Top 100 mahlanjuoksuttajat – 2000-luvun nerot

#2 Kanye West

Kaiken muun hyvän lisäksi Kanye West on ehdottomasti maailman viihdyttävin tweettaaja!

Sananen tätä juttua sponsoroineelta ihanalta taholta: Vähän pienemmällä egolla varustettu M. Ward nähdään Tavastialla sunnuntaina!

Mikä tekee Kanye Westistä neron? Hän on eittämättä musiikillisesti lahjakas, mutta niin on moni muukin. Hänen biittejään ovat hinkuneet nyt jo yli kymmenen vuoden ajan hiphopin isoiset Jay-Z:stä alkaen. Mutta samaa voisi sanoa tietyistä muistakin tuottajista. Kanyella on tyylitajua. Mutta niin on nykyään kaikilla oikean stylistin palkanneilla.

Ei, mikä tekee Kanyesta niin mahtavan, mikä tekee Kanyesta neron, on hänen luonnonvoimia muistuttava megalomaniansa.

Kanye sai ison mahdollisuuden, kun Jay-Z:n otti hänet aikoinaan suojiinsa. Normaalille ihmiselle olisi riittänyt tienata isoja taaloja ylistettyjä raitoja rapin kuninkaallisille tuottaen. Kanyelle ei – hän halusi itse supertähdeksi supertähden paikalle.

Kun Westin Touch the Sky -video ei voittanut parhaan videon pystiä MTV:n palkintogaalassa, hän pomppasi ikimuistoisesti lavalle vaatien sitä, mikä nerolle kuuluu: ”Minun videossani oli Pamela Anderson!”

Muut räppärit saattoivat motkottaa George W. Bushin hallinnosta riimeissään, Kanye haukkui hänet rasistiksi suorassa hurrikaani Katrinan hyväntekeväisyyslähetyksessä.

Muut valittavat eroistaan haastatteluissa. Kanye tekee raastavan vieraantuneen ja ainutlaatuisen teemalevyn, jolla hän huutaa tuskaansa Auto-tuunattujen robottivokaalien välityksellä. Räppäreillä on diilejä Niken kanssa; Kanyella on oma kenkämallisto Louis Vuittonilla.

Toiset popartistit tyytyvät toistamaan samaa kaavaa levystä toiseen. Kanyen jokainen albumi on ollut edeltäjäänsä rikkaampi, musikaalisempi, kunnianhimoisempi, isompi. Muut tekevät musiikkivideoita. Kanye tekee visuaalisesti pyörryttäviä konseptuaalisia lyhytelokuvia, jotka kestävät 35 minuuttia.

Millään edellä mainituista asioista ei tietenkään olisi mitään merkitystä, jos Kanye olisi lahjaton. Mutta lahjattomuus on yksi harvoista asioista, joista häntä ei voi syyttää.

Lady Gaga ei ole likipitäenkään kiinnostavin popartistimme, Kanye West on.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!Klikkaa, jos haluat nähdä videon!
Kanye Westin Runaway-musiikkivideo kestää hulppeat 34 minuuttia 33 sekuntia.

Muista myös: Lentävä Kanye Westin pää -bookmarklet!

Samasta aiheesta

© 2017 MUSIIKKIYHDISTYS HELSINGIN NUORGAM ry, tekniikka Tommi Forsström, alustana Wordpress