ilahduttanee se, että Eloranta oli myös yksi XL5:n alkuperäisjäsenistä. Mansnerus eli DJ Tab on puolestaan tehnyt pitkän uran levylautasten äärellä. Vuonna 2010 ilmestynyt Empire-albumi on kaksikon uran kohokohta, jonka onnistuneet laulajavierailut ja hitaammat tempot osoittavat tuottajakaksikon monipuolisuuden.
Albumin kärkilohkaisuja oli Black Is The New Yellow -biisi, jonka tuotantotiimiin on kreditoitu myös nuori klubikomeetta Anton Sonin. Kyseessä on suoraviivainen ja muodoltaan tavanomainen trance-raita, jossa on silti jotain tavattoman vetävää. Kappaleen kauniita suvantovaiheita seuraava liikkeellelähtö antaa ekstaattisen tunteen siitä, että kaikki on mahdollista, tässä ja nyt.
#1 DJ Orkidea: Unity (Steel Fish Blue, 1999)
Tapio Hakanen eli DJ Orkidea ja hänen Unity-klubinsa ovat instituutioita. Unity-nimeä kantaa myös Orkidea esikoisjulkaisu. Häikäilemättömän Dead Can Dance -lainan varaan rakentuva Unity on täydellinen setin aloituskappale, joka luo kylmiä väreitä edelleen. Musiikillisesti kyseessä on tyypillinen 1990-luvun jälkipuoliskon trance, joka muistuttaa etenkin brittiläisen Platipus-levymerkin klassisia julkaisuja. DJ- ja tuottajatoimiensa ohella aktiivinen Orkidea on tehnyt uraa Nokian äänitiimin vetäjänä.
