Always take the weather with you! 20 kansainvälistä laulua, joista poimia valmiita lauseita small talk -keskusteluihin

”Should we talk about the weather?”

Lukuisten ulkomaisten yhtyeiden ja artistien kappaleista löytyy mainioita avauslauseita sekä tyhjänpäiväisiin että syvällisempiin keskusteluihin, joissa käsitellään small talk -keskustelunaiheiden peruskiveä: säätä.

Sää on hieno, pätevä ja mahtavan geneerinen keskustelunaihe tilanteissa, joissa ei välttämättä olisi mitään keskusteltavaa. Säästä on kirjoitettu populaarikulttuurin historian aikana paljon lauluja. Kokosimme 30 jollain tavalla sääsidonnaista kappaletta ja poimimme jokaisesta laulusta yhden lauseen, jota voi käyttää small talk -keskustelun avauksena tai täytelauseena.

#1 Crowded House – Weather With You (1991)

Neil Finnin johtama australialainen yhtye jätti jälkensä sääsidonnaisen musiikin historiaan tällä kappaleella, josta voi poimia avauslauseen sääkeskustelun lisäksi Julius Caesaria ja Rooman valtakuntaa koskeviin small talk -tilanteisiin.

”Everywhere you go
Always take the weather with you”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#2 R.E.M. – Pop Song 89 (1988)

Vuonna 2011 lopettaneen yhdysvaltalaisyhtyeen Green-albumilta (1988) julkaistun singlen kertosäkeen avauslauseessa kysytään ehkä se kaikkien sääteemaisten small talk -keskustelunavausten keskustelunavaus.

”Should we talk about the weather?”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#3 Albert Hammond ­– It Never Rains in Southern California (1972)

The Strokesissa soittaneen Albert Hammond Jr.:n isäukon tunnetuimmasta kappaleesta on erityistä apua sääjutusteluun, jos satut sijaitsemaan syystä tai toisesta eteläisessä Kaliforniassa.

”Seems it never rains in Southern California
Seems I’ve often heard that kind of talk before”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#4 Carpenters – Rainy Days and Mondays (1971)

Kaunis ja sateinen maanantaikappale 1970-luvulta. Ei ole menettänyt small talk -potentiaaliaan 47 vuodessa.

”Rainy days and Mondays always get me down”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#5 The Beatles – Here Comes the Sun (1969)

Muut ottivat taksin kuuhun, John Lennon aurinkoon. (Ja tiedoksi sinne takariviin:kyllä, kappale on George Harrisonin.)

”Here comes the sun
and I say: It’s alright”

https://youtu.be/wyHiWyJaYTk

#6 Eurythmics – Here Comes the Rain Again (1983)

Kappale, josta huokuva small talk -potentiaali pääsee oikeuksiinsa mahdollisesti parhaiten Englannin pääkaupungissa Lontoossa.

”Here comes the rain again
Falling on my head like a memory”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#7 Katrina & The Waves – Walking on Sunshine (1985)

Melkoinen hyväntuulisuusilakointiklassikko, josta poimitut lauseet kannattaa lausua hymy huulilla.

”I’m walking on sunshine
and it’s time to feel good”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#8 Phil Collins – I Wish It Would Rain Down (1989)

Pahimpaan siitepölyaikaan, sateita odotellessa Phil tarjoaa valmista materiaalia keskusteluun. Allergikkojen lempparilauluja.

”Oh how I wish it would rain down
down on me”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#9 The Cardigans – You’re the Storm (2003)

Myrsky ja mylväys! Kansainvälisissä myrskyturinointihetkissä voi siteerata mainiosti Nina Perssonin laulamia lauseita.

”I like the sweet life and the silence
But it’s the storm that I believe in”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#10 Blind Melon – No Rain (1992)

Jos kuivuus vie voimat ja väsyttää, Blind Melonin hitistä löytyy tilanteeseen sopivia lauseita.

”And I don’t understand why I sleep all day
And I start to complain that there’s no rain”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#11 The Jayhawks – Save It for a Rainy Day (2003)

Kun korvaa Marina-nimen haluamallaan, voi vinkata kyseistä henkilöä jättämään murheet tuonnemmaksi.

”Don’t look so sad, Marina
Save it for a rainy day”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#12 Kent – Halka (1996)

Kent julkaisi liukkaiden kelien small talk -höpinöihin sopivaa lausemateriaalia sisältävän kappaleen vuonna 1996.

”Lämnar allt jag har
för en timme vackert väder”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#13 Bill Withers – Ain’t No Sunshine (1971)

Niin. Ei se aurinko aina sinne risukasaan kuitenkaan paista.

”Ain’t no sunshine when she’s gone
Only darkness every day”

https://www.youtube.com/watch?v=tIdIqbv7SPo

#14 Van Morrison – Moondance (1970)

Van Morrison tarjoaa mahdollisuuden sääkeskusteluflirttiin.

”Well, it’s a marvelous night for a moondance
With the stars up above in your eyes”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#15 David Bowie – Wild Is the Wind (1976)

Bowiekin lauloi säästä ja analysoi tuulen villiysominaisuuksia.

”For we’re like creatures in the wind
And wild is the wind”

https://www.youtube.com/watch?v=VbpMpRq6DV4

#16 Bon Jovi – Wild Is the Wind (1988)

Samoin teki Bon Jovi todetessaan, että sää voi olla myös ihmisiäerottava tekijä. Asetelma, johon löytyy paljon jäänmurtolauseita.

”Wild is the wind
that takes me away from you”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#17 Simple Minds – Don’t You (Forget About Me) (1985)

Jim Kerr tarjoilee täsmätuotantoa sadealueilla käytäviin keskusteluihin.

”Rain keeps falling, rain keeps falling
Down, down, down, down”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#18 Martha Reeves & The Vandellas – Heatwave (1963)

Seksihelle! Helleaallosta voi keskustella myös tähän tapaan.

”I got a heatwave
Burning in my heart”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#19 Electric Light Orchestra – Mr. Blue Sky (1977)

Harvalla yhtyeellä on omaa nimikkokuukautta, mutta elokuu. Pilvettömästä taivaasta voisi käydä small talkia aloittaen tällä lauseella.

”Mister Blue Sky, please tell us why
You had to hide away for so long”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

#20 Garbage – Only Happy When it Rains (1995)

Ei kukaan sanonut, että se olisi helppoa! Säästä keskusteleminen, siis. Shirley Manson tarjoilee tämän artikkelin viimeisen sääkeskustelulauseen.

”I’m only happy when it rains
I’m only happy when it’s complicated”

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!