Joulukuussa kuuntelemme vuoden 1984 timanttisimpia biisejä. Uusi biisi joka päivä!
Madonna on puhunut siitä, kuinka raha ja taloudellinen tuki kestävät pidempään kuin tunteet. Tekeekö hän ivaa itsestään, kysyy Anton Vanha-Majamaa.
The Style Council oli rakennettu kunnianhimolle, unelmille, aktivismille ja kauniille ajatuksille, eikä se sopinut kyyniselle 1990-luvulle, jolloin oli parempi vain puskea eteenpäin, huolehtia omasta itsestään ja veivata rehtiä perusrockia.
Kun Culture Club huuhtoi itsensä viemäriin kamalalla The War Songilla, tarttui Pete Burns lopulta siihen, mikä hänelle kuului.
The Riddlen melodia loihtii laulun maailman esiin niin hienosti ja evokatiivisesti, ettei tenavaikäisenkään musiikkifanin edes tarvinnut ymmärtää sanoituksia tajutakseen biisin jujun.
Luolamieskomppi, pompottelubasso, mumina ja ne kitarat, jotka muuttivat käsityksesi hyvästä soundista joskus vuosia sitten.
Jaz Coleman ei osoita sormeaan kotimaansa konservatiiveja kohtaan, vaan maalaa 1980-luvun jaksoksi, jossa päivät kuluvat juoksemiseen ja yöt tanssiin.
Sihauta korkki auki ja leikkaa viipale limettiä kyytipojaksi – ei Corona muuten miltään maistu.
Saksa on suurten säveltäjien ja filosofien maa. Ehkä siksi korkeakulttuuri ja käsitteellinen pohdiskelu eivät ole kirosanoja paikallisille musiikintekijöille.
Varoitus: sisältää transition!
David Cunninghamin dadaistinen popyhtye on täydellinen esimerkki avantgarden soluttautumisesta valtavirtapopin verenkiertoon.
Kaiken mitä sanot hän toistaa myöhemmin, sanasta sanaan, omana mielipiteenään.
Nuorgam
