Sparks avoimempana kuin koskaan – viisi laulua, joissa Ron ja Russell Mael paljastavat inhimillisyytensä

Russell ja Ron, pidättyväisinä kuin suomalaiset.

Sparks esiintyy sunnuntaina 7.10. Tavastialla riisuttuna kokoonpanona otsikolla Two Hands, One Mouth: Ron Maelin kädet koskettimilla ja Russell Maelin suu mikrofonin edessä.

Alastomina veljekset eivät tietenkään lauteilla kyyki. Heillä on aina verhonaan sparksiaanisuuteensa – se villien allegorioiden, mielikuvitusmatkojen, tajunnanvirran, hyppyleikkausten, viittausten ja puujalkavitsien kudelma, joka juoksee läpi heidän tuotantonsa.

Sparks-kappaleilla on taipumus sulkeutua pirunnyrkeiksi. Tämä ilahduttaa joitakin meistä ja turhauttaa niitä, joiden mielestä popmusiikissa tai taiteessa yleensä pitäisi päästä tirkistelemään artistin ns. sieluun.

Maelien arvoituksellisimmista teoksista olisi helppo koota pälvikaljuutta aiheuttava päänrapsutuslista, mutta kuten nuorgamilainen sananlasku sanoo: miksi astua matalan aidan yli, jos tarjolla on mahdollisuus sotkeutua piikkilankaan ja nolata itsensä koko naapuruston silmissä.

Niinpä olen pyrkinyt jäljittämään Sparks-katalogista viisi biisiä tai edes värssynpätkää, joissa Maelit tuntuvat puhuvan epätavallisen avoimesti – ikään kuin he olisivat tunnustuksellisia lauluntekijöitä.

#1 Under The Table With Her (1975)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Alkukaneetti: yrittäkää itse paikallistaa suorasanainen biisi Sparksin ensimmäiseltä kultakaudelta. Paljaasta pinnasta voi nähdä vilauksia siellä täällä, mutta pian kuulijaa sumutetaan taas. Rakkaus näyttäytyy usein sotana, nöyryytyksenä tai jonain, joka tapahtuu muille ihmisille. Eksoottiset seudut, aikakaudet ja hedelmät kiinnostavat. Kirjallisuustieteen maisterit voivat täydentää kommenteissa.

Under The Table With Her jää juuri ja juuri seulaan siksi, että sen kuvaaman illallisasetelman täytyy olla itse koettu. Se saattaa olla. Se voisi olla. Ettekö näekin viiksekkään viisivuotiaan pianistin pöydän alla näkertämässä kyljystä Laura Leen kanssa?

“Nobody misses diminutive offspring
Not when there’s big wigs there, there
Dinner for twelve is now dinner for ten
’Cause I’m under the table with her”

#2 My Other Voice (1979)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Sparksin näkemykset maailmanmenosta ja kanssaihmisistä ovat usein kitkeriä. Yleensä niitä on kuitenkin loivennettu vinolla huumorilla.

My Other Voicessa, joka lymyää No. 1 In Heaven -albumin hittiraitojen välissä, ei ole mitään hauskaa. Sähisevä, kylmää hönkivä Moroder-soundi ja myrkyllinen lyriikka hyytävät veren. Sosiopaatin muotokuva? Skitsofreenikon omakuva? Vai Ron/Russell huonona päivänä?

“You’re so independent but that’s gonna change real soon
With my other voice I can destroy this room
I’ll wrap my voice around you and I’ll drag you everywhere
My other voice”

#3 Change (1985)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Yksinpuheleva ressukka selaa puolustusmekanismejaan kuin korttipakkaa. Hän yrittää paeta tilannettaan viisastelemalla (“I feel like a dog that’s been kicked out into the street/ I know that dogs can’t drive cars/ But that’s about the only difference between us now”), toiveajattelemalla sekä uskottelemalla itselleen ja muille, että hänellä on elämä (“I got places that I’ve gotta be/ And people that I have to see/ Mountains that I have to ski”).

Viimeisessä säkeessä kaveri on jo niin uupunut esittämään, että hän antaa naamionsa pudota. Käy ilmi, että hän ikävöi ex-kumppaniaan.

“You know, I’ve been thinking we’ll get back together again someday
Your hair will be some weird color by then
Maybe we’ll just start off again as friends
I wonder when”

#4 When Do I Get To Sing ’My Way’ (1994)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Sparks-renessanssin aloittaneen When Do I Get To Sing ’My Wayn video on klassikko, joka esitteli Ronin juoksutanssin. Sen tarina veljeskateudesta johdattaa kuitenkin väärille jäljille. Isoveli ei voi vakavissaan väittää jääneensä nuorempansa varjoon – kuunnelkaa vaikka, kumpi saa Tavastialla äänekkäämmät suosionosoitukset.

Sen sijaan biisi tilittää nasakasti ajan, jolloin Maelit mahdollisesti kuvittelivat hukanneensa mojonsa. Interior Design-albumi (1988) oli uran aallonpohja, jota seurasi pitkä kausi hedelmättömien filmihankkeiden parissa ilman ensimmäistäkään pitkäsoittoa. Kulttiartistien egot ovat tottuneet niukkaan ravintoon, mutta erämaavuosien aikana ne joutuivat nälkäkuurille.

“No, no use in taking their time or in wasting two dimes
On a call to God knows who
When all you feel is the rain and it’s hard to be vain
When no person looks at you”

#5 Metaphor (2006)

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Ketään ei varmaan yllätä, että verbaaliakrobaatit ovat tehneet ylistyslaulun kielikuvalle. Metaforahan on timanttisormus, kesän ensimmäinen päivä tai raikas tuulenhenkäys. Ja sillä voi tehdä vaikutuksen.

“Chicks dig, dig, d-i-g, dig, dig metaphors”

Nokkelaa, hupaisaa, ehkä turhankin sparksiaanista. Sitten tyylilaji vaihtuu lennossa.

“Use them wisely, use them well
And you’ll never know the hell of loneliness”

Kun Russell vielä toistovärssyssä kietoo falsettinsa sanan ”loneliness” ympärille, miljoona iltapäivälehden lukijaa vavahtaa ja koskettuu.

Sparks Two Hands, One Mouth Helsingin Tavastialla 7.10.2012.