Viisi coveria, jotka kertovat Mark Kozelekista enemmän kuin hän haluaisi itsestään kertoa

Red House Painters– ja Sun Kil Moon -nimien alla operoinut Mark Kozelek on sukupolvensa kiinnostavimpia ja omaperäisimpiä lauluntekijöitä, mutta hänellä on myös eräänlainen varjotuotanto, sillä coverien esittäjänä hän vasta onkin todellinen lahjakkuus.

Niiden, jotka toivovat coverin jollain tavoin muistuttavan originaalia, kannattaa jatkaa matkaa tässä vaiheessa, sillä Kozelek ei ole mikään risteilytrubaduuri. Melkein säännöstään mies hidastaa nopeiden kappaleiden tempoja, muuntelee niiden melodioita ja saa ne kuulostamaan lähes poikkeuksetta itseltään.

Kozelek on myös riemastuttavan epäkonventionaalinen biisivalinnoissaan. 1970-luvun juustoinen stadionrock, siirappiset lauluntekijät ja pompöösi proge tuntuvat olevan hyvin kaukana Kozelekin omasta musiikista, mikä lisää niiden mielenkiintoisuutta cover-valintoina. Bändit, kuten Styx, Yes, Wings ja The Cars, eivät tule heti mieleen Kozelekin yhteydessä, mutta haastatteluissa hän on myöntänyt kuunnellessan niitä teini-iässään, “koska keskilännessä kaikki teinit kuuntelivat classic rockia”. Kozelek coveroi kappaleita puhtaasti rakkaudesta, vailla ironian häivää.

V Wings – Silly Love Songs (Red House Painters)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Songs for a Blue Guitar (1997) oli levy, joka hajotti Red House Paintersin. Kozelekin levyt siihen asti julkaisseen 4AD:n Ivo Watts-Russellin kerrotaan kysyneen Kozelekilta, “kuka on se egomaaninen runkkari, jonka tämä oli palkannut pilaamaan levyn loputtomilla kitarasooloillaan”. Asia vaivasi Ivoa niin paljon, että hän kieltäytyi julkaisemasta levyä.

Kozelek otti nokkaansa, koska “se egomaaninen runkkari” oli hän itse. Songs for a Blue Guitar julkaistiin Islandin lyhytkestoisella Supreme-alamerkillä, ja sen jälkeen äänitetty Old Ramon jäi kokonaan julkaisematta, kunnes Sub Pop laittoi sen markkinoille postuumisti vuonna 2001.

Songs for a Blue Guitarin hitaasti pyörivä kolossaalinen rockmusiikki poikkeaa Red House Paintersin aiemmista levyistä, mutta ei välttämättä huonolla tavalla. Sooloilla Kozelek kanavoi ihailtavalla tavalla Neil Youngia ja on jatkanut tätä tyyliä Sun Kil Moonin levyillä (vrt. Tonight the Sky).

Se, että Kozelek kaivaa McCartneyn kosteasta siirappimuffinsista sellaista epätoivoa kuin kappaleen kliimaksissa kuullaan, ansaitsee kaiken mahdollisen ihailun.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hän on ilmiömäinen soolokitaristi, joka ei pelkää venyttää biisin kestoja etsiessään äärimmäistä tunnetta.

IV Modest Mouse – Neverending Math Equation (Sun Kil Moon)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kozelek sai paljon kylmää vettä niskaansa Modest Mouse -covereista koostuvasta Tiny Cities -albumistaan. Ehkä siksi, että Isaac Brockin yhtyeen laulut olivat kuulijoilla vielä liian tuoreessa muistissa. Jos kuulijalla ei ollut tätä painolastia, avautui Modest Mousen kappaleiden sisältä hauraita lumihiutaleita, jotka kuulostivat taas erehdyttävästä Kozelekilta itseltään.

Kun aikoinaan arvostelin Tiny Citiesin, tein huomion, että Kozelek ei oikeastaan coveroi kappaleita, vaan kummittelee niissä kuin hylätyissä taloissa; muuttaa niiden lämpötilaa, kunnes ne ovat hänen omaa lihaansa.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hän kuuntelee myös 1970-luvun jälkeen tehtyä musiikkia.

III AC/DC – Rock ‘N Roll Singer (Mark Kozelek)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Tempo hiljenee taas, ja AC/DC:n originaalin kiimainen vimma muuttuu elegiseksi majesteettisuudeksi. Hitaasti soljuvana kappale transformoituu antisosiaalisesta kirouksesta rukouksenomaiseksi uskontunnustukseksi. Kertosäkeiden sähkökitaroissa Koz päästää sisäisen Neil Younginsa irti.

Sama kappale sai riisutumman asun AC/DC-coverlevyllä What’s Next to the Moon (2001), mutta tämä vuotta aiemmin samannimisellä EP:llä ilmestynyt versio on kiinnostavampi.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hän on luultavasti soittanut pikkupoikana tennismailaa peilin edessä.

II Simon & Garfunkel – I Am a Rock (Red House Painters)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Kozelekin pitäisi saada mitali siitä, että hän saa Paul Simonin kuulostamaan The Curelta. Red House Paintersin kakkoslevyllä ilmestynyt cover oli ensimmäinen instanssi, jossa Kozelek väläytti taitojaan muiden materiaalin parissa. Erotuksena AC/DC:n kaksimielisiin pikkutuhmuuksiin, Simonin arka ja misantrooppinen teksti operoi pitkälti samoilla tasoilla kuin Kozelekin omatkin tekstit. Tästä syystä sekaan eksyy jopa hieman tahatonta komiikkaa. Tai mistä sitä tietää, vaikka se olisi tahallistakin.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Hänellä on huumorintajua, ja hänen basistinsa pitää The Curesta.

I Kiss – Shock Me (Red House Painters)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Toisin kuin YouTubessa väitetään, Shock Me ei ilmestynyt Red House Paintersin toisella levyllä, vaan omalla EP:llään (1994). Kiss-laina on Rock ’N Roll Singerin ohella yksi Kozin hienoimmista cover-versioista. Taustalla pörisevä särövalli rakentaa häiritsevää jännitettä, jolle loppuosan kahden nuotin riffi toimii vastakappaleena. Oma hykerryttävä ulottuvuutensa tulee siitä, että Kozelek laulaa avoimen seksuaalisen sanoituksen lepratautisen nihkeällä intohimolla.

Mitä tämä kertoo Kozelekista?

Pojan voi viedä pois 1970-luvulta ja Keskilännestä, mutta Keskilänttä ja 1970-lukua ei voi ottaa pois pojasta.

Epilogi: Red House Painters – Golden

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Mark Kozelekin rakkaus John Denveriä kohtaan tuli selväksi Red House Paintersin postuumilla levyllä Old Ramon (2001), jolta löytyvä Golden on kaunis kuvaus intiimistä suhteesta, joka Kozelekilla on Denverin musiikkiin. Kozelek on myös julkaissut oman yhtiönsä Badman Recordsin kautta tribuuttilevyn Take Me Home: A Tribute to John Denver (2000), jolla Denveriä coveroivat sellaiset artistit kuin Bonnie “Prince” Billy, Innocence Mission, Tarnation, Low ja tietenkin Red House Painters. Denverin Around & Around kuuluu yhä Kozelekin livesettiin ja on julkaistu useilla live-levyillä.

Bubbling under: Retribution Gospel Choir – Breaker

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Tämä ei varsinaisesti ole cover, mutta ansaitsee tulla mainituksi. Kozelek kuului alkuvaiheessa Low’n Alan Sparhawkin projektibändin Retribution Gospel Choirin livemiehitykseen, ja tämä versio Breakerista on intensiivisin kuulemani; paljon parempi kuin Low’n levytetty minimalistinen versio levyllä Drums & Guns, saati sitten Retribution Gospel Choirin debyytiltä löytyvä versio, jolla Kozelek ei enää soittanut.

Mark Kozelek Kuudennella Linjalla 3.8. Liput 15 euroa.