#23 Nik Kershaw – The Riddle

Nik Kershaw, pienirintainen Dungeons & Dragons -mies.

The Riddle on eräs ensimmäisistä kappaleista, joita muistan rakastaneeni. Nyt kuullessani kappaleen pitkästä aikaa sen itseensä kiertyvä melodia ja satukirjamaisen salaperäinen tunnelma imaisevat välittömästi mukaansa. On kuin väliin jäävät vuosikymmenet eivät olisi koskaan tapahtuneet.

Kun The Riddle rantautui 1980-luvun Suomen poikkeuksellisen koukkupolvisen aasivanhuksen nopeudella musiikin trendit omaksuneeseen kulttuuriympäristöön, muistan odottaneeni sen kuulemista Hittimittarista tai Levyraadista television viereen kyykistyneenä, sormi valmiina nauhoittavan kasettimankan punaisella rec-näppäimellä.

Jos sattui oikein lykästämään, tällaisten ponnistusten tulos oli yleensä kesken alkanut versio biisistä, johon oli tarttunut mankan mikrofonin kohinan lisäksi vanhempien kanssa käytyä nahinaa tekemättömistä kotitöistä. Mutta se tallenne oli kultaakin kalliimpi todellisuudessa, jossa taskukokoinen musiikinystävä oli Yleisradion ja vanhempiensa Anttila-kyytien armoilla.

Kershaw on kiilautunut ihmisten mielissä tukevasti johonkin Sabrinan ja Kim Wilden väliin nolon ihastuttavana kasarijuuston sanansaattajana. (Jos haluatte todisteita, älkää etsikö kauempaa.)

Vaan onko se reilua? No eihän se ole: hänen 1980-luvun levynsä ovat kaikki vähintään kelvollisia eikä Nikillä ole unisex-nimestään huolimatta edes isoja rintoja.

Kappaleen video pönkitti Lewis Carroll -viittauksineen onnistuneesti biisin tulkintaa kallelleen nyrjähtäneenä arvoituksena, joka jatkaa kiertymistään oman akselinsa ympärille hyrrän lailla. Tähän tietysti vaikuttivat ratkaisevasti myös kappaleen lyriikat, jotka olivat Kershaw’n itsensä mukaan ”roskaa, hölynpölyä; 1980-luvun poptähden hämmentynyttä horinaa”.

Siis juuri passelit popsatuilevaan kappaleeseen, jonka pseudo-kelttiläinen tunnelma tuo nyt kuunneltuna niin vahvasti mieleen nyttemmin suositun fantasiakuvaston, että Kershaw’ta voi epäillä 1980-luvun nörttivihamieliset päivät kaapissa viettäneeksi Dungeons & Dragons -mieheksi.

Parasta kappaleessa on kuitenkin melodia. Se loihtii laulun maailman esiin niin hienosti ja evokatiivisesti, ettei tenavaikäisenkään musiikkifanin edes tarvinnut ymmärtää sanoituksia tajutakseen biisin jujun.

Ja se, ystävät, on ajattoman popkappaleen merkki.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

BONUS!

Vaan ei tällä kertaa bonusvideo. Kypsän herrasmiehen ikään ehtinyt Kershaw osoittaa hurmaavan itseironisilla kotisivuillaan, että elämää on myös poptähdenlennon jälkeen.