Popklassikot 1993

#4 Smashing Pumpkins – Today

”Mikä on tuo haju”, miettii Billy. Oikealla jekusta vastuussa oleva henkilö.

Värillisiä karkkirakeita, nuoruuden unelmia, kukkamekkoja, autoretkiä jätskiautolla, enkelinsiipiä, haalistuneita Polaroid-valokuvia.

Ja tietysti koiranpennun lailla riehaantuneita, Marshall-vahvistimien ja Big Muff -pedaalien ruokkimia ihania murinakitaroita. Puhdasta, huumaavaa onnentunnetta annosteltuna suoraan aivokuoreen.

Tältähän Today kuulosti.

Billy Corganin nariseva julkisuuskuva on vaikuttanut yhtyeen musiikin tulkintaan niin paljon, että usein on tunnuttu kiinnittyvän hänen sanoitustensa tummiin pohjavirtoihin. ”Angstiin”. Lehdistöltä on tuntunut jäävän toisinaan huomaamatta, että Smashing Pumpkinsin varhaisvaiheen musiikki kuulostaa yhtä angstiselta kuin pomppulinna lasten tyhjennettyä hattarabuffetin.

On toki totta, että Corgan oli ollut jo kuukausia masentunut säveltäessään Todayn – ensimmäisen kappaleensa suurlevy-yhtiödebyytti Siamese Dreamille. Corganin oman kertoman mukaan kappale kertoo päivästä, jona hän oli niin alamaissa, että oli päästää itsensä päiviltä.

Tässä törmäämme kuitenkin perinteiseen taiteentulkinnan ongelmaan – taipumukseen antaa teokselle merkitys pitkälti taiteilijan henkilöhistorian perusteella. Vaikka Todayn olisi kirjoittanut helvetin seitsemännellä kehällä Dante itse, se ei tekisi kappaleesta synkeän kuuloista. Ja sitä ei myöskään tee Corganin kappaletta koskeva syntykertomus.

Vaan eihän Todayn sanoitus puutarhajuhlista ja perunasalaatin syömisestä kerro. Sama ristiriita musiikin pyörryttävän nosteisuuden ja sanoitusten fatalismin välillä jatkuu läpi albumin.

Sanoituksissa lurkkivista peikoista huolimatta kappaleen ja koko albumin perusvire on kuitenkin aurinkoinen, tulevaisuudenuskoinen.

Vai olinko se sittenkin vain minä? Olinko se minä, joka aikanaan upotin kappaleen omaan nuoruudenintooni, maalasin sen kirkkailla sormiväreillä, annoin sille omat merkitykseni?

Ei, kyllä vastuussa oli myös Billy. Me olimme nuoria, Billy ja minä – minä tosin vielä huomattavan paljon nuorempi.

Elämän monimutkaisuus, psyykkiset ongelmat ja vaikeudet löytää yhteisymmärrystä vastakkaisen sukupuolen – tai kenenkään läheisen ihmisen – kanssa eivät vielä olleet ehtineet kovettaa Billyä niin epäluuloiseksi, että hän olisi joutunut etsimään ”totuutta” salaliittoteorioista. Sillä jos kaikki läheiset James Ihasta tyttöystäviin ovat Billyn mielessä pettäneet hänen luottamuksensa, on vain luonnollista olettaa, että myös yleiset totuudet maailmasta ovat vääristeltyjä.

Kaikki tämä on kuitenkin vain taustakohinaa sen faktan rinnalla, että Billy Corgan oli huippuvuosinaan ihka aito popnero – yksi niistä harvoista 1990-luvun poppareista, jotka ansaitsevat tittelin sen inflaatiosta huolimatta. Today on eräs Aurinkokuningas Corganin valtakauden lukuisista kruununjalokivistä.

Alussa kappaleen sanoitus kuulostaa liioitellun myönteiseltä, mutta samalla hetkellä, kun särökitarat jyrähtävät täyteen voimaansa, se tekee äkkikäännöksen synkälle metsätielle (ei, ei näin synkälle):

”Today is the greatest
Day I’ve ever known
Can’t wait for tomorrow
I might not have that long
I’ll tear my heart out
Before I get out

I wanted more
Than life could ever grant me
Bored by the chore
Of saving face”

Sanoituksen voi ajatella käsittelevän vaikkapa pikkukaupungin painostavaa ilmapiiriä ja sitä, kuinka sieltä on päästävä pakoon. Vaikken olisi silloin aikanaan voinut olla enempää samaa mieltä, en minä sellaista kappaleessa kuullut.

Minä kuulin kitarat, jotka murisivat ihanan lämpimästi kuin peitto johon voi kietoutua, kun ikkunasta vetää. Ja kuulin lauseen: ”Today is the greatest day I’ve ever known.”

Se oli se, mitä kuulin, vaikka nyt olisi toki hyvä hetki kertoa, että koin kappaleen heijastelevan prikulleen omaa hienoviritteisen ahdistunutta pikkukaupunkilaisarkeani.

Mutta se riitti minulle. Ja riittää edelleen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!