Scandinavian Music Group – Manner

Sony

Scandinavian Music Group tekee säähavaintoja.

Scandinavian Music Groupin levy on jälleen kerran biologian ja maantiedon tunti sekä säätiedotus Amélie-sukupolvelle.

 

Terhi Kokkonen, tällä kertaa et ole ihan ykkönen.

Me kaikki tiedämme, että on hienoa sisällyttää parisuhteita käsitteleviin lyriikoihin nipuittain alluusioita kirjallisuuteen. Sillä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että viitata voisi lintukirjoihin, matkaoppaisiin tai kartastoihin, vaikka sinä saisit varmasti lannoitepussin ravinnesisällönkin kuulostamaan 16-vuotiaita itkettävältä ihmissuhdelyriikalta.

Mutta voihan sitä lukeneisuuttaan näinkin osoittaa. Scandinavian Music Groupin kuutoslevy Mantereen strategiset alluusiomitat ovat nimittäin tyrmäävät: 10–7.

Kymmenen eläintä: Hauki, kala, sirkat, kaniini, lohi, mustarastas/rastas, hummeri, perhonen, härkä ja lintu. Ja seitsemän paikannimeä: Joensuu, Puistola, Tallinna, Ruotsi, Tukholma, Inari, Montreal. (Näille laskelmille en tarjoa näillä liksoilla ja tällä tarkkaavaisuudella 100-prosenttista takuuta.)

Lisäksi tarjolla on luontosanastoa niin paljon, että sitä en edes vaivautunut laskemaan. Joka tapauksessa lähes kaikki elosalamien, lehtikuusien ja köynnöksien väliltä mainitaan. Höystönä tarjoillaan ruumiinosia kylkiluista varpaankärkiin.

Nämä kaikki toimisivat hyvinä tehokeinoina, mutta kun Kokkonen suoltaa sisällöltään identtistä säätiedotuslyriikkaa jo kolmannen levyn ajan, alkaa lopputulos käydä psyyken päälle.

Vertailun vuoksi kaksi lyriikkanäytettä. Toinen on Ilmatieteenlaitoksen Merisäästä yhden ylimääräisen possessiivisuffiksin avulla allekirjoittaneen muotoilema, toinen taas Manner-levyn Omenankukan terälehtiä -biisistä. Arvaa kumpi on kumpi!

”Selkämerelläsi vaihtelevaa tuulta /
yhdestä viiteen metriä sekunnissa /
Yöllä voimistuvaa etelätuulta, päivällä tuuli heikkenee/
Yöstä alkaen paikallista vesisadetta/
Iltapäivällä enimmäkseen hyvä näkyvyys”

”Olen nopsempi kuin tuuli /
olen jännä, olen uusi /
olen toinen nainen ja epäilyttävän tyyni”

Että joo-o. On ilmoja pidellyt.

Esitettäköön myös tarjous yhtyeelle: autan teitä mieluusti jatkossa sopuhintaan tekstien kirjoittamisessa, sillä hallitsen tarvittavat osa-alueet mielestäni vähintään yhtä taitavasti kuin Terhikin.

Onhan se söpöä esittää huomio hummeriparista, jolla on kaikki hyvin, mutta samalla lässynlää-tutka hajoaa riittämättömään asteikkoonsa. Ehkä minä olen tyhmä, mutta en kerta kaikkiaan saa purettua eläinten tai oikeastaan minkään muunkaan metaforallisuutta.

En kyllä ole ennenkään ymmärtänyt mitään turskan kalloista, peuroista tai muista luonnon ihmeistä, ettei siinä mitään.

Kiinnostavinta kaikessa on kuitenkin se musiikkisosiologinen ilmiö, että Scandinavian Music Groupista on tullut kuin huomaamatta jonkinlainen sukupolvensa tulkki. 1980- ja 1990-lukujen taitteessa syntynyt Amélie-sukupolvi on yhtyeen ilmeisintä kohdeyleisöä.

Lapsuudessa vanhempien stereoissa soinut Ultra Bra muuttui Scandinavian Music Groupiksi juuri, kun sukupolvi huiteli teini-iän rajoilla. Tässä vaiheessa, viidestä kymmeneen vuotta vanhempina, he haluavat elää nuo ajat uudelleen: olla vielä kerran ihastuneita, nuoria ja söpöjä.

On helppo rakentaa kohdeyleisön pyhä kulttuurikolminaisuus Amélien, Scandinavian Music Groupin ja Erlend Løen Supernaiivi-romaanin välille, mitenkään edellä mainittuja halventamatta.

Vaikka ensimmäisille Scandinavian Music Group on varmasti jo nostalgia-akti, Amélie-sukupolvi saa koko ajan uusia jäseniä niistä, jotka tuntevat kaiken täysillä ja haluavat kylmän maailman keskellä löytää kauneutta pikkuasioista.

Vaikka tekstit eivät tietenkään liiku teinimaailmassa, Kokkosen, 36, on helppo kuvitella käyttävän nostalgiaa sanoitusta avittavana huumeena. On suoranainen mahdottomuus kuvitella kenenkään tolkuissaan olevan aikuisen elävän sellaisessa hattarassa, jota Scandinavian Music Groupin tekstit ovat pullollaan.

Välillä tuntuu, että Kokkonen on huomannut itsekin asemansa runotyttösukupolven tulkkina ja sijoittelee tekstiensä fraaseja, jotka käyvät kohderyhmän sydämiin suorastaan opportunistisesti; jotka ovat olemassa vain samaistumista ja siteeraamista varten.

”Oi kuule liian laiha rakkaani /
niin kuin kitaraani, soitan kylkiluitasi”

Scandinavian Music Groupin kannalta on huojentavaa, että sävellyksellisesti bändi on jälleen kerran luonut nahkansa ja pysynyt kohtalaisen kiinnostavana, vaikka usein biisit ovat joko yhdentekeviä tai ärsyttävät myös teksteistä riippumattomista syistä.

Läpi albumin kuultavissa on sen tekijöiden ammattimaisuus. Joel Melasniemi on biisintekijänä hiukan epätasainen, mutta hänen pätevyytensä kuuluu siinä, miten sointukulut ja melodiat on usein kuin luotu tarttumaan korvaan. Häntä taitavampaa steel-kitaran ja banjon sävyttämää Suomi-americanaa on vaikea löytää, vaikka tekijöitä ei liiaksi olekaan.

Levyn avaava Hautojen yli on kenties bändin mahtipontisin suoritus tähän asti. Sen Wilcosta ja The Jayhawksista muistuttavassa teräskielisten kitaroiden sävyttämässä folkrock-pauhussa kiteytyy uljaasti koko Scandinavian Music Groupista leikkimielisesti käytetty stadionfolk-genre.

Puhtaasti vastenmielinen on ainoastaan Kaunis Marjaana -sinkkujollotus, joka osoittaa, että tietyiltä ihmisiltä pitäisi kieltää kantrirenkutusten kirjoittaminen vesi- tai tässä tapauksessa lähdevesikidutuksen uhalla.

Vai mikä muu voisi olla riittävä rangaistus kappaleesta, jossa pyöräillään turhaan Puistolaan anelemaan edellisenä päivänä jätettyä miestä takaisin ja jonka melodia jää päähän niin tiukasti, ettei siitä pääse eroon ilman lobotomiaa?

Vaikka Kokkosen ääni vajavaisesti äännettyine vokaaleineen on kautta linjan maneerinen, ärsytyskynnys ylittyy ainoastaan tekstien vuoksi. Levyn suomalaisuusteemaa olisi voinut käsitellä huomattavasti taidokkaammin kuin iänikuisten luontometaforien kautta. Lappiin sijoittuva Joet, korvet, niemet sentään onnistuu tällä saralla siteeratessaan saamelaisten kansallislaulua:

”Joet joikaa, korvet kaikaa /
niemet pystyt, rautarinnat /
työntyy tyrskymerta päin”

Muuten kapsahdellaan katajaan. (Tämän levyn kohdalla kulunutta ilmausta on suorastaan pakko käyttää.)

Ruotsiin ja takaisin olisi mitä koskettavin folk-slovari, ellei siinä laulettaisi edellä mainitusta hummeriparista. Samoin ”nerokkaasti” nimetty Mustarastas laulaa Ooh la laa olisi kitarasooloineen mitä tyylitajuisin raukea folkpop-biisi, ellei sen teksteissä sekoiltaisi mihinkään liittymättömillä Shakespearen synnyin- ja kuolinpäivillä ja rastaiden puun kautta kulkemisella.

Häistä hautaan avioliittokaarta vetävä Liikaset puolestaan osoittaa, että skotlantilainen perinneballadi Scarborough Fair on kuunneltu varsin tarkkaan ja jalostettu jälleen loppua kohti paisuvaksi folk-kaunokiksi.

Oivallus on myös nivoa tekstin rivit yhteen aloittamalla uusi säe edellisen päättäneellä substantiivilla. Se tekee tekstistä jännittävällä tavalla vanhahtavan. Tosin oksettaa ajatus, kuinka moni elämäänsä etsivä taidelukiotyttö vaihtaa vain pojan nimen siteeratessaan päiväkirjaansa lauseita:

”Minä olin sekaisin ja sekaisin oli hiukset /
hiukset Jaakon kourassa.”

Manner sisältää viitteitä siitä, että siinä olisi ollut potentiaalia Scandinavian Music Groupin parhaimmistoon. Nyt tyypillisen epätasainen biisimateriaali kierrättää liiaksi vanhoja kielellisiä keinoja, ja lopputulos käy ärsyttäväksi.

Loppuun vielä varoituksen sananen: Jos seuraavalla SMG-levyllä vielä mainitaan yksikin vesilintu tai mikä tahansa pieneläin, lupaan paiskata kyseistä eläintä levyn fyysisellä kappaleella. Väitteeni tueksi perustan Facebook-ryhmän: ”Olen valmis kokemaan runotyttöjen ja luonnonsuojelijoiden raivon pieneläimen heittämisestä Scandinavian Music Groupin levyllä”.

42 Manner on täynnä yksittäisiä hetkiä, kuten lyriikkansakin. Niitä löytyy ärsyttäviä, raivostuttavia, yhdentekeviä, kauniita, taitavia, yllätyksettömiä ja sielun räjähdyspisteeseen repiviä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress