Nuorgam ja Antti Piirainen onnittelevat tänään 70 vuotta täyttävää Brian Enoa. Ohjelmassa korttipeliä!
Zach Hill, Stefan Burnett ja Andy Morin taisivat nähdä internetin lähinnä aseena. Ihan syystäkin toki.
Kaputt-albumin 11-minuuttinen päätösraita käyttäytyy kuin vesilätäkkö: kasvaa hiljalleen ja alkaa sitten tulvia sattumanvaraisia pieniä puroja.
Vuosikymmenen paras tag team kohtaa samanhenkisen agitaattorin.
Eli kuinka selvitä Nuorgamin aloitukseen asti.
Destroyerin nimi kertoo paljon: levy levyltä tyylimuutokset ovat joko rajulla kädellä tai hienovaraisesti tuhonneet tuttua maastoa. Tämän temmellyksen keskellä Dan Bejar on kuin hunnilauman kunniajäseneksi nostettu, juopotteleva runouden professori.
Walkerin yksinäisyyden syövereistä syntyi musiikkia, joka on yhtä aikaa ylettömän tunnelatauksen ja ilmaisun kannattelemaa, mutta teatraalisuudessaan hurjimmillaan lähes täysin abstraktia.
Selvitä viiden kysymyksen persoonallisuustestillä, mikä Talk Talkin viidestä albumista sopii parhaiten juuri sinulle.
Nuorgam vetää töpselin seinästä marraskuun viimeisenä päivänä. Siihen asti kuuntelemme päivittäin kahdenkymmenen kappaleen soittolistan, jonka on koonnut yksi sivuston kirjoittajista.
Räpylä kouraan! Antti Piiraisen hutunkeitto on valmistettu New Jerseyn indierock-veteraanien monenkirjavasta tuotannosta.
Punkin, postpunkin ja kokeellisen musiikin pioneeri saapuu torstaina Tavastialle. Laulaja-kitaristi Colin Newman kertoi Nuorgamille, miksi tasapaino on tärkeää ja vain nykyhetkellä merkitystä.
Kanadalaisbändin neljäs levy tarjoaa paljon hyvää, mutta editointia olisi kaivattu. Tuottajana toimii James Murphy alias LCD Soundsystem.
Antti Piirainen kirjoittaa lauantaina Semifinaliin saapuvasta amerikkalaisyhtyeestä, jota on kuunnellut päivälleen kahdentoista vuoden ajan.
Vähemmän ajattelua, enemmän tekoja -periaate toimii ranskalaisbändillä.
The Pains of Being Pure at Heart tiesi, että jos haluaa kiitää pitkin taivaita, täytyy luoda jotain höyhenenkeveää.
Rock Bottomiin tai Spirit of Edeniin vertautuvan Field of Reedsin prismaattinen, häilyvä kauneus kulkee omia teitään.
Brittiläinen elektroninen duo loikkaa yhdellä hypyllä suurten joukkoon.
Kun black metal populismin ja emorockin kohtasi.
The Fall on aina erilainen, aina samanlainen, aina periksi antamaton 30 studiolevyn mittainen iltapuhde.
Kanye West tekee kohahduttavan täyskäännöksen kuudennella levyllään.