Maaliskuussa kuuntelimme vuoden 1987 järisyttävimpiä kappaleita. Uusi biisi joka päivä!
Vuoden 1987 klassisimmat popkappaleet Boysista Pump Up the Volumeen parin hiirenklikkauksen päässä!
M/A/R/R/S oli kahden tuntemattoman britti-indiebändin yhteistyöhanke, joka poiki kansainvälisen megahitin ja nuorgamilaisen popklassikon.
Taivaspaikan eteen on sittenkin nähtävä vaivaa. Ja kun Heaven kiipeää säkeistöistään takaisin kohti kertosäettä, lisääntyy Belindan rohkeus.
Sweet Child O’ Minessa oli kyse pikemminkin sormien lämmittelystä ja huonon huumorin ejakuloinnista kuin listojen kärkeen hamuavan kasariklassikon tuotekehittelystä.
True Faith on kappale, jolla New Orderin nerouden saa parhaiten demonstroitua ummikolle.
Eli kun Prince kääriytyi vanhemman valtiomiehen viittaan ja käänsi katseensa sukupuolten välisistä asioista sukupolvikokemukseen.
The House of Love oli helpompi kuvitella elokuva-arkistolle katsomaan ranskalaista uuden allon elokuvaa kuin jalkapalloarenaalle sekoilemaan kalja- ja piripäissään.
Just Like Heaven oli jo syntyessään valmis ja täydellinen, lapsi joka heti ulos putkahdettuaan otti äitinsä syliinsä.
Irtautuminen taustavoimien tuesta omilleen, nousu kauniista kasvosta aidoksi taiteilijaksi, on tähtimyytin keskeisiä tarinoita.
Vaselines on riisuu täydellisen pop-kappaleen luurangoksi siksi, että se on soittotaidottomuudessaan kyvytön luomaan luiden päälle lihaa.
Arttu Tolosta eivät mimmit riivaa. Public Enemy riivaa sitäkin enemmän.
Iida Sofia Hirvonen vihaa Bonoa.
Anna mulle piiskaa, virveli!
Dubliniin veropakolaiseksi Sheffieldistä muuttanut iloluontoinen eläin… jolla on yhdeksän kättä! Äh.
I’m in it only for the dollar bill, sugar daddy don’t let me down!
Hetki, jolloin Depeche Modesta alkoi tulla goottien suosikkibändi.
Michael Jackson tarjoaa kansalle 80-lukulaista väkivaltaviihdettä.
Raskaasta teemastaan ja poikkeuksellisesta tulokulmastaan huolimatta Lukasta tuli amerikkalaisen lauluntekijän isoin ja pidetyin hitti.
Eli kun R.E.M. ja Michael Stipe rikkoivat rockin kultaista sääntöä numero 16.
Tiedämme, että teknomusiikin pitäisi olla koneiden koneille tekemää musiikkia. Mutta Derrick May saa meidät uskomaan muuta.