Big beat -klassikko kuulostaa humalalta, jossa näkee ja kuulee kaiken muttei pysty liikkumaan.
Sängyn toiselta puolelta silmiin tuijottaa raukeasti samaan aikaan sydämenlyöntejä ja triphoppia matkiva juustofondueen upotettu konerumpukomppi. Koskettimista putoilee maj-sointuja kuin ruotsinlaivan hyttiradiosta neljältä yöllä.
The Joy Formidable on hyväksi, terveellistä ja turvallista. Miksi hammastahnan tarvitsisi maistua pahalta?
Broadcastin palasista kootulla jäähyväislevyllä syntikat pyörivät ympäriinsä, naiset kirkuvat, liha loiskuu, peikot örisevät; leikkaa, liimaa, haista liimaa.
Tänään on vuoden pimein päivä ja maailmanloppu: täydellinen hetki kääriä hihat takaisin alas ja viettää viimeiset tunnit kuunnellen itsetuhoista musiikkia.
Joulukalenterissamme numero 19 on abstraktin musiikin luku.
Portisheadin esikoislevy oli Margaret Thatcherin jääkauden kohmeesta ja brittipopin ikeestä sulanut ihme.
Beth Orton on päätynyt hyper-ammattimaisen laulunkirjoittamisen ja sovittamisen sekä jokaisesta päästämästään äänestä ylpeän muusikkomusiikin rajalle.
Bittihiphopin keisari ja 7-vuotias tamperelaispoika tappelivat. Kumpi voitti?
The Idler Wheel on Fiona Applen ilmaisullinen kuperkeikka, ja unohdukseen asti odotettu neljäs näytös.
The Seerin jälkeen Swansin ei tarvitse tehdä enää ainuttakaan levyä, Tapio Reinekoski kirjoittaa.
Jos yksikin amerikkalainen 2000-luvun alun freak folk -hypessä päätyi luulemaan Suomen kuulostavan ja näyttävän Paavoharjun musiikilta, en olisi tohtinut väittää vastaan. Haluaisin elää siellä itsekin.
Kuolema pukee Anna von Hausswolffia – ei ehkä niittivöin, kasvokalkein ja sianverellä, vaan pölyisillä pöytäliinoilla, kyläkirkon uruilla ja vaatimattomuudeksi naamioidulla kunnianhimolla.
Levy-yhtiösarjan kolmososassa selviää, mitä italialaiset tekevät paremmin ja mikä on maailman ensimmäinen naisen valmistama elektroninen soitin.
