White Hills on yksi viime vuosien mielenkiintoisempia tulokkaita raskaan ja psykedeelisen rockin saralla. Muun muassa The Flaming Lipsin ja Sleepin kanssa kiertänyt amerikkalaisyhtye on suoltanut vuoden 2005 esikoisalbuminsa They’ve Got Blood Like We’ve Got Bloodin jälkeen sisuksistaan hurjan määrän albumeita, ep-levyjä, split-singlejä ja livelevyjä. Viime viikolla julkaistusta Frying on the Rock -albumista uskaltaa povata jatkoa viimevuotisen H-p1-albumin ja sitä edeltäneen White Hillsin (2010) käynnistämälle pienimuotoiselle läpimurrolle.
Lauantaina Kuudennella linjalla esiintyvät avaruusrockraketin laulaja-kitaristi Dave W vastaili Nuorgamin small talk -kysymyksiin.
Mikä on ensimmäinen popkappale, josta muistat pitäneesi?
“Jefferson Airplanen Law Man. Jorman (Kaukonen) ulvova kitara ja Gracen (Slick) lauluääni vain osuivat ja upposivat. Biisi kolahtaa minuun yhä edelleen.”
Mikä sai sinut ryhtymään muusikoksi?
“Musiikki on aina ollut minulle hyvin tärkeä asia. Musiikki liityy kaikkein varhaisimpiin muistoihini. En muista aikaa, jolloin en olisi halunnut olla muusikko.”
Jos et olisi muusikko, mikä olisit?
“Masentunut.”
Mitkä kolme asiaa inspiroivat sinua tällä hetkellä?
“Maailmankaikkeus, [geodeettisistä kupoleistaan tunnettu arkkitehti] Buckminster Fuller ja [eteläafrikkalainen tanssimusiikkityyli] Shangaan-elektro.”
Kenen muusikon kuolema on viimeksi koskettanut sinua syvästi?
“Siitä on jo aikaa, mutta vastaan silti Jeff Buckley. Buckley siksi, että näin hänen kuolemansa etukäteen näyssä samana päivänä, jona hän kuoli. Olin silloin Pariisissa, sain tietää hänen kuolemastaan vasta palattuani kotiin San Franciscoon. Oli todella omituista ymmärtää, että olin nähnyt näyn juuri sinä päivänä, kun hän katosi.”
Mitä kappaletta toivot dj:ltä silloin, kun olet todella, todella humalassa?
”Queenin Don’t Stop Me Now’ta.”
Mikä artisti tai yhtye tekee maailman tärkeintä musiikkia juuri nyt?
“[Kokeellinen ääni- ja kuvataiteilija] Christian Marclay, koska hän pyrkii jatkuvasti löytämään vastauksen siihen, mitä musiikki on.”
Minkä musiikkityylin päälle et ole koskaan ymmärtänyt?
“Smooth Jazzia.”
Oletko jossain vaiheessa White Hillsin uraa kokenut heureka-hetken, jolloin oivalsit yhtyeestä jotain olennaista?
“Toki. Silloin, kun äänitimme ensimmäistä albumiamme They’ve Got Bloodia. Palaset vain loksahtivat paikoilleen ja syntyi sapluuna sille, mitä White Hills on.”
Mitä psykedeelisen rockin ja avaruusrockin kliseitä pyrit välttelemään? Mitä niistä haluat toisaalta vaalia?
“Pyrin välttämään sitä, että White Hills kuulostaisi ‘valkoisten poikien bluesbändiltä’. Hulluus ja vallattomuus ovat puolestaan musiikinlajin ominaisuuksia, joita haluan vaalia.”
Mistä White Hillsiin tutustuminen kannattaa mielestäsi aloittaa?
“Mitä äänitettyyn tuotantoomme tulee, vastaukseni on aina, että aloita uusimmasta levystä ja lähde siitä taaksepäin. Keikkakokemus on asia erikseen. Kannattaa sukeltaa rohkeasti musiikkimme molempiin puoliin ja päättää itse, kummasta nauttii enemmän.”
Musiikkiasi on verrattu laajaan kirjoon erilaisia artisteja. Oletko törmännyt vertailukohtiin, joita et vain ymmärrä?
“On tietysti. Hiljattain meitä verrattiin Eurythmicsiin. En todellakaan ymmärrä, miksi.”
Kuka tai mikä on ehdottomasti yliarvostettua?
“Yhtye nimeltä Girls.”
Mitä mieltä olet ”kielletyn nautinnon” käsitteestä popmusiikissa?
“Ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä nautinnon löytämisestä minkäänlaisesta musiikista. Jos pidät siitä, syleile sitä.”
Oletko koskaan valehdellut musiikkimaustasi vaikuttaaksesi viileämmältä kuin oletkaan?
“En milloinkaan!”
Kenen muusikon haluaisit laulavan tai soittavan levylläsi?
“Nick Caven.”
Kuinka hyvin tunnet suomalaista musiikkia?
“En kovin hyvin, mutta rakastan kyllä Circleä ja monia siitä siinneitä yhtyeitä.”
Jim Morrison – nero vai pölvästi?
“Nero.”
White Hills, Demonic Death Judge ja DJ Jugh Helsingin Kuudennella linjalla 31. maaliskuuta.
