Neljäkymmentäviisi nuorgamilaista valitsi sivustomme 1-vuotissyntymäpäivänkunniaksi mielestään maailman parhaan kappaleen ja perusteli valintansa. Tämä soittolista on maailman paras, koska sillä on vain maailman parhaita kappaleita. Tämä soittolista on Sinulle.
Kuuntele Nuorgamin maailman paras soittolista tästä ja lue perustelut alta.
Mike Post feat. Larry Carlton – Theme from Hill Street Blues
Mikko Valo
Se ei rypisty risaksi valinnan aiheuttamassa lähiluennassa.
Pelle Miljoona Oy – Juokse villi lapsi
Hannu Linkola
Yksivuotiaana opin puhumaan, kaksivuotiaana laulamaan tämän laulun. Sen jälkeen tiesin, että minun on opittava myös juoksemaan.
Neil Young – My My, Hey Hey (Out of the Blue)
Auroora Vihervalli
Koska nöyryys ei ole sisäänrakennettu hyve, sitä täytyy opetella.
The Kingsmen – Louie Louie
Juha Merimaa
Rockmusiikin dna:n tiivistys yhdellä otolla soitettuna.
The Byrds – Eight Miles High
Joni Kling
Innokkaana lintubongarina valitsin klassikon, joka kertoo lentämisestä.
The Beach Boys – Surf’s Up
Harri Palomäki
Äänessä, soinnuissa ja sanoissa soivat kaiken maailman sinfoniat.
The Walker Brothers – The Electrician
Juho Äijö
Yksinkertaisesti sykähdyttävin sähkötuolista koskaan tehty kappale, jonka lähietäisyydelle tuotu vieraantuneisuus muistuttaa pikemminkin Warholin ja Kubrickin töistä kuin popmusiikista.
David Bowie – A New Career in a New Town
Maija Vikman
Hieno, aikaa täydellisesti kestänyt kraut-ambient-vetäisy, joka henkii ujoa toiveikkuutta
tavalla, johon vain Bowie pystyy.
Cocteau Twins – Frou-frou Foxes in Midsummer Fires
Tapio Reinekoski
En tiedä, mistä maailmasta täydellisimmän yhtyeen täydellisimmän levyn täydellisin kappale on tänne joutunut, mutta se on paras varmasti sielläkin.
Boards of Canada – Roygbiv
Niko Vartiainen
Sanat ovat liian viallisia maailman parhaaseen kappaleeseen, sillä ilman niitäkin voi kahdessa ja puolessa minuutissa tavoittaa täydellisesti sekä kaipuun että toiveikkuuden.
Franco Battiato – Cuccurucucù
Gaius Turunen
Musiikin henkilökohtaisuus, poliittisuus ja tietoinen banaalius neljässä minuutissa, koska soittolistan haasteeseen ei voi yrittää vastata kuin kaikella tällä – tai sitten toistelemalla vaihtoehtoisia biisejä, mitä Battiato myöskin tekee.
Rahsaan Roland Kirk – Volunteered Slavery
Arttu Tolonen
Tämän ikiaikainen laulumelodia ja koko jutun kepeä yhdistelmä huumoria, svengiä ja henkisiin sfääreihin kurottavaa saksofonismia on aina kolahtanut tavalla, joka sivuuttaa tietoiset prosessini.
Fela Kuti & Africa 70 – Expensive Shit
Sami Sankilampi
Afrobeatin ja Fela Kutin tuotannon merkittävin ja asenteellisin kappale, jonka maailman irstaimmat torviosuudet kruunaavat.
Funkadelic – Cosmic Slop
Jarkko Immonen
Hypnoottista bassoa ajalta, jolloin termi ei tarkoittanut mitään ambient-hiirien siniaaltosilppua – lappu kielelle ja tulta munille, nyt saatana fiilistellään!
Marvin Gaye – Just to Keep You Satisfied
Timo Pennanen
Tämänkin takana on maailman aliarvostetuin ominaisuus ja olotila: katkeruus.
D’Angelo – Untitled (How Does It Feel)
Juuso Janhunen
Intohimo, raaka seksuaalinen energia, herkkyys, tyylipuhtaus, haikeus, yksinkertaisuuden nerokkuus: näillä hakusanoilla pitäisi Googlesta tulla vain tämän biisin musiikkivideo, ei muuta.
Fredi – Avaa sydämesi mulle
Matti Markkola
Tahdon jotakin kestävää, jota ainoastaa saa silloin, kun toista rakastaa.
The Divine Comedy – Our Mutual Friend
Tommi Forsström
Maailmassa on lukuisia ”maailman parhaita biisejä”, mutta mikään niistä ei juoksuta kylmiä väreitä pitkin selkärankaa yhtä tappavalla varmuudella kuin tämä käsittämätön eepos, jossa pienessä yhden yön tarinassa koetaan vuorenkorkuisia tunteita.
Belle & Sebastian – Sleep the Clock Around
Markus Hilden
Mikään muu kappale ei ole saanut minua yhtä vakuuttuneeksi siitä, että lopulta kannattaa aina olla vain oma itsensä.
Manic Street Preachers – A Design for Life
Ville Aalto
En tiedä, tarvitseeko minun enää koskaan elämässäni kuunnella A Design for Lifea, mutta mietin toistuvasti sen sanoitusta – tuota täydellistä modernin elämän manifestia.
Pet Shop Boys – Left to My Own Devices
Antti Lähde
Mitä mahtipontisimmasta orkesteri-introsta viettelevästi sykkivään säkeistöön, räjähdysmäisesti purskahtavaan kertosäkeeseen ja Neil Tennantin unohtumattomaan manifestiin (“Che Guevara and Debussy to a disco beat”) silkkaa ekstaasissa marinoitua euforiaa.
A-ha – Take on Me
Vilho Pirttijärvi
Joka kerta, kun kuuntelen Take on Men, se kuulostaa erilaiselta kuin edellisellä kerralla.
Róisín Murphy – Let Me Know
Santtu Reinikainen
Joku voisi sanoa, että on historiantajutonta valita Let Me Know maailman parhaaksi kappaleeksi, mutta minä sanon, että kyseessä on ylittämätön, viileän täydellinen sekoite tanssilattian kuplivaa nostetta ja kaihoisaa ihmiskontaktin kaipuuta kaupungin yössä.
Pet Shop Boys – Domino Dancing
Aleksi Kinnunen
Tanssia, huumaa, kaihoa ja onnea – on jotenkin kamalan lohdullista, että Domino Dancing oli minusta maailman paras biisi jo yhdeksänvuotiaana ala-asteen tahmasukkadiskossa vuonna 1988.
The Human League – Don’t You Want Me
Samuli Knuuti
Välittömästi tunnistettava, yhtä aikaa tiivis ja avara popkappale, joka sisältää kokonaisen tarinan kunnianhimosta, menestyksestä, sukupuolten välisistä valtapeleistä ja kaipauksesta.
The Jam – Town Called Malice
Antti Koivumäki
Taas tällä hetkellä maailman paras kappale, joka ankeista aiheistaan huolimatta tuo aina hymyn huulille.
Richard Hell & the Voidoids – Blank Generation
Joonas Kuisma
Sofistikoituneinta dekadenssia sitten Baudelairen.
Refused – New Noise
Kari Koivistoinen
Kompromissiton viiden minuutin soidintanssi vallankumoukselle, joka toimii edelleen kuin adrenaliinipiikki sydämeen.
Discharge – Hear Nothing See Nothing Say Nothing
Mervi Vuorela
Ilman näitä äpäriä ja tämän biisin kusenkeltaista charmia ei olisi olemassa hyvää crust punkia, d-beatia, hardcorea, thrash-metallia eikä grindcorea.
Alice in Chains – Would?
Kimmo K. Koskinen
Yhtye kiteyttää kolmeen ja puoleen minuuttiin tunnevyörytyn, kiehtovan melodian, voimallisen toismaailmallisen ilmaisun sekä dynaamisen sovituksen vapauttavine kliimakseineen ja liittää ne saumattomasti kertakaikkisen parhauden mystiseen elementtiin.
Morphine – The Night
Teemu Purhonen
Hukkuminen kuulostaa tältä.
U2 – Zoo Station
Sami Nieminen
Koska Achtung Babysta alkoi oma vakava musiikinkuunteluni ja tämä on maailman mahtavin levyn sekä keikan aloitusbiisi.
Pixies – Hey
Oskari Onninen
Vaikka olen aina ymmärtänyt väärin we’re chained -fraasin merkityksen, maailman parhaaksi kappaleeksi jo aiemmin julistamani Hey täydellistyi viimeistään ajautuessani kohtaukseen, jossa se soi juuri tulkintani mukaisena soundtrackina oman elämäni indie-elokuvalle.
Elliott Smith – Bled White
Kimmo Vanhatalo
Valitsen tämän kädenojennuksena sille 19-vuotiaalle, joka näki Elliott Smithin avulla hennon loisteen taivaanrannassa.
The Cure – A Forest
Aku-Tuomas Mattila
Minimalistisen iso biisi ja sopii täydellisesti kuvaamaan maailman parhaan bändin kaikki tyylivivahteet.
Neutral Milk Hotel – Holland, 1945
Anton Vanha-Majamaa
Mielikuvien ja muistojen tasolla liikkuva huimaava hahmotelma ajasta, jolloin kertoja leikki ja kasvoi Anne Frankin kanssa, ja siitä, kuinka sodan mielettömyys pakottaa uskomaan uudelleensyntymän vapauttavaan voimaan.
The Pastels – Nothing to Be Done
Iida Sofia Hirvonen
Nukahdin Flow-sunnuntaina jatkoille, eikä minua saatu hereille mitenkään, joten joku sanoi ”soittakaa Nothing to Be Done, se on Elinan (Iida Sofian oikea etunimi siis, tämä on niin monimutkaista, ÄH! – edit. huom.) lempibiisi”, ja kun se alkoi soida, heräsin välittömästi.
American Music Club – What Holds the World Together
Jean Ramsay
Mark Eitzel tiivistää elämän toiveikkuuden helminauhaksi hauraita hetkiä, jolloin kaikki tuntuu mahdolliselta, American Music Clubin kuulostaessa taustalla siltä miltä kylmä tuulahdus mereltä tuntuu San Franciscon toivottomimmilla kaduilla.
Ken Stringfellow – The Lover’s Hymn
Tomi Palsa
Olen vuosien saatossa hehkuttanut lukemattomia biisejä maailman parhaiksi, mutta tänään – kuten aika monta kertaa aiemminkin – tuo kunnia langetkoon tälle sielukkaalle pop-kaunokille, joka onnistuu koskettamaan kerta toisensa jälkeen.
Nick Drake – Hazey Jane I
Tomi Nordlund
Mikään ei vedä vertoja maagisissa folk-sfääreissä liitelevän Hazey Jane I:n pohjattomalle kaipaukselle ja levolliselle hauraudelle.
Richard & Linda Thompson – Withered and Died
Niko Peltonen
Kuluneena talvena olen seurannut elämäni ensimmäisen huonekasvin hidasta kuolemaa ja kuunnellut tätä ihmiselonkin täydellisesti tiivistävää kappaletta niin paljon, että valinta oli helppo.
Värttinä – Kylä vuotti uutta kuuta
Mikael Mattila
Vienankarjalainen häälaulu kasvaa jostakin pienestä ja herkästä hartaaksi mutta ekspressiiviseksi, monumentaalisen kauniiksi eepokseksi runokylien pihamailta, jolla bändi soundaa juhlavammalta ja jylhemmältä kuin yksikään sinfoniaorkesteri.
Tom Waits – Alice
Tuomo Yrttiaho
Salaisten haaveiden, tukahdutettujen halujen, unohduksen, kaipauksen ja pakkomielteen pimeässä risteyskohdassa laahustava Alice on alakuloisuudessaan, ahdistavuudessaan ja inhimillisyydessään samanaikaisesti maailman surullisin ja kiehtovin rakkauslaulu.
Miles Davis – Concierto de Aranjuez (Adagio)
Antti Piirainen
Yhtä paljon kuvia kuin nuotteja ja lempikappaleeni siksi, että en ole törmännyt kappaleeseen, jossa nuo kaksi olisi yhtä mahdotonta erottaa toisistaan.
Pink Floyd – Comfortably Numb
Niina Virtanen
Pink Floydin The Wall, sekä levynä että elokuvana, on populaarimusiikin historian vaikuttavin taideteos, Comfortably Numb on yksi ihmiskunnan liikuttavimpia ja samastuttavimpia biisejä koskaan, joka on kaupan päällisiksi varustettu musiikkijumalien armolahjana maan päälle lähettämällä kitarasoololla, joka aliarvioiden määriteltynä saa kyyneleet valumaan aina ja iankaikkisesti ajasta ikuisuuteen.
Kuuntele Nuorgamin maailman paras soittolista tästä.