”Get Lucky voisi aivan hyvin olla peräisin 1970-luvun lopulta The Bee Geesin laulukirjasta.”

Kun Radio Aallon sloganina käyttämä sanapari ”pehmeä suosikki” on mitä suurin kehu.

”She’s up all night to the sun
I’m up all night to get some
She’s up all night for good fun
I’m up all night to get lucky”

Kun googlasin ”get lucky”, ensimmäisten osumien joukossa tuli ”get lucky ukulele”. Jos ukulele-versiolle on kysyntää, kappaleen täytyy olla hitti.

Ranskalaiskaksikko Daft Punkin pitkä hiljaiselo päättyi menestyksellä jo Yhdysvalloissa kultaa myyneellä Tron: Legacy -soundtrackilla, ja vahvasti uudelle mantereelle suunnatun uuden tulemisen aloitti Saturday Night Livessä mainostettu Get Lucky. 1970-luvun diskoa mukailleesta kevyestä house-kappaleesta tuli välittömästi valtava menestys, joka nosti Daft Punkin suosion etenkin Yhdysvalloissa ennennäkemättömälle tasolle: Get Luckystä tuli bändin ensimmäinen top 10 -menestys Hot 100 -listalla ja heti kakkonen, edellään toinen Pharrellin tähdittämä hitti Blurred Lines.

Siinä, missä Blurred Lines on täysin vastenmielinen kappale kuunnella ilmiselvistä syistä, samantyyppistä ”hän on tullut tänne pitämään hauskaa, tänään mulla käy flaksi” -sanomaa pehmeämmin julistava Get Lucky on ehta popklassikko. Se voisi aivan hyvin olla peräisin 1970-luvun lopulta The Bee Geesin laulukirjasta. Oman makunsa biisiin tuo Nile Rodgersin hienostunut funk-kitara, kun taas Daft Punk jo lähtökohtaisesti vie kappaleet New Yorkin sijasta Välimerelle.

Yhdistelmä on hienovaraisesti taivaallinen ja Daft Punkin tyylille ominaisesti anonyymi. Jos kappaleesta muuttaisi jotain elementtiä päällekäyvemmäksi, siihen kuvaisi ”bilevideon” tai ylipäätään yrittäisi tehdä siitä jotenkin voimakkaamman, se menisi pilalle.

Nyt Get Lucky luottaa kuuntelijan omaan mielikuvitukseen ja käsitykseen siitä, millaiseen tilanteeseen biisi on omiaan. Kappale kulminoituu lämpimään ja rullaavaan diskosovitukseen ja hämmästyttävän tiukasti ja varmasti tarkkaan mietittyyn ”Up all night to get lucky” -hokemaan, joka sopii sekä Pharrellin falsetin että Daft Punkin robottiäänen laulettavaksi.

Get Luckyn ilmestyessä Daft Punk oli pitkän uransa vuoksi muuttunut underground-bileiden toivemusiikista vinyylinkerääjien audiovisuaaliseksi toivesisustuselementiksi, joten Get Lucky ei ollut samalla tavalla pioneerimainen Daft Punk -hitti kuin esimerkiksi Around the World tai One More Time.

Juuri sen vuoksi se onkin erinomainen osoitus siitä, että kun kappale osuu täysillä napakymppiin, siitä tulee mittava hitti – olkoonkin vaikka teoriassa monessa mielessä epätrendikästä Saturday Night Feveriä – joka lävistää kaikki mahdolliset kuluttajaryhmät edelläkävijöistä ukulelensoittajien kautta rockpuristeihin ja vie esittäjänsä Grammy-gaalan palkintosateeseen ja lavalle Stevie Wonderin kanssa.

Juuri epätodennäköisyytensä ansiosta Get Lucky on 2010-luvun ehkä kovin popklassikko.

Video ei ole enää saatavilla

Nuorgam lupaa rahat takaisin lukijoilleen, jos Kate Bush esiintyy milloinkaan Suomessa.

Syksyllä 2011 äänestimme Nuorgamissa järjestykseen olennaisinta 100 artistia ja yhtyettä, jotka eivät olleet käyneet Suomessa. Mikä on tilanne kuusi ja puoli vuotta myöhemmin?

#20 Yeah Yeah Yeahs (+12)

Mikä: Yksi 2000-luvun New York -indien suurimmista ja kauneimmista.

Kauan odotettu: Siitä lukien, kun bändi lunasti valtaisaksi paisuneen hypen vuoden 2003 debyyttilevyllään Fever to Tell.

Tuleeko: Bändi lienee ollut kaikenlaisilla toivelistoilla jo pitkään, mutta tällä hetkellä todennäköisyydet ovat miinusmerkkisiä (sic). Yeah Yeah Yeahsin bänditoiminta oli tauolla vuodesta 2014 solisti Karen O:n äitiydestä johtuen. Tänä kesänä bändi tekee valittuja festivaaleja Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kunhan seuraava kunnon kiertue julkistetaan, kannattaa olla sormet ristissä, sillä Suomen nykyisessä festivaalikentässä realistisia buukkaajia on enemmän kuin koskaan.

#19 Joni Mitchell (+31)

Mikä: Legendojen legenda.

Kauan odotettu: Vasta siitä asti, kun lehdet ovat listanneet ”kaikkien aikojen parhaita levyjä”. Blue-albumi ilmestyi vuonna 1971 ja päätyi naiskiintiöksi kaanonmiesten klassikkolistoille jättäen Mitchellin muun diskografian aiheetta varjoonsa.

Tuleeko: Ei tule. 74-vuotiaan Mitchellin terveydentilasta on kuultu huolestuttavia tietoja. Vuonna 2015 hän päätyi jopa hetkeksi teho-osastolle. Jo ennen sitä hän on kertonut, ettei pysty lentämään Morgellonin syndroomaksi kutsutun sairauden vuoksi. Viimeiset omat konserttinsa hän on soittanut tiettävästi vuonna 2000.

Video ei ole enää saatavilla

#18 Courtney Barnett (uusi)

Mikä: Australialainen laajaleksikkoisen ja äärilyyrisen indierockin tähti.

Kauan odotettu: Avant Gardener -single hurmasi sivistyssanaindien ystävät vuonna 2013. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi debyyttilevy Sometimes I Sit and Think, Sometimes I Just Sit, jonka jälkeen kaikki tunsivat ”sen tyypin”, joka riimittelee sanoilla erroneous, harmoneous ja sanctimonius ja lausuu ”origamin” taitavammin kuin kukaan rockhistoriassa ennen häntä.

Tuleeko: Olisi voinut tulla jo! Suomalaiset indietyypit ovat varmasti nähneet Barnettin, jos ovat käyneet viime vuosina eurooppalaisilla festivaaleilla. Visiitti Flow’hun tai Sidewaysiin tai – huh – helsinkiläisklubille on vain ajan kysymys.

Video ei ole enää saatavilla

#17 Cardi B (uusi)

Kuka: Bronxin räp-kuningatar – ainakin siihen asti, kun Nicki Minaj julkaisee kesäkuussa symbolistisesti nimetyn The Queen -albuminsa.

Kauan odotettu: Bodak Yellow -läpimurtosingle ilmestyi viime kesänä ja paisui loppuvuoteen mennessä vuoden suurimmaksi biisiksi.

Tuleeko: Ruisrock oli jo tehnyt vuosikymmenen buukkauksen, kunnes Cardin vauvahommat sotkivat suunnitelmat. Nyt vaarana on, että hän nousee pysyvästi supertähtiluokkaan, jossa Suomen kaltaisen laitamarkkina-alueen epäkiinnostavuutta ei voi ylikorostaa.

Video ei ole enää saatavilla

#16 Missy Elliott (uusi)

Mikä: Yhdysvaltain eniten levyjä myynyt naisräppäri ja moninkertainen Grammy-voittaja.

Kauan odotettu: Vuodesta 1997, jolloin Supa Dupa Fly -levy teki niin Missystä kuin levyn tuottaneesta Timbalandista supertähtiä ja muun muassa Destiny’s Childille ja Aaliyah’lle yhdessä kappaleita tehneen tuottajakaksikon.

Tuleeko: Jos Missy Elliott saa seuraajan vuoden 2005 The Cookbook -levylleen julki tänä vuonna – kuten on uhkaillut – ensi vuonna voitaisiin nähdä hänen ensimmäinen kiertueensa sitten vuoden 2010 ja toivoa, että Flow tai Pori Jazz olisi yksi sen pysäkeistä.

Video ei ole enää saatavilla

#15 SZA (uusi)

Mikä: Solána Imami Rowe, Beyoncélle, Rihannalle ja Nicki Minajille lauluja kirjoittanut yhdysvaltalainen neo-soul- ja r&b-tähti, joka julkaisi kolme vuotta valmistellun CTRL-debyyttinsä viime kesänä.

Kauan odotettu: Ennen kuin CTRL-levy myi platinaa ja päätyi kriitikkolistojen kärkipäähän, SZA:n tunnetuin saavutus oli Rihanna-feat tämän ANTI-levyn Consideration-kappaleella. Levyä seuranneen vuoden aikana osakkeet ovat olleet jatkuvassa nousussa. Viimeisin cv-merkintä on Kendrick Lamarin kanssa Black Panther -soundtrackille tehty All the Stars -hitti.

Tuleeko: SZA on varmasti Flow’n toivelistalla sen verran korkealla, että hänen saapumisensa on todennäköisempää kuin monen muun saman kokoluokan r&b-tähden – jos ei sitten Pori Jazz nappaa häntä ensin.

Video ei ole enää saatavilla

#14 Carly Rae Jepsen (uusi)

Kuka: Entinen Idols-kolmonen Kanadasta, joka päätyi tekemään näennäisen höttöä, mutta muotopuhtaudessaan täydellistä poppia.

Kauan odotettu: Hittien ystävät huomasivat, ettei Call Me Maybe olekaan kappale muiden joukossa. Pop-entusiastien rakkauden Jepsen voitti lopullisesti vuoden 2015 kaupallisesti epäonnistuneen Emotion-levyn jälkeen.

Tuleeko: Tähän mennessä Jepsen on tenyt vain kaksi omaa konserttia Euroopassa. Jos ja kun oikea Euroopan-kiertue joskus koittaa, on toivottavaa, että Suomesta löytyisi Jepsenille sopiva paikka. Jäähalleihin hänen suosionsa ei nykyisellään riitä, klubit tuntuvat niin ikään vaikeilta, ja festivaalien profiiliin häntä on vaikea mahduttaa tapauksesta riippuen suosio- tai profiilisyistä. Mitä jää jäljelle? Kulttuuritalo?

Video ei ole enää saatavilla

#13 The Magnetic Fields (+7)

Mikä: Newyorkilaisen Stephin Merrittin pitkäaikainen projekti, joka on viehtynyt pikimustaan sarkasmiin, traagiseen romantiikkaan, lelusoittimiin, megalomaanisiin levykokonaisuuksiin, helinään, surinaan, pärinään, milloin mihinkin.

Kauan odotettu: 69 Love Songs julkaistiin vuonna 1999, ja Merrittistä tuli etabloitu musiikkilehtinimi. Aiemmat levyt ovat vähintään yhtä erinomaista, mutta kuulopuheiden mukaan niiden löytäminen vaati vakavaa postimyynnin ja indien harrastamista läpi 1990-luvun. Viime vuonna Merritt julkaisi 50 Song Memoir -nimisen omaelämäkertatriplalevyn, jota hän kiersi esittämässä kokonaisuudessaan kahden illan mittaisina konserttispektaakkeleina.

Tuleeko: Epätodennäköistä, mutta aina sopii toivoa, kunhan istumakonsertti saadaan järjestettyä. Merritt kärsii hyperakusiasta ja on laiska kiertämään varsinkin Euroopassa – mutta on silti käynyt viimeisen kymmenen vuoden sisällä kolmesti Tukholmassa.

Video ei ole enää saatavilla

#12 Gorillaz (+7)

Mikä: Blurin Damon Albarnin ja parhaiten Tank Girlistä tunnetun sarjakuvataiteilijan Jamie Hewlettin kaksikymmentä vuotta sitten perustama virtuaalibändi, joka kaikkien yllätykseksi tuli jäädäkseen.

Kauan odotettu: Alusta alkaen. Gorillazin konserteista ovat puhuneet haltioitunein sanoin nekin, jotka eivät yhtyeen vaikutteita sieltä täältä kauhovasta hybridipopista niin välitäkään.

Tuleeko: Toivottavasti – tosin pätäkkää pitää lyödää pöytään tukuttain. Gorillaz täyttäisi Suomessa minkä tahansa jäähallin ja voisi olla lukuisien festivaalien pääesiintyjä Flow’sta Ruisrockiin ja Provinssista Pori Jazziin. Keväällä bändi kolusi Etelä-Amerikkaa Para- ja Uruguayta myöten.

Video ei ole enää saatavilla

#11 Nils Frahm (uusi)

Mikä: Saksalainen klassista pianonsoittoa ja elektronista musiikkia yhdistelevä nero, joka pyörii lavalle rahdattavien soitinten ja laitteiden ympärillä kuin lapsi karkkikaupassa.

Kauan odotettu: Vuoden 2013 kokoelmalevy Spaces summasi yhteen hiljalleen kertyneen maineen Frahmista upeana live-esiintyjänä, joka rakentaa kappaleensa vähäeleisesti ja kasvattaa ne kärsivällisesti kliimaksiinsa. Tänä vuonna julkaistu All Melody jatkaa samaa linjaa.

Tuleeko: Löytyykö riittävästi maksavaa kiinnostusta? Frahm olisi täydellinen kiinnitys Flow’lle tai Kulttuuritaloon, mutta promoottoreita varmasti mietityttää, onko Frahm Suomessa riittävän suuri nimi budjettiriskin kattamiseksi. Roudauskustannuksista ja livemaineesta johtuen Frahmin hintalappu ei liene kovin pieni.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Boards of Canada (+68)

Mikä: Yksi mysteerisimmistä ellei mysteerisin elektronisen musiikin kokoonpano maailmassa. Vasta vuonna 2005 selvisi, että skottilaiskaksikko on biologista sukua keskenään – eli veljeksiä. Musiikki on upottavaa salatiedettä ja vangitsevaa magiaa.

Kauan odotettu: Music Has the Right to Children -mestariteoksesta (1998) lähtien.

Tuleeko: Vuoden 2013 paluulevy Tomorrow’s Harvest ja sen julkaisukampanja loivat odotuksia, että yhtye olisi tekemässä myös jonkinlaista keikkaa. Mutta ei. Boards of Canada ei ole vieläkään esiintynyt livenä vuoden 2001 jälkeen, eikä uutta musiikkiakaan ole ilmestynyt viiteen vuoteen muutamaa remixiä lukuun ottamatta.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Burial (uusi)

Mikä: Lontoolainen William Bevan, elektronisen musiikin pioneeri ja mysteeri.

Kauan odotettu: Teoriassa siitä lähtien, kun vuoden 2007 Untrue-levy keksi elektronisen musiikin uudelleen. Käytännössä on ollut selvää, ettei Burialiin kuulu keikkoja tai julkisuutta.

Tuleeko: Jos – ja valtava paino sanalla jos – Burial joskus muuttaa julkisuuslinjaansa, niin ihan mahdollista. Monin verroin merkittävämpi este on, ettei hän ylipäänsä ole koskaan edes vihjaillut keikkailevansa.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Solange (uusi)

Mikä: Beyoncén pikkusisko, joka on jo moneen kertaan osoittanut olevansa enemmän kuin vain Beyoncén pikkusisko.

Kauan odotettu: Vuoden 2012 Losing You -indiehitti loi lupaukset, vuoden 2016 A Seat at the Table -levy räjäytti pankit.

Tuleeko: Kertoimet Flow-festivaalien pääesiintyjäpaikoille vuosina 2019–2021 eivät ole erityisen korkeat. Liikkuvat osat ja aikataulut ovat toki asia erikseen.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Lorde (uusi)

Mikä: Uusiseelantilainen Ella Yelich-O’Connor, 21 vuotta, sukupolvensa ääni.

Kauan odotettu: Moni kuunteli vuoden 2013 Pure Heroine -levyä nyökytellen, mutta kukaan ei maininnut Lordea Flow-toiveitaan listatessa tai lähtenyt Eurooppaan tämän keikkojen perässä. Viime vuoden Melodraman jälkeen tilanne on ollut aivan toinen.

Tuleeko: Eiköhän lähivuosina. Lorde olisi luonteva buukkaus mille tahansa suomalaisfestivaalille – tai miksei vaikka Kulttuuritalollekin – ja tällä hetkellä juuri sopivan kokoinen artisti saapuakseen tänne.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Drake (uusi)

Mikä: Meemien mestari ja yksi internet-ajan rap-suuruuksista, joka tietää, millä millenniaalien Instagram-kuvatekstit saa täytettyä.

Kauan odotettu: Take Care -levy löi Draken suureen tietoisuuteen vuonna 2011, ja Hotline Blingin tietää jokainen vähänkin internetiä viime vuosina vilkuillut.

Tuleeko: ”Now I’m on the road, half a million for a show”, räppäsi Drake jo vuonna 2013. Hintalappu lienee noussut entisestään, ja Drakella riittää kysyntää Pohjois-Amerikassa niin, ettei hän joka vuosi Eurooppaan vaivaudu. Lähimpänä hän on käynyt Tukholmassa, viimeksi vuosi sitten keväällä. Jos Drake Suomeen tulee, se ei tapahdu ainakaan kolmeen vuoteen.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Ryuichi Sakamoto (uusi)

Mikä: Kokeellisen popin, elektronisen musiikin, elokuvamusiikin ja ambientin pioneeri, ”Japanin Kraftwerkin” eli Yellow Magic Orchestran perustajajäsen. 66-vuotias, joka on tehnyt yhteistyötä muun muassa David Bowien ja David Sylvianin, julkaisi viime vuonna erinomaisen async-albumin toivuttuaan kaulan alueen syövästä.

Kauan odotettu: Yellow Magic Orchestran, Thousand Knives -soolodebyytin (1978) ja viimeistään vuoden 1983 Merry Christmas, Mr. Lawrence -elokuvan (1983) myötä tietyissä piireissä jo vuosikymmentä. Ja uuden sukupolven taholta 2000-luvun alun Fennesz- ja Alva Noto -kollaboraatioista lähtien.

Tuleeko: Koputettakoon ensin puuta, mitä Sakamoton terveyteen tulee. Hänen edellisestä, sinfoniaorkesterin kanssa tehdystä Japanin-kiertueestaan on neljä vuotta. Sen jälkeen Sakamoto on esiintynyt vain kerran, viime vuoden toukokuussa Brasilian São Paulossa, japanilaisen kulttuurin edistämiskeskuksen Japan Housen avajaisissa. Euroopassa Sakamoto on käynyt viimeksi kesällä 2013, jolloin hän esiintyi Lontoossa Yoko Onon kuratoimalla Meltdown Festivalilla.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Sufjan Stevens (+1)

Mikä: Amerikkalainen indie-folk-popin lippispäinen supernero.

Kauan odotettu: Vuodesta 2003, kun Stevens julkaisi ”The Fifty States Projectin” aloittaneen albumin Michiganin ja etenkin vuoden 2005 jälkeisen Illinoisin jälkeen.

Tuleeko: Yritetty on, mutta hintalappu on kova. Toisaalta Nuorgamin vastaavalla toimittajalla on lippismiehen itsensä antama suullinen lupaus syksyltä 2016! Joten jos ei seuraavalla Euroopan-kiertueella nappaa, niin tiedätte keitä syyttää: keikkapromoottoreita.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Daft Punk (+6)

Mikä: Ranskalainen kypäräkaksikko, jolla on pahana tapana tehdä yksi musiikillinen vallankumous vuosikymmenessä.

Kauan odotettu: Homework-esikoisalbumin (1997) singlet Da Funk ja Around the World nousivat hitiksi vielä aikana, jolloin ”kaikki” näkivät televisiossa musiikkivideoita. Eli alusta asti hyvin laajasti.

Tuleeko: Ei mahdotonta, muttei todennäköistäkään. Daft Punk ei ole keikkaillut sitten Alive 2007 -kiertueen, ja jos duo ”tien päälle” vielä joskus lähtee, varmasti aivan jokainen maailman metropoleista ottaa heidät avosylin vastaan. ”Alive 2017” -kiertueesta liikkui runsaasti huhuja, mutta kaikki vihjailevat verkkosivustot, videotrailerit ja uutiset paljastuivat ankoiksi.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Beyoncé (+22)

Mikä: Queen Bey, pop-ikoni, feministi-ikoni, tyyli-ikoni.

Kauan odotettu: Vuodesta 2003 lähtien. Silloin Beyoncé siirtyi Destiny’s Childistä soolouralle ja julkaisi ensimmäisen singlensä Crazy in Loven.

Tuleeko: Aina saa toivoa, varsinkin, kun Olympiastadionin remontti saadaan valmiiksi. ‘Yoncen Euroopan-kiertueet eivät ole olleet mitenkään harvinaisia. Tänä kesänä Beyoncé kiertää Jay-Z:n kanssa ja esiintyy pitkin Itämeren reunamia Tukholmasta Varsovaan. Edellisestä eurokiertueesta on siitäkin vain kaksi vuotta.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Kate Bush (+10)

Mikä: Yksi popin suurimmista taiteilijoista. Ja yksi levyarvioiden väärinkäytetyimmistä referenssiartisteista.

Kauan odotettu: Wuthering Heights -single julkaistiin tammikuussa 1978. Siitä lähtien.

Tuleeko: Ei tule, koska ei lähtökohtaisesti keikkaile. Bushin esitykset Lontoon Hammersmith Apollossa elokuussa 2014 olivat valtava ihme, Euroopan-kiertue täyttä mahdottomuutta ja Suomen-konsertti vielä mahdotontakin mahdottomampi ajatus.

Video ei ole enää saatavilla

”Diskoinnovaattori Giorgio Moroder oli 72-vuotias ja jossain määrin unohdettu, kun Daft Punk kutsui hänet kertomaan tarinansa.”

Tarina Giovanni Giorgiosta, jota kaikki kutsuvat Giorgioksi – ja elektronisen tanssimusiikin synnystä.

”Nobody told me what to do and
there was no preconception of what to do”

Vanhahko mies pitää monologia saksalaiskorosteisella englannilla, kertoo elämästään. Retrodiskobiitti pumppaa leppoisasti taustalla. Kahden minuutin kohdalla tullaan diskomusiikin keksimiseen.

Ihmisääni luovuttaa tilan suosiolla kuplivalle, yksinkertaiselle syntikkamelodialle ja edelleen leppoisalle biitille. Päälle improvisoidaan kitaralikkejä ja jazzahtavia kosketinkuvioita. Varioidaan ja toistetaan parin minuutin ajan.

Ääni palaa kertomaan täydellisestä vapauden ja yksinolon tunteesta studiossa, kartoittamattomien polkujen avautuessa. Musiikki äityy yhä riehakkaammaksi, corollabiitti vaihtuu jonkinlaiseen progerumpalointiin ja siitä saumattomasti breakbeatiin. Sama syntikkamelodia pitää kokonaisuutta kasassa samalla, kun kaaoksen, musiikillisen vapauden sokeat voimat yrittävät hajottaa sitä.

Kakofonia kasvaa, kitara ja hälytyssireeniä muistuttava soundi ujeltavat. Sitten nopea fade out sähköiseen tyhjyyteen.

Tähän kaikkeen on kulunut yhdeksän minuuttia ja kolmetoista sekuntia. Giorgio by Moroder on epäilemättä ilahduttava ja musiikillisesti mielenkiintoinen progediskobiisi, mutta oikeastaan se ei ole listalla näiden ominaisuuksiensa takia. Se tuntuu suhteellisen kunnianhimoiselta yritykseltä mallintaa yhteen biisiin kaikki se, mitä seurasi puheosuudessa kuvattujen tapahtumien jälkeen: elektronisen tanssimusiikin historia.

Diskoinnovaattori Giorgio Moroder oli 72-vuotias ja jossain määrin unohdettu, kun Daft Punk kutsui hänet kertomaan tarinansa ranskalaisduon voittoisalla Random Access Memories -paluulevyllä. Myös Daft Punk edusti tässä vaiheessa jo tanssimusiikin veteraanisarjaa, ja niinpä albumi kokonaisuudessaan on eräänlaista elektronista AOR:ää, mitä duo alleviivasi vierailijoidensa valinnalla. Myös vaikkapa Nile Rodgersin läsnäolo edustaa samanlaista tanssimusiikin historialle kumartamista.

Moroderille lankeaa kuitenkin tässä hankkeessa suoranainen luojajumalan rooli. Giorgio by Moroder pyrkii kuvittelemaan myyttisen alkupisteen, jossa Giorgio studiossaan keksii Biitin ja lahjoittaa sen sitten kaikille jälkeen tulleille toistettavaksi ja varioitavaksi. Kappaleen musiikillisessa toteutuksessa Daft Punk ikään kuin esittää taustamusiikkia montaasikohtaukselle kaikesta noiden neljän vuosikymmenen mittaan tapahtuneesta.

Se on suuruudenhullua, hieman naurettavaa ja ehdottoman toimiva idea.

Video ei ole enää saatavilla

”Starboyta tehtäessä Abel Makkonen Tesfaye ei ollut enää mikään tavallinen parikymppinen kanadalainen, vaan supermallia tapaileva 26-vuotias maailmankuulu poptähti.”

Kanadan tähtipoika laulaa tähtipoikaelämästä.

”Look what you’ve done
I’m a motherfuckin’ starboy”

Lätkätermit sallitaan, kun puhutaan Abel Makkonen Tesfayesta eli artistista nimeltä The Weeknd. Onhan mies kotoisin jääkiekon pääkaupungista Kanadan Torontosta.

The Weekndin kolmannen studioalbumin nimikkokappale ja avausraita ei ole jatkoajan ratkaiseva taitava yksilösuoritus tai alivoimalla väkisin ronkittu räkämaali vaan treeneissä lihasmuistiin taottu, asiansa osaavien tekijöiden nätti viisi vastaan viisi -tasakenttäkuvio.

Yleisö ei voi kuin huokailla katsomossa, kun Starboy lähtee käyntiin. Se mitä se saa, ei ole taiteellisesti kaunista tai yllätyksellistä, vaan, ah, niin tehokasta. Ammattilaisten työtä. Punalamppu syttyy joka kerta. 1,3 miljardia näyttökertaa YouTubessa ei saa onnenkantamoisella.

Starboyn moottorina toimii vierailevan pakkiparin Daft Punkin oman päädyn pakki–pakki-avaus ja siitä syntyvä biitti. Klap klap klap klap klap-klap-klap. Kertosäkeen hahattava synakuvio on laitaa pitkin viilettävä voimahyökkääjä.

The Weeknd oli Ranskan kypäräpäiden studiolla Pariisissa äänittämässä I Feel It Coming -kappaletta, kun kuuli rytmin kantautuvan toisesta huoneesta. Tämän peruskiven päälle artisti laulaa kuuluisuuden kirouksista ja droppailee kalliita automerkkejä.

Starboyn lyriikat eivät ole universumin kiinnostavimmat, mutta se annettakoon anteeksi. The Weeknd tekee vain sen, mikä riittää: ampuu maalin takakulmalle syötetystä avopaikasta.

Starboyta tehtäessä Abel Makkonen Tesfaye ei ollut enää mikään tavallinen parikymppinen kanadalainen, vaan supermallia tapaileva 26-vuotias maailmankuulu poptähti. Kuten popmaailman ironiaan kuuluu, teki Starboy hänestä vielä kuuluisimman tähden.

Starboy on The Weekndin isoin hitti kaikilla mittareilla. Siitä on jo tulossa artistin oman nimensä veroinen brändi. Tätä kirjoitettaessa artisti lakimiesjoukkoineen hakee suojelua tavaramerkilleen.

Laulu edustaa The Weekndin tuotannon sitä osaa, jonka autonsa Kehä 3:n varren ostoshelveteistä hankkivakin voi kuvitella pystyvänsä laulamaan ratissa tai karaokessa. Jos ei muita kohtia, niin ainakin kertosäkeen.

Sitä laulaessa me kaikki voimme kuvitella olevamme ykkösviisikon maalintekijöitä, niitä vitun tähtipoikia.

Video ei ole enää saatavilla

Shouting lager, lager. Mega-mega white thing. Rick Smith vasemmalla, Karl Hyde keskimmäisenä.

Freur –> Underworld

Suuri yleisö noteerasi Underworldin ensimmäisen kerran vuonna 1996, jolloin bändin yhä ja ikuisesti tunnetuin single Born Slippy (NUXX) jytisi Danny Boylen Trainspotting-elokuvassa. Elektronisen musiikin tuntijat Karl Hyden, Rick Smithin ja Darren Emersonin trio oli hurmannut jo muutama vuosi aikaisemmin, jolloin se julkaisi ensimmäiset sittemmin klassikkoasemaan nousseista tekno- ja house-singleistään. Perustajajäsenet Hyde ja Smith olivat siihen mennessä pyristelleet popmusiikin pyörteissä jo yli kymmenen vuotta – ja saaneet aikaan jopa yhden new wave -klassikon, Underworldia edeltäneen Freuer-yhtyeen kuulaankauniin Doot Doot -singlen, johon ajan hammas ei pysty! Underworldin kaksikko perusti jo vuonna 1987, mutta ennen Emersonin liittymistä remmiin yhtye sai aikaan vain kaksi albumillista funkahtavaa kasarirockia (kuuntele single Stand Up vuodelta 1987), jonka laimeudesta kertonee jotain, että siitä kiinnostuivat vain jenkit ja aussit – ja hekin maltillisissa määrin.

Video ei ole enää saatavilla

Exotic Birds –> Nine Inch Nails

Nine Inch Nails oli alusta lähtien niin viimeistelty ja mietitty konsepti, että on vaikea kuvitella Trent Reznorin touhunneen minkään muun musiikin parissa Pretty Hate Machinea (1989). Vuodet 1985–1988 Reznor kuitenkin vietti Exotic Birdsin kosketinsoittajana ja taustalaulajana. Ajanmukaista syntikkapoppia tehnyt clevelandilaisyhtye julkaisi ainoan albuminsa Equilibriumin vasta Reznorin lähdettyä yhtyeestä, mutta goottikuninkaan kädenjälkeä voi kuulla bändin L’oiseau-EP:llä (1986). Laulujen kirjoittamiseen Reznor ei tosin tuolloin vielä osallistunut.

Video ei ole enää saatavilla

Darlin’ –> Daft Punk

Daft Punkin Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo tutustuivat toisiinsa jo koulupoikina 1980-luvun lopulla. Klassisesta popista ja rockista innostuneet nuorukaiset päättivät perustaa yhtyeen ja nimesivät sen Beach Boysin vuonna 1967 julkaiseman Darlin’-klassikkosinglen mukaan. Trion (jonka kolmas jäsen Laurent Brancowitz tuli sittemmin tunnetuksi Phoenixista) suurimmaksi saavutukseksi jäi kahden biisin saaminen Stereolabin levy-yhtiön Duophonicin julkaisemalle Shimmies in Super 8 -kokoelmalle (1993). Melody Makerin kriitikko arvioi ranskalaisten suorituksen ”typeräksi punkiksi” (”daft punk”), josta suivaantuneena Bangalter ja Homem-Christo keksivät nimen seuraavalle projektilleen. Mutta se on toinen tarina se.

Video ei ole enää saatavilla

Honey Is Cool –>The Knife

Göteborgilainen Honey Is Cool oli yksi 1990-luvun ruotsalaisen indie-aallon tärkeimpiä ja arvostetuimpia yhtyeitä, vaikka ei koskaan The Cardigansin, Wannadiesin tai Popsiclen kaltaista suosiota saavuttanutkaan. Yhteeltä julkaistiin kaksi albumia, Crazy Love (1997) ja Early Morning Are You Working? (1999), ennen kuin se heinäkuussa 2000 ilmoitti hajoamisestaan. Todennäköisesti suurin este Honey Is Coolin menestykselle oli Karin Dreijer, jonka kujertava ja kulmikas laulutapa oli suurelle yleisölle yksinkertaisesti liikaa. Maailma löysi saman aaltopituuden Ruotsin kenties omalaatuisimman popvokalistin kanssa vasta The Knifen myötä. Honey Is Cool toimi ponnahduslautana myös toiselle merkittävälle ruotsipopparille: bändin esikoisalbumiin asti sen rumpalina toimi Broder Danielista eronnut ja vuonna 1997 sen kokoonpanoon palannut Håkan Hellström, joka on sittemmin soolourallaan tehtaillut peräti kuusi Ruotsin albumilistan ykköstä.

Video ei ole enää saatavilla

Pony –> LCD Soundsystem

James Murphy oli jo kypsässä 32 vuoden iässä, kun LCD Soundsystem julkaisi esikoissinglensä, kaikkien aikojen (anti)hipster-anthemin Losing My Edgen, jota seurasi kymmenen vuotta universumin älykkäintä elektropunkia. Ennen LCD:tä Murphy oli ymmärrettävästi ehtinyt musisoida yhdessä jos toisessakin orkesterissa. 1980-luvun lopulla toimineesta goottirockyhtyeestä Falling Manista ei ole jäänyt jälkipolville juurikaan tietoa: Murphy oli duon laulaja, ja sen ainoan albumin, äärimmäisen pienenä painoksena julkaistun A Christeningin (1988), tuotti muun muassa Ministryssä soittanut William Tucker. Enemmän tiedetään Ponysta, Homestead Recordsille levyttäneestä Pixies-henkisestä indierockyhtyeestä, jonka esikoisalbumin Cosmovalidatorin (1994) kannessa Murphy näyttää liehuletissään ja kauluspaidassaan Ariel Pinkin umpimieliseltä serkkupojalta. Ennen Death From Above -tuotantotiimin perustamista vuonna 1999 Murphy ehti vielä takoa rumpuja varsin erinomaisessa Speedking-yhtyeessä (kuuntele Yi Ma), jonka postpunkia, hardcorea ja elektroa yhdistelevä tuotanto on koottu vuonna 2002 julkaistulle The Fist and the Laurels -kokoelmalle.

Video ei ole enää saatavilla

Aphrodite’s Child –> Vangelis

1960- ja 1970-luvun taitteessa vaikuttanut Aphrodite’s Child on yksi progressiivisen rockin eurooppalaisia kulmakiviä. Mahtipontisuutta kaihtamaton yhtye hajosi vuonna 1972, minkä jälkeen se julkaisi vielä kolmannen albuminsa, välittömästi kulttiklassikoksi nousseen 666:n. Useimmista tässä juttusarjassa esiintyvistä yhtyeistä poiketen Aphrodite’s Child pääsi nauttimaan kaupallisesta menestyksestä – se myi jopa kahdeksannumeroisen määrän albumeita – mutta kaksi sen jäsenistä ylsi vielä suurempaan menestykseen sooloutillaan. Vangeliksesta tuli yksi elektronisen musiikin ja elokuvamusiikin legendoista, bändin laulajasta eli  rintakarvoistaan tunnetusta Demis Roussisista puolestaan viihdemusiikin supertähti, Suomessakin kaksinkertainen albumilistan ykkönen ja kuolemattoman Kummeli-sketsin aihe.

Video ei ole enää saatavilla

Elämässä on hyvä muistaa, että tuskin mikään siinä saavutettu tulee vetämään vertoja tälle kuvalle.

Lopunajan househymni saa rakastamaan elämää yhä uudelleen.

”Music’s got me feeling so free
We’re gonna celebrate
Celebrate and dance so free
One more time”

Thomas Bangalterin ja Guy-Manuel de Homem-Christon sekä laulaja-dj Anthony ”Romanthony” Mooren mestariteos on yksi kaikkien aikojen tanssilattiahymneistä. Lisäksi se on paljon muuta.

One More Time on innostus 10-vuotiaan pojan silmissä. Innostus oli alun perin syntynyt fanaattisuudesta isosilmäisiä piirroshahmoja kohtaan, jotka kekkuloivat myös tämän biisin musiikkivideossa. Miettikää nyt: mikä voi olla hienompaa kuin neonväreissä kylpevä avaruusseikkailu, jonka ääniraitana pumppaa galaksinkokoinen elektrosinfonia, ja jonka tekijät ovat vielä älyttömän siisteihin kypäriin pukeutuvia robotteja? Vähemmästäkin tajunta räjähtää.

One More Time on nostalgiaa. Mahdun juuri ja juuri siihen sukupolveen, jonka iltapäiviin toi sisältöä musiikkikanavien tapitus ja sen hetken tärkeimpien musiikkivideoiden odottelu.

Ja voi sitä riemua, kun One More Timelle ilmestyikin jatko-osa, eli Aerodynamic. Ja sitten vielä Digital Love ja Harder, Better, Faster, Stronger. Mitä täällä tapahtuu, näitähän tulee vain lisää, intoilin. Mutta sitten ne loppuivat kesken. Vuosikausiksi päänsisäisen aurinkokuntani laitamille jäi ammottava tietämättömyys. Mitä nämä videot olivat? Niissä kerrottiin tarinaa ulkoavaruuden bändistä, joka kaapataan Maapallolle palvelemaan pahaa levy-yhtiöpomoa. Mutta mitä ihmettä sitten kävi?

Jossakin vaiheessa ohjaaja Leiji Matsumoton nimi kävi tutuksi. Tuo avaruusanimen kummisetähän näiden videoiden takana oli. Kyseessä oli kokonainen elokuva, Interstella 5555, jonka ääniraitana Daft Punkin Discovery-albumi toimi. Kun koko komeus oli lopulta YouTubessakin nähtävissä, sai liki vuosikymmenen kasvanut ympyrä vihdoin sulkeutua.

One More Time on nostalgiaa myös itsessään. Homework-debyytillä duon soundi oli täynnä urbaania Chicago-housea, mutta Discovery pukeutui discon kimaltelevaan glamouriin. Ohi suhahtelevat katuvalot ja ajoittaiset tunnelisukellukset vaihtuivat sateenkaarisävyisen tanssilattian välkkeeseen sekä vähintäänkin yhtä värikkäisiin madonreikäajeluihin.

Albumi hyväilee kromisilla sormillaan 1970-lukua, suudellen discosamplejaan sekvensserivirtailuilla, autotunekuorrutuksilla, hevitilutteluilla ja ties millä progeiluilla. Vaikutteitaan eivät Bangalter ja Homem-Christo ole koskaan peitelleet, eikä heitä ole kiinnostanut, pidetäänkö niitä seksikkäinä vai ei. Monenkirjava viittausgalleria on ollut tämän tähtilaivan tärkeintä polttoainetta, ja laivahan on kulkenut pitkälle.

One More Time on myös eräänlaista haikeutta. Siinä kuuluu kirkasotsainen riemu tanssijan kasvoilla, vailla huolta huomisesta. Vierailevan staran, viime toukokuussa edesmenneen Romanthonyn säkenöiväksi autotuneujellukseksi syntetisoidulla äänellä laulettu teksti on näennäisesti pöhköä biletyssanahelinää. Mutta kun sitä säestää valtavan eeppinen torvisample, on lopputuloksessa pakahduttavaa lopunajan tunnetta ennen jotakin peruuttamatonta. Kuten sitä, että kaasunaamariin pukeutuneet sotilaat yhtäkkiä valtaavatkin planeettasi. Itse kappalekin päättyy äkillisesti kellon kumahdukseen, joka kuulostaa sunnuntaiaamulta marraskuisella kirkkomaalla. Sinne laulajakin turhan nuorena päätyi. Ehkä kiertokulun melankolinen ajatus kävi myös ranskalaiskaksikon mielessä.

Ei ajatuksessa hetkessä elämisestä ole sinällään mitään omaperäistä, kuten ei suuressa osassa muitakaan popmusiikin käsittelemiä aiheita. Tärkeintä on, että ajatukset osataan muotoilla mitä viisaimmaksi epistolaksi. Tanssi, juhli ja iloitse, ainakin vielä kerran. Koska voit.

Ja siksi rakastan elämää aina, kun kuulen One More Timen.

Video ei ole enää saatavilla

Mitä muuta?

Daft Punkilta äänestettiin myös kappaleita Aerodynamic, Digital Love, Get Lucky ja Harder Better Faster Stronger.

Oliko se siinä, uumoilee Kim Cesarion.

Jo lähes perinteinen Nuorgamin kesähittiranking on edennyt kolmanteen vuosiluokkaansa. Palasimme järjestyksen määrittämisessä kahden vuoden takaiseen formaattiin, sillä kesähitti on parhaimmillaan silloin, kun se jää esittäjänsä ainoaksi tai ainakin selvästi suurimmaksi hitiksi. Lisäsimme kuitenkin mukaan jokaisesta kappaleesta tärkeimmän eli sanoituksen koukun.

Tänä vuonna haaviin jäi kovien kotimaisten lisäksi ruotsalaista, norjalaista, ranskalaista, yhdysvaltalaista, brittiläistä sekä kerrassaan valtioiden rajat rikkovaa osaamista. Sekä tietenkin muutama maininnan arvoinen bonus, vaikka ne eivät listahiteiksi vielä ole nousseetkaan.

#1 Adelén – Bombo

Kuka: Norjan euroviisukarsinnoissa kakkoseksi sijoittunut nuori laulajatar.

Miksi: Vuonomaan viisukarsinnoissa oli tänä vuonna kova taso, sillä näinkin mahtava eurohumppa jäi kakkoseksi Margaret Bergerin I Feed You My Loven takana. Vanha temppu on parempi kuin pussillinen uusia: tässä on ihan kaikki perinteisen kesähitin ainekset videon hiekkarannalla juoksentelusta iänikuiseen haitari-imitaatioon. Lisäpisteitä espanjan kielen miltei hienovaraisesta sovittamisesta kappaleeseen.

Koukku: ”Bailar al son del bom-bom-bom-bom-bom-bo”

Hittistatus: Salakavalasti hittiasemille ja Spotify-soittolistoille pom-pom-pomppinut bilebiisi.

Oliko se siinä: Tietenkin.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Kim Cesarion – Undressed

Kuka: Ruotsalainen, jolla on kreikkalaisia ja guadaloupelaisia sukujuuria sekä levytyssopimus. Paratiisisaaren eksotiikkaa, uuh ja aah!

Miksi: Kukaan muu – edes Flo Rida – ei tänä vuonna viitsinyt yrittää näin keskinkertaisella poplaululla, joten Kim tyrmistyttävine falsetteineen pääsi iskemään takavasemmalta. Hittiasemilla ja Seurahuoneilla on aina kolme minuuttia Undressedin kaltaiselle lihaksikkaalle jöötille.

Koukku: ”So let’s get undressed ’cause you look a little lonely”

Hittistatus: Top ten -singlehitti sekä myynti- että Spotify-listoilla.

Oliko se siinä: Samat sanat kuin Adelénin kohdalla. Pienin varauksin tosin, sillä ruotsalainen popvienti Suomeen on joskus tuottanut rasittavan pitkäikäisiä pään seinään hakkaamisia.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Tuomas Kauhanen feat. Väinöväinö – Enkeli

Ketkä: 2000-luvun alusta erinäisillä nimillä erinäisissä kokoonpanoissa esiintynyt hiphop-artisti sekä viime vuonna kesähittibarometriä keikuttaneen Kuningasidean laulaja. Duoo > sooloo.

Miksi: Letkeällä suomalaisella luomurallattelulla saa varmimmin kesähitin. Naiset tykkäävät siitä, että heitä kutsutaan enkeleiksi, sillä enkeli on kaunis sana. Ei kai Sininen enkeli syyttä ollut aikoinaan nuorten naisten suosikkijuoma? Auringonlaskussa heinä tuoksuu ja ruoho kahisee – ah tätä onnea.

Koukku: ”Sit mä törmäsin enkeliin. Ounou!”

Hittistatus: Singlelistan kakkonen, iso radiomenestys ja The Voicen valitsema virallinen kesähitti vuosimallia 2013.

Oliko se siinä: Sano vaan Tuomas -albumi kävi albumilistalla, mutta en keksi, millä ilveellä herra Kauhanen saisi aikaan esimerkiksi Kuningasideaa pitkäjänteisemmän uran popin polttopisteessä.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Samae Koskinen – Hyvä päivä

Kuka: Jo pitkään valveutuneempia musiikinkuuntelijoita ihastuttanut ja heidän hermojaankin koetellut oman tiensä kulkija.

Miksi: Ei kai maailmassa ole liikaa positiivisuutta? Hyvä päivä on lässyhkö, mutta juuri ja juuri niin uskottava kappale, että sen voi soittaa kavereille, kun oikeasti haluaisi soittaa Mumford and Sonsia. Sopivan jiikarjalaista eikä banjosta tietoakaan.

Koukku: ”Tänään on hyvä päivä”

Hittistatus: Radio Helsingin ja heidän kuuntelijoidensa mielestä vuoden paras kesähitti.

Oliko se siinä: Hankala ennustaa. Samaesta tuskin koskaan tulee isoa tähteä, mutta yllättäviä radiosuosikkeja (kuten Spoon River alkuvuodesta) saattaa irrota.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Robin Thicke feat. T.I. & Pharrell – Blurred Lines

Ketkä: Jo viime vuosikymmenellä hetken r&b-maailmaa sykähdyttänyt lipevähkö herra ja hänen meritoituneet kaverinsa.

Miksi: Madonnaa mahtaa harmittaa, sillä hän oli vain noin viisi vuotta etuajassa tyrkyttäessään meille Pharrellin tuottamaa Give It 2 Metä. Blurred Lines on käytännössä sama kappale, mutta sen luoma mielikuva täysin erilainen: väkisin blingblingiä vääntävä viisikymppinen rouva on vaihtunut coolisti mitään tekemättömiin pukumiehiin. Tanakka jumppa on höllentynyt letkeydeksi.

Koukku: ”I hate these blurred lines/I know you want it”

Hittistatus: Eräs historian suurimmista hiteistä Yhdysvalloissa ja meilläkin takuuvarma etko-, nytkö- ja jatkosuosikki.

Oliko se siinä: Joo ja ei. Ei artisti voi saada toista näin isoa hittiä enää koskaan. Mutta ping Pori Jazz!

Video ei ole enää saatavilla

#6 Aste – Spaceman

Kuka: Kesähittikonkari, joka on nimennyt musiikkinsa crime-popiksi.

Miksi: Aste säästää täsmäiskut kesähittisesonkiin. Poikkeus sääntöön villitsi kansaa vuonna 2009 sekä Normipäivä vuotta myöhemmin. Hänen edellisen albuminsa Sekopää-singlellä vieraili Pete Parkkonen, mikä haiskahtaa varmimmalta mahdolliselta tavalta olla herättämättä huomiota. Siihen nähden Spacemanissa on ytyä avaruussukkulan lailla. Tällä kertaa paukut suunnattiin järjettömyydessään ihanaan kertosäkeeseen. Ei tämä sentään Babylon Zoolle pärjää, vaikka yritys on kova.

Koukku: ”Kato mä lennän taas meen läpi seinän/Mä lähen tänään sehän nähää mä oon spaceman!”

Hittistatus: Kesän höpsöimmällä riimillä on tienattu sijoitus maamme ladatuimpien ja kuunnelluimpien biisien kastissa alkukesästä lähtien.

Oliko se siinä: Aste palaa toukokuussa 2016 entistä ehompana eli kappaleella, jolla vierailee Väinöväinö tai PistePiste.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Studio Killers – Jenny

Mikä: Monikansallinen animaatioyhtye, jonka keulahahmona valloittaa turkulaisittain englantia ääntävä Chubby Cherry.

Miksi: Studio Killers pohjusti h-hetkeään useammalla mainiolla singlellä ja tadaa, kesäksi 2013 säästetty Jenny onkin juuri oikeanlainen kappale. Soundeiltaan se sopisi aivan hyvin tuubitoppinsa riekaleiksi repineen mallinurallaan epäonnistuneen moldovalaisen laulajalupauksen ainoaksi kreikkalaiselle klubille soittoon kelpuutetuksi singleksi, mutta sanoitus on normaalia adonis-diskoa raadollisempi ja syvällisempi. Hienoa!

Koukku: ”I wanna ruin our friendship/We should be lovers instead”

Hittistatus: Loppukesän kuunnelluimpia sekä Spotifyssa että radiosta.

Oliko se siinä: Jenny on Studio Killersin ensimmäinen oikea ja iso hitti, mutta vahvalta esikoisalbumilta irronnee vielä muitakin.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Macklemore & Ryan Lewis feat. Ray Dalton – Can’t Hold Us

Mikä: Tee-se-itse-filosofialla megamenestykseen purjehtinut räppäri ja tuottaja sekä heidän nevahööd-vierailijansa.

Miksi: Macklemoren ja Ryan Lewisin musiikki on oivaltava sekoitus funkia, soulia, räppiä ja tarttuvia popmelodioita. Can’t Hold Us starttaa mahtavalla rumpukompilla eikä meno hyydy biisin edetessä lainkaan. Kertosäkeen nostatus pistää katot pomppimaan.

Koukku: ”We put our hands up like the ceiling can’t hold us!”

Hittistatus: Hitaasti mutta varmasti lähes Thrift Shopin kaltaiseksi universaaliksi anthemiksi kehittynyt hitti.

Oliko se siinä: Vaikea uskoa, että näin näkemyksellinen pari jäisi muutaman hitin mittaiseksi tähdenlennoksi.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Redrama feat. AJ McLean – Clouds

Ketkä: Suomen suosituin suomenruotsalainen rap-artisti ja viidesosa Bäkkäreistä tietenkin. Tähtiduetto to the max!

Miksi: Redrama on hiljalleen kasvattanut fanikantaansa, joten olisi aivan liian lyhytnäköistä väittää, että tyylikkään ja toiveikkaan Cloudsin menestys johtuisi pelkästään AJ McLeanin läsnäolosta. Toki AJ vetää homman niin sanotusti himaan varmasti paljon paremmalla rutiinilla kuin kukaan Lassen täkäläisistä hengailukavereista.

Koukku: ”Don’t worry just let me blow all of your grey clouds away/I promise I’ll never leave you alone in the rain”

Hittistatus: Keski- ja loppukesän suosikkeja radio- ja singlelistalla.

Oliko se siinä: Ei todellakaan, onhan Redrama tehnyt hittejä jo toistakymmentä vuotta. Sen sijaan Backstreet Boysin tuleva menestys piilee raskaamman kiven alla.

Video ei ole enää saatavilla

#10 Sini Sabotage feat. Villegalle – Levikset repee

Ketkä: Jo ensimmäisen singlensä jälkeen Idols-tuomariksi kelpuutettu (joutunut?) nousukas ja parin viime vuoden suurimmilla kesähiteillä äännellyt riimittelijä.

Miksi: Levikset repee on populaarikulttuurin näkökulmasta vuoden tärkeimpiä ja mieleenjäävimpiä biisejä, vaikka muistaisi sen olevan härmäläiseen makuun sovitettu Azealia Banksin 212 tai vaikka sen sanoitusta pitäisi typeränä tai vaikka vihaisi Sini Sabotagea jo valmiiksi ihan vain hänen taiteilijanimensä vuoksi. Aina, kun vanhemmat sanovat, etteivät ymmärrä nykynuorison musiikkimakua, on maailmassa kaikki hyvin.

Koukku: ”Ainaku sä puhut sitä etelää/Se saa mun levikset repeemään”

Hittistatus: Jättihitti kaikilla mittareilla, lukuun ottamatta fossiilien pyörittämien radioasemien nihkeää suhtautumista kappaleeseen.

Oliko se siinä: Toivottavasti ei!

Video ei ole enää saatavilla

#11 Avicii – Wake Me Up

Kuka: Ruotsin tunnetuin dj-kansallissankari ja samalla eräs planeetan suosituimmista tanssittajista juuri nyt.

Miksi: Mumford and Sons meets Swedish House Mafia yksinkertaisesti on kaikessa älyttömyydessään voittajaresepti! Aloe Blaccin sielukas laulu lakaisee pahimman junttiuden jaloista eli mikään ei kuulosta Rednexiltä. Hieno biisi, jota kelpaa luukuttaa Södermalmilta Sörnäisiin.

Koukku: ”So wake me up when it’s all over/When I’m wiser and I’m older”

Hittistatus: Myyntimenestys ympäri maailmaa ja viikkoja Spotifyn kuunnelluin kappale Suomessa.

Oliko se siinä: Ei todellakaan, sillä Avicii pärjäsi hienosti jo ennen Wake Me Upia. Eikä tällä pelisilmällä voi jäädä edes kolmen hitin ihmeeksi.

Video ei ole enää saatavilla

#12 Daft Punk feat. Pharrell Williams – Get Lucky

Mikä: Robottikaksikko suoraan 1970- eiku 1990-luvulta.

Miksi: Musiikkimedia eritti hunajaa, kun kuuli Nile Rodgersin yhtyvän Daft Punkiin. Se naapuritalosta kuulunut kolke johtui siitä, että paikallislehden kriitikko alkoi rakentaa omaa robottikypäräänsä. Satunnainen Radio Novan kuuntelija tuumasi, että tässäpä ehkä historian täydellisin poplaulu. Tänä iltana ei tuu pakkeja.

Koukku: ”We’re up all night to get lucky”

Hittistatus: Epäilemättä vuoden soitetuin ja tanssituin biisi maailmassa. Britit julistivat kesän päättyneeksi, kun Get Lucky putosi ulos sikäläisen sinkkulistan top tenistä.

Oliko se siinä: Uusi single Lose Yourself to Dance lienee suhteellinen floppi, mutta ennustan, että Daft Punk palaa listaykköseksi viimeistään vuonna 2020 maskottinaan Justin Timberlake.

Video ei ole enää saatavilla

#13 Calvin Harris feat. Ellie Goulding – I Need Your Love

Ketkä: EDM-huuman menestynein tuottaja sekä ahkerasti lenkkeilevä brittilaulajatar.

Miksi: Valloittavasti suoraan asiaan menevä kappale: ensin kuullaan tyylipuhtaaksi eurodance-kertosäkeeksi osoittautuva Ellie Gouldingin herttainen julistus hänen tarpeestaan saada rakkautta juuri siltä maailman ihanimmalta kundilta ja perään Harris lataa bodypump-valikoimastaan sen kaikkein helpoimman jumputuksen.

Koukku: ”I feel so high/I come alive/I need to be free with you tonight/I need your love”

Hittistatus: Tietojen mukaan kappaleelta ei ole voinut välttyä Tampereella, Helsingissä eikä New Yorkissa.

Oliko se siinä: Ei, kummankaan osalta. Harrisin Suomessakin Spotify-listoja asuttaneelta 18 Months -albumilta lohkaistiin kaikkiaan ennätykselliset kahdeksan top ten -brittihittiä, joten ei ole mahdollista, etteikö jatkoa seuraisi.

Video ei ole enää saatavilla

#14 Erin – Ei taida tietää tyttö

Kuka: Kansansuosiksi äitinyt entinen purkkapoppari.

Miksi: Ei taida tietää tyttö on tämän kesän crossover-hiteistä iskelmällisin ja sovinnaisin, mutta myös yksi tarttuvimmista. Sävellys vetää vertoja monille ikivihreille. Etenkin kertosäe on todella taidokkaasti rakennettu. Annan anteeksi jopa tuikiturhan banjon.

Koukku: ”Ei taida tyttö ettei/Mun mies oo vapaa vapaa vielä”

Hittistatus: Ehkä laajimman joukon suomalaisia kesän aikana tavoittanut kappale.

Oliko se siinä: Ei, sillä Erin tekee hittejä ja ennen kaikkea myy levyjä vielä vuosia.

Video ei ole enää saatavilla

#15 Cheek feat. Jukka Poika – Jossu

Ketkä: Taikapeiliin katsovat Vain elämää -sarjan supertähdet.

Miksi: Naisetkin ovat sikoja.”Kaikki paitsi jatkuva paneminen on turhaa” -henkinen 2010-luku kohtaa salaa pimeässä huoneessa luetuilla Myrkyillä ja korvalappustereoissa vanhemmilta piilossa kuunnellulla E-Roticilla sävytetyn ysärin. Jo näillä meriiteillä ehdottomasti siedettävin Jukka Pojan esittämä kappale koskaan.

Koukku: ”Oot ehkä sokee, mut mä nään, mikä tää biatch on/Se ei oo viaton, sen laji on triathlon”

Hittistatus: Spotifyn ylivoimaisesti kuunnelluin kappale kesällä yhdessä Levikset repeen kanssa.

Oliko se siinä: Ei, sillä Timantit on ikuisia.

Video ei ole enää saatavilla

BONUKSET!

Charles Ramsey – Dead Giveaway!

Tässä katsauksessa on ollut jokaisena vuonna tilaa nettisuosikeille ja meemeille. Viime vuonna mainittiin muun muassa Gangnam Style, josta tuli lopulta ihan oikea megahitti. Charles Ramseyn Dead Giveawaystä ei sellaiseksi ole, vaikka kyseessä on The Gregory Brothersin vallan riemukas Songify-neronleimaus, joka perustuu Clevelandissä kidnapatut naiset pelastaneen Ramseyn televisiohaastatteluun.

Video ei ole enää saatavilla

Lieminen feat. Edu ja Davo – Tääl on Lieminen

”Party time, excellent!” Ansiokas hassutteluvideohitti on niitä hämmentäviä tapauksia, joista irtoaa lentäviä lausahduksia some-aktiivien käyttöön noin puoleksi vuodeksi.

Video ei ole enää saatavilla

Mies ja Elämä – Vaimon faija

Elokuun puolivälissä Jori Hulkkosen Soundcloud-tilille ilmaantui kaunis ja pysäyttävä synapopcover Bruce Springsteenin I’m on Firestä, jota on vaikea mieltää kesähitiksi sanan perinteisessä merkityksessä, mutta kyllä tätä kelpaa kuunnella alkusyksyn auringonlaskussa.

Daft Punk – nous sommes les vainqueurs!

Nuorgam valitsee jokaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä päättyneen kuukauden parhaan levyn. Valintaa edeltävänä päivänä esittelemme lyhyesti viisi kotimaista ja viisi ulkomaista albumia, joiden joukosta voittaja löytyy.

Kuukauden albumin arvonimen saa vain yksi albumi. Mikäli kuukauden albumi on kotimainen, valitsemme lisäksi kuukauden parhaan ulkomaisen albumin. Mikäli kuukauden albumi on puolestaan ulkomainen, valitsemme lisäksi kuukauden parhaan kotimaisen albumin.

Kuukauden albumin valitsee Nuorgamin toimitus ja avustajakunta.

Kuukauden albumi, toukokuu 2013

Ehdokas 2: Daft Punk – Random Access Memories (kuuntele Spotifystä)

”Vaikea sanoa onko mestariduon ydinosaamisalue liukunut mahlantuottamisesta äärimmäisen möhöcoren puolelle. Daft Punk Enterprisen Random Access Memories on joka tapauksessa loistavasti toteutettu levy, joka nyt vain sattuu kuulostamaan isyyslomalta ja konsulttihouselta.” (Joni Kling, 72/100)

Kuukauden kotimainen albumi, huhtikuu 2013

Ehdokas 7: Pimeys – Muut on jo menneet (kuuntele Spotifystä)

”Jokainen kevät tarvitsee soundtrackinsa, ja jostain syystä olen kokenut, että sen pitää olla vaivattomasti eteenpäin soljuvaa suomenkielistä musiikkia. Tänä vuonna se on ollut Muut on jo menneet.” (Niko Peltonen, 85/100)

Muut ehdokkaat:

Ehdokas 1: Black Motor – Yöstä aamun kynnykselle

Tampereen kunkuimman jazzyhtyeen tuoreinta julkaisua ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa.

Ehdokas 3: Deerhunter – Monomania (kuuntele Spotifystä)

”Monomanian kuunteleminen tuntuu sarjakuvalta tai kuumehoureiselta unelta, jossa kaahaillaan moottoripyörällä halki Amerikan. Tai jotain. Minusta se on Deerhunterin hauskin ja paras levy tähän mennessä.” (Iida Sofia Hirvonen, 89/100)

Ehdokas 4: Dirty Beaches – Drifters / Love Is the Devil (kuuntele Spotifystä)

Dirty Beachesin eli kanadalaisen lofi-popparin Alex Zhang Hungtain uutta albumia ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa.

Ehdokas 5: Kuudes silmä – s/t (kuuntele Spotifystä)

Combat Rockille levyttävän postpunkyhtyeen esikoisalbumia ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa, mutta bändi on jo esittäytynyt Kaikki huomisen bändit -juttusarjassa.

Ehdokas 6: The National – Trouble Will Find Me (kuuntele Spotifystä)

Lokakuussa Suomeen saapuvan amerikkalaisyhtyeen kuudetta studioalbumia ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa.

Ehdokas 8: Savages – Silence Yourself (kuuntele Spotifystä)

”Väkivaltaisen tyylin ja loistavien biisien yhdistelmä tuo Savagesille melkoisen fanijoukkion tämän levyn myötä. Liioittelunkin riskillä sanon, että jos olet koskaan pitänyt post-punkista, niin tulet pitämään tästä.” (Antti Piirainen, 89/100)

Ehdokas 9: Solonen & Kosola – Kolmetoista kertaa kovempi ku kukaan (kuuntele Spotifystä)

Aiemmin yhden kimppa-EP:n tehneiden pitkän linjan suomiräppäreiden ensimmäistä yhteistä albumia ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa.

Ehdokas 10: Mika Vainio – Kilo

Pan Sonicista ja Ø-projektistaan tutun suomalaisen sähkömusiikin pioneerin uutta sooloalbumi ei ole vielä arvioitu Nuorgamissa.

Ääniä saivat myös seuraavien artistien ja yhtyeiden toukokuussa julkaisemat albumit: Aavikko, Alice In Chains, Antero Lindgren, Beaches, Cola & Jimmu, Dean Blunt, Dillinger Escape Plan, Eve, Focus Group, Gregor Schwellenbach, Hebosagil, Husky Rescue, Immolation, Isac Elliot, Joel Hallikainen (!), Justice [live], Kylesa, Laura Marling, Laurel Halo [ep], LCMDF [ep], Little Boots, Mikki Kauste, Pharmakon, Phaseone, Pietari & Kohtalon kauppiaat, Primal Scream, Queens of the Stone Age, Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana, Rudimental, Sam Amidon, Sarah Kivi & Non-Orchestra, The Scenes, She & Him, Sole, Sun Kil Moon, Suomen tulli, Valerie June, Vampire Weekend, Van Dyke Parks ja Vår.

Daft Punk – kypärä kiiltää, kello näkyy.

Muhiiko sinulla hallussasi vanha arvobrändi joka kaipaa uutta näkyvyyttä? Kymmenen kohdan ohjelmalla kiillotat kypäräsi uuteen loistoon…

#1 Tuotekantavisio kuntoon

Haluatko tehdä voittoja levyillä vai t-paidoilla? Jos jälkimmäinen on kunnossa, voidaan faneille valmistaa myös kalliita premiumkylkiäisiä, toisin sanoen pieteetillä tehtyjä albumeja pitkällä viiveellä. Albumiformaatti on kuollut – ajattele siis levyäsi eräänlaisena coffee table book -tuotteena. Hyvin prässättyä ja näyttäväkantista vinyyliä kelpaa esitellä appiukolle, itse luotat latauslipukkeen hävikittömiin tiedostoihin. Laadukas tuotelinjasto on investointi, joka kannattaa, jos laadunvalvonta pelaa ja ostaja voi luottaa tuotteeseen. Liian äkkijyrkät muutokset karkottavat vakiintuneen asiakassegmentin. Human After All oli merkki harkitsemattomasta tuotekehittelystä. Kun Kiss riisui maskinsa, kaikki huomasivat, että he olivatkin rumia vanhoja miehiä. Kypärä pysyy päässä.

#2 Virtauskokemus

Virtaus esiintyy silloin, kun toimitaan suorituskykyjen äärirajoilla. Virtaus on huippuelämys. Huippuelämyksellisyyden tavoitteleminen ohjaa tekijätiimin jatkuvasti ylittämään itseään. Tiimi muovaa omaa luomisprosessiaan virtauksen mukaan. Elämänlaatu ja luovuus riippuvat virtauksen kokemisesta. Luovat ihmiset työskentelevät siksi, että se on tuottaa heissä virtausta, eivät ulkoisten palkkioiden ohjaamina. On aivan sama paljonko Random Access Memories myy. Tärkeintä on, että virta on kytkettynä päälle. Käännä sisäistä katkaisijaasi. Profit!

#3 Osaamisyhteisöt: liity kollektiiviin

Oletko valmis harkitsemaan yritysmuodot uusiksi? Perusta kollektiivi. Se on järkevin positio luovalle toimijalle. Kollektiivin voi perustaa kuka tahansa ja se on käsitteenä niin epämääräinen, että toisin kuin bändiin, siihen voidaan periaatteessa integroida kuka tahansa. Vaikkapa jokainen ranskalainen hougeartisti, tyttöystävä ja roudari, jonka kanssa olet tekemisissä. Et joudu allekirjoittamaan mitään, ellei kollektiivi julkaise manifestia. Kollektiivin etuna onkin, että lopuksi voit sanoutua siitä irti alleviivataksesi oman tuotteesi erityislaatuisuutta.

#4 Lokaatio, lokaatio, lokaatio

Muista, että kollektiivistasi on markkinoilla vain vähän hyötyä, ellei se ole ”Berlin-based”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että edes joku jäsenistä viettää aikaansa Berliinissä vähintään yhden viikonlopun vuodessa. Ranskalaisen kollektiivin sallitaan kuitenkin käyttää myös Pariisia hubinaan. Näin pidetään henkilöstösuhteita yllä ja päästään minglaamaan kiinnostavien liikekumppaneiden kanssa. Ranskalainen rakastaa aina toista ranskalaista. Itse asiassa ranskalaiset ovat niin veljellinen kansa, etteivät heidän osaamisyhteisönsä edes ole osaamisyhteisöjä. Ne ovat perheyhteisöjä. Kuvittele organisaatiorakenteesi yhdeksi suureksi mehiläispesäksi. Sitten vain ristipölyttämään tietokäytäntöjä!

#5 Verkostoituneen asiantuntijuuden ulkoistaminen

Elektronisen musiikin kentällä kohdattavista haasteista merkittävin on perinteisten osaamisyhteisöjen katoaminen. Transaktiivisen muistin hyödyntäminen bändisoitossa oli ehkä kova juttu 1960-luvulla, mutta nyt sisältöseppä istuu innovaatioineen yksin makuuhuonestudiossa. Tässä kohtaa osaava artisti alkaa hyödyntää nykyteknologiaa: Internetti mahdollistaa sisällöntuottamisen suuntaamisen edelleen. Blogissa julkaistu hougeraita poikii edittejä. Innovatiivinen tietoyhteisö = yhteisöllinen tiedonluominen = profit!

#6 Selvitetään tarpeet hankintamenettelyjen kehittämiselle

Parhaimmillaan joustavien digitaalisten työkalujen käyttö tarjoaa erityistä tukea trialogisille tietokäytännöille. Mutta miksi maksaa sellaisesta mikä ei ole rikki? Yhtyeesi tietohallinnon intressi ei lopulta ole ostaa bändin jäsenille kalliita leluja, vaan varmistaa keskeisien liiketoimintaprosessien toiminta kustannustehokkaasti. Kun uusin nykyteknologia yhdistetään vanhaan, annetaan coolsteri vaikutelma ja tarjotaan sopivasti Vichyn Ranskasta muistuttava nostalginen tunne. Siispä: kaiva esiin se natseja mielistelleen ukkisi retrosyna, vaikka siinä olisikin ihan pierusoundit ja pelkkiä marssikomppeja esiasetuksina.

#7 Ryhmäkoheesio uutta luovien sisältökäytäntöjen mahdollistajana

Omia sisältökäytäntöjä kehitetään ottamalla inputtia eri toimialojen edustajilta. Toisin sanoen: ota levyllesi jokainen väsynyt starba, joka joskus on ollut jotain. Väsyneet starbat ovat sitä edullisempia, mitä useamman otat, koska ne liikkuvat laumoissa ja tekevät mitä vain, koska luulevat saavansa vielä viimeisen kerran. Lopuksi soita vielä Giorgiolle. Giorgio istuu nahkasohvallaan ja on kiireinen olemaan Awesome. Se vastaa Mobira Citymaniin ja sanoo voivansa tulla puhumaan itsestään levyllesi. Myöhemmin bileissä rantahuvilallaan Giorgio kertoo mallitytöille seuraavansa paljon nuorisomusiikkia – teki juuri yhteistyötä Duran Punkin kanssa.

#8 Luova varainhankinta

T-paitasi myyvät jo hyvin, mutta tarvitaan jotain muutakin. Aivan kuten jokainen kansainvälinen muotilehti tarvitsee bändejä, joista on olemassa valmis kansio sitä yhtä pakollista musiikkiartikkelia varten, sillä kukaan alalla ei tunnetusti oikeasti seuraa musiikkia. Oman portfoliosi voit tehdä vaikka jääkaappimagneeteista: toimittaja voi näin järjestellä ne aina uusiksi seuraavaa juttua varten eikä soittele enää sinulle turhaan. Sinä puolestasi soitat Yves Saint Laurentille ja ehdotat yhteistyötä, sillä kypärä käy yksiin vaateen kuin vaatteen kanssa. Profit.

#9 Löydä synergiaa muista luovan alan toimijoista

Ei kaipaa selittelyjä. Löydä synergiaa muista luovan alan toimijoista. Löydä sitä! Ala löytämään jo!!!

#10 Treeni & ravinto

Potikan vääntäminen käy työstä! Punttaa käsipainoilla ja syö Carrefourin nuudeleita. Konseptualisoi koko tuleva levysi valtavan valmisnuudelikupin muotoon. Repäise irti foliokansi, lämppää mikrossa, nosta visiiriä ja imaise vetelä herkku.

72 Vaikea sanoa onko mestariduon ydinosaamisalue liukunut mahlantuottamisesta äärimmäisen möhöcoren puolelle. Daft Punk Enterprisen Random Access Memories on joka tapauksessa loistavasti toteutettu levy, joka nyt vain sattuu kuulostamaan isyyslomalta ja konsulttihouselta.

Video ei ole enää saatavilla

Nile Rodgers. Nero, kiusallisista peräpukamista huolimatta

Daft Punkin viikon päästä ilmestyvä albumi Random Access Memories ja sen ensimmäinen single Get Lucky ovat tuoneet muusikko, tuottaja ja laulunkirjoittaja Nile Rodgersin takaisin tavallisen musiikinystävän tietoisuuteen. Monet muistavat Rodgersin bändin Chicin ja sen merkityksen tanssimusiikille, mutta harva tajuaa herran mittavat ansiot yhtenä 1980-luvun kysytyimpänä poptuottajana.

Nile Rodgersin ja Chicin toisen perustajajäsenen Bernard Edwardsin ura alkoi 1970-luvun alussa, jolloin sessiomuusikkoina työskentelevät miehet ensimmäisen kerran tapasivat. Nile oli paljasjalkainen newyorkilainen, huumeita käyttävän beatnik-äidin ensimmäinen lapsi, joka elämänkerrassaan Le Freak: An Upside Down Story of Family, Disco and Destiny puhuu lämpimästi hullusta perheestään ja lapsuudestaan.

Rodgersin ja Edwardsin intresseissä ei ollut alun perin tanssimusiikki, vaan he näkivät itsensä pikemminkin potentiaalisina rocktähtinä, eräänlaisina hienostuneina mustina punkkareina. Miettiessään konseptia uudelle yhtyeelle vuonna 1977 he kehittelivät idean viileästä mutta anonyymistä tanssibändistä, jonka jokainen kappale olisi esittäjäänsä tärkeämpi. Yksi Chicin esikuvista oli vähintään yhtä tyylikäs Roxy Music. Sanoituksissa tulisi liikkua aina vähintään kahdella tasolla.

Chic ei ollut koskaan kantaaottava, mutta rivien välistä pystyi löytämään piilomerkityksiä. Esimerkiksi bändin debyyttisingle Dance, Dance, Dance (Yowsah, Yowsah, Yowsah) voi kuulostaa viattomalta tanssiinkutsulta, mutta sen inspiraatio löytyy 1930-luvun laman julmia tanssimaratoneja kuvanneesta Ammutaanhan hevosiakin -elokuvasta (josta on myös lainattu kappaleen ”jausa jausa jausa” -fraasi). Kertosäkeen monotoninen hokema on pikemminkin vaatimus, ei pyyntö: ”Tanssi. Tanssi. TANSSI.”

Video ei ole enää saatavilla

Läpimurtonsa jälkeen vuosina 1977–1979, Chic julkaisi pelkästään hittejä. Le Freak myi seitsemän miljoonaa kappaletta ja on edelleen levy-yhtiö Atlanticin myydyimpiä singlejä. Chic surffasi disco-aallon harjalla siitä yksinkertaisesta syystä, että heidän levyttämänsä materiaali oli markkinoiden laadukkainta. Myynnissä vain discon virallinen kuningatar Donna Summer kilpaili yhtyeen kanssa.

Tähtiä Chicistä ei koskaan kuitenkaan tullut. Tähtiä olivat discoissa heidän musiikkinsa tahtiin tanssivat ihmiset.

Discon juuret olivat mustien, homojen ja latinojen kulttuurissa, ja monet sen suurimmat menestykset olivat afroamerikkalaisia. Taloudellisesti discobuumi oli niin voimakas ilmiö, että jopa The Rolling Stonesin ja Rod Stewartin kaltaisten perusrokkareiden piti taipua ja ottaa levyilleen disco-vaikutteita.

Sitten valkoiset keski-ikäiset miehet iskivät takaisin. Vuonna 1979 syntynyt ja ”Disco Demolition” -tapahtumaan huipentunut anti-disco-liike imi voimansa rasismista, homofobiasta ja naisvihasta, mutta oli verhottu huumoriin ja ”pojat on poikia” -henkeen. Baseball-otteluiden väliajalla poltetut disco-levyt, mellakointi ja ”disco sucks” -sloganien huutelu käynnistivät ketjureaktion , jolla oli sekä taloudellisia että poliittisia vaikutteita aina radioasemien soittolistoihin ja levy-yhtiöiden kokoushuoneisiin asti.

Discon hedonismin aika oli lopullisesti ohi vuoden 1979 syksyyn mennessä. Siitä tuli Yhdysvalloissa kirosana melkeinpä yhdessä yössä. Niin tuli myös disco-musiikin tekijöistä.

Nile Rodgersin ja Bernand Edwardsin pelasti kuitenkin yksi levy. Vuoden 1979 puolivälissä, kun Chic oli vielä kuuma edellisen ykköshittinsä Good Timesin jäljiltä, oli tiimin ja Motownin välillä aloitettu neuvottelut yhtiön suurimman tähden tulevasta albumista.

#1 Diana Ross – Diana (1980)

”The time has come for me
To break out of the shell
I have to shout
That I’m coming out”

Vuonna 1979 Diana Ross oli jo bisneksen veteraani: supertähti, niin musiikki- kuin elokuvateollisuudessakin. The Supremesin solistina ja soolourallaan hän oli netonnut 16 ykköshittiä Yhdysvalloissa. Elokuvarooli Billie Holidayna taas oli tuonut Rossille Oscar-ehdokkuuden parhaasta naispääosasta kaikkien aikojen toisena mustana naisena.

Ross oli kuitenkin ”jo” 36-vuotias, ja uudet discokuningattaret olivat nakertaneet hänen asemaansa maailman suurimpana naispuolisena tähtenä. Ross etsi uutta soundia, uutta suuntaa.

Ross etsi myös ulospääsyä. Hän oli koko uransa ajan ollut Motownin omistajan Berry Gordyn silmäterä sekä ammatillisesti että yksityiselämässä. Ross oli kuitenkin vihdoin itsenäistymässä. Hän oli muuttanut Los Angelesista New Yorkiin ja alkanut kartoittaa mahdollisuuksiaan bisneksessä ilman Gordya ja jopa Motownia.

Ross tuuletti Nilelle ja Bernardille vapaudenhuumaansa ja elämänsä tulevaa täyskäännöstä. Kaksikko kirjoitti keskustelujen pohjalta nipun vahvoja, optimistisia kappaleita, kuten Upside Down ja I’m Coming Out.

Materiaali oli täynnä pomminvarmoja hittejä, mutta Motown ei ollut tyytyväinen. Levy kuulosti heidän mielestään liian paljon Chiciltä ja liian vähän Dianalta. Motown pelkäsi, että ”anti-disco-backlash” vahingoittaisi yhtiön suurimman tähden uraa, ja miksautti levyn uudelleen. Versioita voi vertailla vuonna 2003 julkaistulla Diana Deluxe -albumilla. Alkuperäisissä raidoissa Ross kuulostaa ehkä enemmän vierailevalta vokalistilta omalla levyllään. Motown-miksaus taas on suoraviivaisempi, joskin soundiltaan ohuempi.

Vaikka Rodgers ja Edwards olivat sitä mieltä, että Motown oli pilannut heidän levynsä, myi Diana nelinkertaista platinaa Yhdysvalloissa. Sen ensimmäinen single Upside Down nousi maan singlelistan ykköseksi. Pitivät Rodgers ja Edwards levystä tai eivät, Diana antoi heille uuden elämän bisneksessä.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Sheila & B. Devotion – King Of The World (1980)

”Get up at five, not quite alive
I’ve lived the last three nights on Dry Martinis
Although it’s winter time
They make me pose outside in a bikini
My skin is wash and wear
Got rainbows in my hair, oh what a sight”

Ranskassa koko kansalle mallina, näyttelijänä ja laulajana tutuksi tullut Sheila tipahti Rodgersin ja Edwardsin työpöydälle levy-yhtiö Carreren ideasta. Yhtiö halusi jatkoa Sheilan edellisvuoden isolle hitille, discoversiolle Singin’ in the Rainista. Sheila puhui tuskin sanaakaan englantia, joten Nile ja Bernard joutuivat improvisoimaan kirjoittaessaan hänelle laulettavaa.

Millaisia ongelmia kauniilla mallilla voisi olla? Ehkäpä paine elää yli varojen imagon vuoksi (Charge Plates & Credit Cards) tai rankat kuvaukset, ahneet managerit ja loputtomat kissanristiäiset (Cover Girls). Levyn jättihitti kaikkialla muualla paitsi Yhdysvalloissa – jossa disco oli nyt kirosana – oli Spacer, melodinen sekoitus Tähtien sota -elokuvaa, Sarah Brightmanin I Lost My Heart To The Starship Troopersia ja perinteistä Chic-biittiä.

Laulun päähenkilön esikuvana käytettiin Tähtien sodan Han Soloa. Ja kun Sheilan kaltainen, planeetta Maan naispuolinen valioyksilö tulkitsee laulun ranskalaisittain murtaen tiukkaan hopeiseen avaruuspukuun pukeutuneena, ei ole epäselvää, etteikö galaksienvälinen rakkaus olisi molemminpuolista.

Video ei ole enää saatavilla

#3 Soup for One (soundtrack, 1982)

”All the things that you said were
Ladidadida
Ladidadida
Ladidadida
Ladidadida”

Vaikka Chicin omat levyt floppasivat rankasti vuoden 1979 jälkeen, levy-yhtiö antoi bändille kuitenkin mahdollisuuden levyttää kaikki levytyssopimukseen merkityt albumit. Yksi oli Chic-vetoinen soundtrack Soup For One -elokuvaan.

Seksikäs komedia tuli ja meni jälkiä jättämättä, eikä soundtrackin kohtalo ollut paljoa kummempi. Levyllä on kuitenkin monta helmeä, kuten Fonzi Thorntonin napakka I Work for a Livin’ ja Carly Simonin hieno Why.

Rodgersin ja Edwardsin tuottama Why on yllättävä ja yllättävän toimiva kollaboraatio. Singer-songwriteriksi profiloinut Simon ei ollut flirttaillut tanssibiitin kanssa kunnolla edes kuumimpina discovuosina, mutta Whyn omalaatuinen, reggaen kanssa leikittelevä biitti on luonteva partneri Carlyn surumieliselle ja hieman kahjolle laulusuoritukselle.

Why nousi Britannian top kymppiin ja isoksi underground-hitiksi Paradise Garagen kaltaisilla klubeilla Yhdysvalloissa, mutta itse albumi floppasi armottomasti, eikä sitä edelleenkään ole julkaistu cd-muodossa.

Video ei ole enää saatavilla

#4 Debbie Harry – KooKoo (1982)

Debbie Harryn ensimmäinen soololevy KooKoo nauhoitettiin Blondien ollessa pienellä tauolla vuonna 1981. Levyn suhteellinen floppaus on yksi pophistorian suuria mysteerejä. Debbie Harry oli levyn julkaisuvuonna yksi maailman tunnetuimpia tähtiä ja Rodgers & Edwards edelleen erittäin kuumia tuottajia Diana-levyn menestyksen jälkilämmössä.

Ehkä Debbien ”punk”-taustan ja mustan musiikin naittaminen oli liikaa sekä ennakkoluuloisille radioasemille että Blondien faneille. Voi olla, ettei asiaa auttanut Alien-taiteestaan tutuksi tulleen H. R. Gigerin suunnittelema levynkansi, jossa Debbien päätä lävistellään erilaisilla piikeillä. Ostavalle yleisölle koko konsepti taisi olla vähän liian ”kukkuu”.

KooKoo kärsii myös selvän hitin puutteesta. Uutta Upside Downia levyltä on turha etsiä, vaikka ensimmäinen singlelohkaisu Backfired groovaakin mukavan new wave -henkisenä. KooKoon funkia, rockia ja discoa sekoittava soundi on kuitenkin selkeä askel kohti Nile Rodgersin seuraavaa megamenestystä.

Video ei ole enää saatavilla

#5 David Bowie – Let’s Dance (1983)

”Let’s dance
put on your red shoes and dance the blues”

Bowie ja Rodgers tutustuivat Nilen ensimmäisen soololevyn Adventures in the Land of the Good Groove äänitysten aikana. Kuultuaan levyn testiprässäyksen David Bowie tokaisi Rodgersille: ”Jos teet minulle levyn, joka on edes puoliksi näin hyvä, olen erittäin onnellinen.”

Rodgersille tarjous oli suurin mahdollinen kunnia. Seuraavaksi Bowie ilmoitti, että itse asiassa, tarkemmin ajatellen, hän haluaa ”hittejä”.

Yhteistyö alkoi kuitenkin hieman horjuvasti. Bowien ensimmäinen demo Rodgersille oli pieni folk-henkinen lurittelu, ”jotain Donovanin ja Anthony Newleyn väliltä”. Nile epäili, että Bowie vittuilee hänelle, mutta alkoi sovittaa kappaletta luottobändinsä kanssa.

Bowie määräsi, että soundin tuli olla postmoderni hatunnosto Isley Brothersin Twist and Shoutille. Artisti sai mitä tilasi. Kun nimikappale oli saatu purkkiin, syntyi loput levystä kivuttomasti. Äänityksiin kului yhteensä vain 17 päivää.

Let’s Dancesta tuli Bowien suurin kaupallinen menestys. Bowie itse tuntui olevan hieman vaivaantunut levyn valtavasta suosiosta ja halukkaampi keskustelemaan haastatteluissa Berliinistä tai historiastaan.

Nile Rodgersille levyn menestys tarkoitti, että se sama ”dance”, jonka takia hän oli ollut taiteilijana käytännössä mustalla listalla vain neljä vuotta aiemmin pahimman anti disco -ilmiön aikana, oli nostanut hänet jälleen eturiviin. Menestys maistui kuitenkin hieman katkeransuloiselta. Nileltä ei voinut jäädä huomaamatta, että kun musta mies oli yrittänyt tanssittaa maailmaa, olivat ihmiset rynnänneet polttamaan levyjä, mutta kun David Bowie sanoi ”let’s dance”, kukaan ei protestoinut.

Video ei ole enää saatavilla

#6 Madonna – Like A Virgin (1984)

”You’ve got style
That’s what all the girls say
Satin sheets
And luxuries so fine
All your suits
Are custom made in London”

Kun Madonnan toisen levyn äänittäminen alkoi, hän ei ollut vielä supertähti. Ensimmäinen albumi oli myynyt kohtalaisesti, ja sen suurin hitti Holiday oli noussut Yhdysvalloissa kivasti sijalle 16.

Nile Rodgers kuitenkin tiesi jo tuolloin työskentelevänsä jonkun erityisen kanssa. Kun hänen tuttavansa oli yrittänyt dumata Madonnan konserttia pelkkänä ”tyylinä, ilman substanssia”, Rodgers oli oikonut: ”Et vain tajua, showbisneksessä tyyli *on* substanssia.”

Nile oli valittu Madonnan toisen albumin tuottajaksi, koska Madonna halusi hittejä. Ja hän ei pelleillyt. Muutamaan otteeseen Madonnan ja Nilen sukset menivät ristiin studiossa Nilen bändin ”liian rennon” asenteen takia. 24-vuotias Madonna tiesi maksavansa levyn ja olevansa pomo ja teki tämän selväksi nauhoituksissa.

Soundillisesti Like a Virgin on kuitenkin Nile Rodgers -levy, ei epäilystäkään. Material Girlin napakka intro tai nimikappeleen oudon tutunoloinen bassokuvio ovat juuri niitä elementtejä, jotka toistuvat eri variaatioina kaikissa Rodgersin tuottamissa levyissä. Samaan aikaan, kun monet tuottajat kuorruttivat levyjään uusimmilla syntikka-soundeilla ja uuden digitaaliteknologian mahdollistamilla sampleilla, Nile Rodgers tuntui vain pelkistävän omaa tuotantotyyliään.

Monessa asiassa Madonna piti kuitenkin päänsä. Esimerkiksi Material Girlin hän laulaa itselleen täysin sopimattomassa sävellajissa, vastoin Nilen neuvoja. Myös väittely levyn ensimmäisestä singleksi kääntyi Madonnan voitoksi. Like A Virgin -singlen julkaisua jouduttiin lykkäämään yli puolella vuodella, koska Madonnan ensimmäisen levyn kaksi viimeistä singleä olivat alkaneet myydä kuin häkä. Kun Like a Virgin vihdoin saatiin kauppoihin marraskuussa 1984, oli sähköisyys Madonnan ympärillä jo käsinkosketeltavaa.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Sister Sledge – When The Boys Meet The Girls (1985)

Ennen kuin joku ehtii repiä leviksensä, niin maittakoon, että Sledgen siskojen mestariteos oli totta kai Chicin tuottama We Are Family -albumi (1979), jolta lohkaistiin nimiraidan lisäksi klassiset hitit Lost In Music, He’s The Greatest Dancer sekä Thinking Of You. When The Boys Meet The Girls on kuitenkin tyylipuhdas esimerkki Nile Rodgersin 1980-luvun soundista parhaimmillaan.

Sanat ”tiukka” ja ”ilmava” kuvaavat levyn soundia hyvin. Sledgen sisaruksissa Nile Rodgers sai käyttöönsä uransa taitavimmat vokalistit. Tytöt todella laulavat kuin linnut langalla, We Are Familya lainatakseni. Jokainen sisko taipuu sooloihin, mutta myös taustalaulut ovat täynnä hienoa kikkailua. Harmi, että itse kappaleet eivät ole ihan samaa tasoa kuin esittäjät.

Levy-yhtiölle Sister Sledge ei ollut vuonna 1985 prioriteetti numero yksi, mikä valitettavasti kuuluu levylle valikoidusta materiaalista. Söpö doowop-tunnelmointi Frankie oli kuitenkin iso yllätyshitti Britanniassa (singlelistan ykkönen), ja myös Dancing On The Jagged Edge ja Follow The Leader pitävät sisällään potentiaalia tanssilattioiden hirmuiksi.

Ehkäpä kymmenen vuotta nuoremmalla yhtyeellä olisi ollut paremmat mahdollisuudet When The Boys Meet The Girlsin kanssa. Nyt Sledgen perheen paluu listoille jäi lyhytikäiseksi Nile Rodgersin avusta huolimatta.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Duran Duran – Notorious (1986)

Nilesta ja brittien ”fab fivesta” oli tullut shoppailu- ja dokailukamuja Rodgersin työskenneltyä bändin The Reflex– ja Wild Boys -singleillä vuonna 1984. Duranien luottamuksen Nile oli voittanut, kun levy-yhtiö Capitol oli kieltäytynyt julkaisemasta sinkkuna Nilen remiksaamaa The Reflex -kappaletta, koska piti sitä liian ”mustana”.

Nile uskoi vaistoonsa ja käski bändin vaatimaan singlen julkaisua sellaisenaan. Levy pistettiin ulos, siitä tuli bändin uran suurin hitti ja Duraneista ja Nilesta ”BFF”.

Vuonna 1986 Duran Duran oli kaikkea muuta kuin toimintakunnossa. Parin vuoden levytystauon aikana sen jäsenet olivat keskittyneet sivuprojekteihinsa, eikä kukaan ollut enää erityisen kiinnostunut emobändin tulevaisuudesta. Kun neljännen studioalbumin nauhoitukset piti lopulta aloittaa, studioon saatiin vain kolme viidestä jäsenestä.

Nile Rodgers on sanonut, että levy-yhtiöt ovat yleensä tilanneet hänet paikalle katastrofin kynnyksellä – niin nytkin. Rodgers teki mitä pystyi. Notoriousin soundi käy ilmi jo levyn avaavan nimikappaleen introsta: napakka mutta rento biitti ja vaativat torvet, “no-no-notorious”!

Fanit eivät kuitenkaan lämminneet uudelle funkylle Duranille. Notorious nousi top 20 -listalle Atlantin molemmin puolin, mutta katosi sitten jälkiä jättämättä.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Grace Jones – Inside Story (1986)

Nile Rodgersille Inside Story taisi olla melkoinen välityö. Sitä ei esimerkiksi mainita sanallakaan hänen elämänkerrassaan. Myös Jonesin diskografiassa vähälle huomiolle jäänyt levy on kuitenkin melko onnistunut yritys tehdä Jonesista taas enemmän laulaja kuin media-ilmiö tai Bond-pahis.

Albumin levytyksen aikoihin Jones oli uransa huipulla. Takana oli kaksi hyvin menestynyttä albumia (Slave To The Rhythm, Island Life) ja pari näyttävää ison budjetin elokuvaroolia (007 ja kuoleman katse, Conan – hävittäjä). Inside Storyn oli tarkoitus viedä Jones valtavirtaan myös musiikillisesti, varsinkin Yhdysvalloissa. Kukapa tässä voisi auttaa paremmin kuin Nile Rodgers?

Jones ja Rodgers tuottivat levyn yhdessä. Kaksikko myös kilpaili kokaiinin vetämisessä, ja kipinät sinkoilivat miksauspöydän ääressä. Soundillisesti levy on tuttua Rodgersia. Vahvimmilla raidoilla, kuten Victor Should Have Been a Jazz Musicianilla ja Partygirlillä, kaksikko onnistuu luomaan omaperäistä tunnelmaa. Valitettavasti kaikki materiaali ei ole yhtä hyvää, ja usealla raidalla Rodgers hoitaa homman melko selvästi autopilotilla.

Molemmat olivat tässä vaiheessa ehkä enemmän kiinnostuneita bailaamisesta kuin musiikin tekemisestä. Silti kummankaan artistin lahjakkuutta ei voi kiistää, ja albumi kestää vertailua minkä tahansa vuoden 1986 hittilevyn kanssa. Grace Jonesista se ei kuitenkaan tehnyt koko perheen tai kansan suosikkia. Tosin näin jälkikäteen voi miettiä – olisiko se ollut edes mahdollista?

Video ei ole enää saatavilla

#10 David Bowie – Black Tie White Noise (1993)

Kaupallisesti epäonnistuneiden soololevyjen ja katastrofaalisen Tin Machine -projektin jälkeen David Bowie iski taas hynttyyt yhteen Nile Rodgersin kanssa. Vaikka tarkoitus ei ollut tehdä uutta Let’s Dancea, Nilen kultainen kosketus tuskin ahdisti Bowieta. Lopputulos on tähden vahvin levy sitten, no, Let’s Dancen. Johtavana ideana oli tuoda melodiat takaisin 1990-luvun alun R&B-, house- ja swing beat -soundiin.

Black Tie White Noise palautti Bowien kotimaassaan albumilistan kärkeen, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1984.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus! Al Jarreau – Moonlighting (single, 1987)

Nile Rodgers työskenteli kuin hullu koko 1980-luvun, ja herran nimi löytyykin mitä yllättävimmistä tuotannoista. Esimerkkinä tämä Konnakoukkuja kahdelle -tv-sarjan tunnari. Suomessakin suosittu sarja teki tuntemattomasta Bruce Willisistä tähden ja nosti myös Cybill Shepherdin takaisin otsikoihin. Paremmin jazz-artistina tunnetun Al Jarreaun mainio tunnusbiisi on lajityyppinsä parhaimmistoa ja nousi listoille niin Yhdysvalloissa kuin Britanniassakin.

Video ei ole enää saatavilla

”Käytkö täällä usein?”

Kaikista Daft Punkin lukuisista klassikoista Around the World on aina tuntunut läheisimmältä. Siinä toteutuu yhdenlainen utopia. Kun vielä jaksoin aktiivisesti kahlata divarilaareja, tuuppasin ostamaan kaikki määrätyn vuosikerran tuntemattomat levyt, jotka haiskahtavat edes hiukan diskolle. Artisti saattoi olla amerikkalainen, italialainen, englantilainen tai saksalainen. Tai neuvostoliittolainen.

Syy tähän oli sen täydellisen c-osan metsästys. Se oli yleensä tokan kertsin jälkeen olevan perkkabreikin jälkeinen osa. Instrumentaali. Sen pohjalla hakkaa tasabassari. Sointuja on yksi tai kaksi ja etukeno hirveä. Sitä ei ole juuri kukaan koskaan kuullut, koska yleensä kierrätetään niitä samoja vanhoja diskobreikkejä ja tuntemattomalla, mutta maailman tiukimmalla breikillä saa aika tanssilattia-apokalypsin. Teoriassa, Utopiassa.

Minulla on kovalevylle muutama giga tällaisilta levyiltä poimittuja neljän, kahdeksan tai kuudentoista tahdin luuppeja, jotka ovat kaikki ihan hyviä. On konejyystöä ja latinoperkkoja. Wah-kitaraa ja jazz-kiippareita. Mutta yhdellekään ei ole vielä löytynyt käyttöä, koska sen oli aina tarkoitus olla täydellistä.

Alla Pugatsova pääsi aika lähelle, mutta ei tarpeeksi.

Daft Punk loihti sen tyhjästä, kuulostaen samaan aikaan tulevaisuudelta, nykyisyydeltä ja menneisyydeltä. Around the World sai yhtenä iltana Club Bundolossa ranskalaisen tytön kyyneliin.

Video ei ole enää saatavilla

Daft Punk – kun roboteilla oli vielä kasvot.

Daft Punkin suosio jaksaa hämmästyttää. Hämmästyksen syy ei ole se, että Daft Punk ei tekisi hyvää musiikkia. He tekevät kerrassaan fantastista musiikkia. Hämmästyksen syy on se, että musiikki on hyvin lähellä niitä pienten painosmäärien 12-tuumaisia, jotka jäävät yleensä dj-piirien kuriositeeteiksi. Vuoden 1996 popklassikoksi nostamamme (ja kyllä, pienellä Soma-levymerkillä jo edellisenä vuonna ensimmäisen kerran julkaistu) Da Funk on single Daft Punkin debyyttialbumilta Homework.

Daft Punk ei toisaalta koskaan rajoittunut ranskalaisen filtterihousen kaavoihin, vaikka trendiä sivusikin. Daft Punk valitsi koukkunsa taiten, toisti niitä ärsyttävyyteen asti ja naitti ne matalalta pumppaavaan klubibiittiin. Menestysreseptin kruunasi lofi-estetiikan kekseliäs käyttö. Da Funk rakentuu pitkälti yhden melodiakierron varaan, jota nousee lopussa tukemaan säröinen acid-kuvio. Rytmi sykkii määrätietoisesti kuin Queenin Another One Bites The Dust.

Da Funkia tukee Spike Jonzen hurmaava video. Öinen New York näyttäytyy rauhallisissa katumaisemissa, joissa eksyneen oloinen koiramies vaeltaa Da Funkia tuuttaavan ghettoblasterin kanssa. Video jättää musiikin monin paikoin taustalle ja nostaa esiin koiran satunnaisia kohtaamisia ja niihin liittyviä keskusteluja. Video päättyy pimenevässä kuvassa kaikuvaan vihellettyyn melodiaan, joka kertoo täsmällisesti miksi Daft Punk poikkeaa klubimusiikin harmaasta massasta: sen yksinkertaisen oivaltavia biisejä voi vihellellä.

Maskien taakse mielellään jättäytyvät Daft Punk -miehet Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo eivät ole varsinaisia rave-natiiveja, vaan heidän Daft Punkia edeltänyt kitarabändinsä oli vahvasti inspiroitunut muun muassa The Beach Boysista. Daft Punk on myös aina ollut Gesamtkunstwerk siinä missä Kraftwerk: sen äänen, kuvien ja esiintymisten luoma kokonaisuus on oma maailmansa. Siinä missä Kraftwerk oli kurinalaisen minimalistinen, on Daft Punk pikemminkin kimalteleva ja vivahteikas kollaasi.

Konemusiikin hektiset syklit ja tuotantovälineiden kehitys vanhentavat monien artistien soundin nopeasti. Da Funk kuulostaa kuitenkin yhä täysin ajattomalta. Videon kera Da Funkista muodostui saumattoman tyylikäs kokonaistaideteos, joka on merkkipaalu paitsi Daft Punkin uralla myös 1990-luvun populaarikulttuurissa laajemmin.

Video ei ole enää saatavilla

Vaadimme Suomeen muun muassa Portisheadin ja Beth Gibbonsin.

Olkaa hyvä, yhtä vaille sata yhtyettä ja artistia, joiden ensimmäisestä Suomen-keikasta Nuorgamin torilla on tähän päivään asti saatu vain haaveilla.

Kymmenosaiseen artikkeliimme perustuvalta soittolistalta puuttuu ainoastaan Bill Callahan, jonka musiikkia ei Spotifystä löydy.

Tartu siis lähipromoottoriasi kraivelista ja vaadi häntä hankkimaan paikalliseen kuppilaasi joku alla olevista artisteista, niin Nuorgam kiittää!

Heitä me odotamme Top 100 (okei, 99):

1. Portishead – Machine Gun
2. Pixies – Where Is My Mind?
3. My Bloody Valentine – Only Shallow
4. OutKast – Ms. Jackson
5. Sufjan Stevens – For the Widows in Paradise, for the Fatherless in Ypsilanti
6. The Knife – We Share Our Mother’s Health
7. Beck – Gamma Ray
8. Bon Iver – Skinny Love
9. Daft Punk – One More Time
10. PJ Harvey – Let England Shake
11. Kate Bush – Flower of the Mountain
12. Justin Timberlake – LoveStoned/I Think She Knows
13. Arctic Monkeys – Piledriver Waltz
14. Feist – 1234
15. Guided by Voices – Everywhere With Helicopter
16. Yo La Tengo – You Can Have It All
17. The Divine Comedy – Absent Friends
18. Gorillaz – On Melancholy Hill
19. The Magnetic Fields – The Book of Love
20. Mission of Burma – Academy Fight Song
21. Neu! – Neuschnee
22. Coldplay – Clocks
23. Beyoncé – Best Thing I Never Had
24. The Strokes – You Only Live Once
25. Stereolab – Cybele’s Reverie
26. The Fall – Totally Wired
27. Mariah Carey – Fantasy
28. My Morning Jacket – Victory Dance
29. Kasabian – Fire
30. The Blue Nile – Tinseltown in the Rain
31. Yeah Yeah Yeahs – Heads Will Roll
32. Hot Chip – One Life Stand
33. Magazine – Definitive Gaze
34. Aretha Franklin – (You Make Me Feel Like) A Natural Woman
35. Gary Numan – Are ’Friends’ Electric?
36. Basement Jaxx – Raindrops
37. Death Cab for Cutie – I Will Follow You into the Dark
38. Wire – Adapt
39. Beirut – Santa Fe
40. Wild Beasts – We Still Got the Taste Dancin’ on Our Tongues
41. Doves – Winter Hill
42. Devendra Banhart – Baby
43. Built to Spill – Liar
44. Spoon – You Got Yr. Cherry Bomb
45. Gang Gang Dance – MindKilla
46. Dolly Parton – Jolene
47. The Avalanches – Frontier Psychiatrist
48. The Decemberists – O Valencia!
49. Joni Mitchell – Coyote
50. Camera Obscura – Lloyd, I’m Ready to Be Heartbroken
51. The Hold Steady – Your Little Hoodrat Friend
52. The Shins – Phantom Limb
53. Ennio Morricone – L’Estasi Dell’oro
54. St. Vincent – Cruel
55. Happy Mondays – Kinky Afro
56. Stars Of The Lid – Dungtitled (In A Major)
57. Orchestral Manoeuvres in the Dark – Messages
58. Bat for Lashes – Daniel
59. Grizzly Bear – Two Weeks
60. British Sea Power – Waving Flags
61. Mount Eerie – Between Two Mysteries
62. Okkervil River – The Valley
63. Noel Gallagher’s High Flying Birds – If I Had a Gun…
64. Sunset Rubdown – You Go On Ahead
65. Guillemots – Walk the River
66. Rob Zombie – Dragula
67. Sun Kil Moon – Carry Me Ohio
68. Eminem – Lose Yourself
69. The Walkmen – The Rat
70. Archie Bronson Outfit – Dart for My Sweetheart
71. The Rapture – How Deep Is Your Love?
72. Cat Power – The Greatest
73. The Black Keys – Tighten Up
74. Marc Almond – Tears Run Rings
75. Tyler, the Creator – Yonkers
76. The The – Uncertain Smile
77. Boards of Canada – Music Is Math
78. Beady Eye – The Roller
79. A Sunny Day in Glasgow – Close Chorus
80. Conor Oberst – Cape Cañaveral
81. Charlotte Gainsbourg – IRM
82. Drive-By Truckers – Used to Be a Cop
83. Explosions in the Sky – Your Hand in Mine
84. Luke Haines – Love Letter to London
85. Christina Aguilera – Beautiful
86. Metronomy – The Look
87. Richard Hawley – Tonight the Streets Are Ours
88. Steve Mason – Boys Outside
89. White Denim – Let’s Talk About It
90. Adele – Rolling in the Deep
91. The Get Up Kids – Holiday
92. Nelly Furtado – I’m Like a Bird
93. Clinic – Walking With Thee
94. Dead Can Dance – The Host of Seraphim
95. Death In Vegas – Your Loft My Acid
96. Aimee Mann – Save Me
97. Daniel Johnston – Life in Vain
98. The Besnard Lakes – Albatross
99. Silversun Pickups – Lazy Eye

Pääset soittolistaan tästä.

#10 PJ Harvey

Kuka? Vaihtoehtorockin kuumin ja hienoin jumalatar.

Odotettu? Ainakin siitä lähtien, kun R.E.M.:n Monster-kiertueen Helsingin-konsertin peruuntuminen perui myös brittiartistin odotetun lämmittelykeikan.

Tuleeko? Kannattaa uskoa, sillä Mercury Prize -palkinnon hiljattain toistamiseen voittaneen laulajan luomisvoima ei osoita hiipumisen merkkejä. Suomesta löytyy uskollisia kuulijoita, ja Polly sopisi esiintymään niin areenoille kuin perinteisille ja vähemmän perinteisille festivaaleillekin.

Video ei ole enää saatavilla

#9 Daft Punk

Mikä? Vuosituhannen vaihteessa elektronista musiikkia ja valtavirtapoppia äärettömästi rikastuttanut ranskalaisduo, joka on tehnyt useita aikaa kestäviä globaaleja hittijyriä ja onnistunut yhdistämään korkealentoiset konseptit toimivaan tanssimusiikkiin.

Odotettu? Ainakin vuodesta 1997, kun ensilevy Homework räjäytti pankin ja Da Funk ihastutti koiramaisella musiikkivideollaan.

Tuleeko? Daft Punkin luulisi olevan realistinen mahdollisuus. Duon manageritoimisto on vihjannut aiemmin tänä vuonna, että yhtye kiertää seuraavan parin vuoden sisään ja showsta tulee suurempi kuin koskaan.

Video ei ole enää saatavilla

#8 Bon Iver

Mikä? Partasuisen Justin Vernonin johtama indiefolk-yhtye

Odotettu? Vuoden 2007 For Emma, Forever Ago -levystä lähtien.

Tuleeko? Mahdollista, muttei ainakaan nyt käynnissä olevalla kiertueella.

Video ei ole enää saatavilla

#7 Beck

Mikä? Loserilla suosioon murtautunut ja edelleen kameleonttimaisesti muuttuva viisto vaihtoehto-singer-songwriter Beck Hansen.

Odotettu? Siitä lähtien, kun Loser kuultiin vuonna 1994 ensi kerran MTV:ltä.

Tuleeko? Tuskin, koska ei ole tähänkään mennessä maahamme vaivautunut. Beckin aika tuntuu sitä paitsi kuluvan mukavasti tuottajanhommissa.

Video ei ole enää saatavilla

#6 The Knife

Mikä? Väitetysti 2000-luvun tärkein elektronisen musiikin yhtye, jonka Silent Shout -albumi inspiroi monia makuuhuone-syntesistejä luomaan oman versionsa kummittelevasta konemusiikista.

Odotettu? Vuonna 1999 perustettu sisarusduo aloitti keikkailun vasta vuonna 2006, mutta Silent Shout -kiertueen jälkeen omia keikkoja on ollut harvakseltaan, oopperaesiintymisiä lukuun ottamatta.

Tuleeko? Molemmat sisarukset ovat esiintyneet Suomessa omien projektiensa parissa: Karin Dreijer Andersson Fever Rayn muodossa vuonna 2009 ja Olof Dreijer Flow’ssa 2011 Oni Ayhun -nimellä. Toiveikas ehkä.

Video ei ole enää saatavilla

#5 Sufjan Stevens

Kuka? Suurien teosten erikoismies, Sufjan Stevens Detroitista, on yksi 2000-luvun arvostetuimmista artisteista.

Odotettu? Siitä lähtien, kun Illinois-albumi helline otteineen räjäytti tajuntoja vuonna 2005.

Tuleeko? Miehen seuraavasta julkaisusta ei ole tietoa. Kiertueet ovat tähän mennessä ohittaneet Suomen, mutta voisi kuvitella, että Stevens vielä jossain vaiheessa tulee Suomeenkin.

Video ei ole enää saatavilla

#4 OutKast

Mikä? Atlantalaisduo, joka saavutti 1990-luvun jälkipuoliskolla ug-hiphop-yleisön varauksettoman arvostuksen ja murtautui 2000-luvulla valtavirtasuosioon.

Odotettu? Hiphop-piireissä 1990-luvun lopulta, laajemmin pökerryttävän Stankonia-albumin (2000) ja ihan joka huushollissa Hey Ya! -ilmiön (2003) jälkeen. Oli tulossa Provinssirockiin vuonna 2001, mutta perui – ja paikattiin Ultra Bralla.

Tuleeko? Hiljattain levy-yhtiötä vaihtanut OutKast on esiintynyt viime vuosina äärettömän säästeliäästi, ja vaikka uutta albumia onkin ensi vuodelle lupailtu, on Suomeen asti ulottuvaan konserttikiertueeseen vaikea uskoa.

Video ei ole enää saatavilla

#3 My Bloody Valentine

Mikä? Niin sanotun kenkiintuijottelurockin suurin nimi.

Odotettu? Sukupolviklassikoksi muodostuneesta Lovelessista eli vuodesta 1991 lähtien.

Tuleeko? On vuoden 2007 paluun jälkeen esiintynyt silloin tällöin suurilla ulkomaisilla festareilla, mutta Suomen-keikka olisi melkoinen yllätys.

Video ei ole enää saatavilla

#2 Pixies

Mikä? Yhdysvaltalaisen vaihtoehtorockin klassikko ja grungen innoittaja. Pani pillit pussiin vuonna 1993, mutta kokosi rivinsä satunnaisille kiertueille vuonna 2004.

Odotettu? Innokkaimmat siitä lähtien, kun Kurt Cobain kehui bändiä 1990-luvun alussa. Muut jälkeen vuoden 1999 Fight Club -elokuvan, jossa yhtyeen Where Is My Mind? soi unohtumattomalla tavalla.

Tuleeko? Johtohahmo Black Francisin mukaan yhtye keikkailee vain rahan vuoksi. Joten eiköhän, kunhan joku vain tarjoaa sopivan tukun kahisevaa.

Video ei ole enää saatavilla

#1 Portishead

Mikä? Triphopin kahdesta suuresta yhtyeestä se vakuuttavammin elossa oleva jumalaisuus.

Odotettu? Taika helähti täyteen loistoon Dummy-debyyttiklassikolla (1994), kehittyi ja vahvistui mestarillisella kakkoslevyllä (1997) ja liekehti murhaavasti 11 vuoden tauon katkaisseella Thirdillä (2008).

Tuleeko? Toivotaan, sillä yhtye on puhunut neljännestä studioalbumista, oli viime kesänä rautaisessa keikkaiskussa ja Suomesta löytyisi kiinnostusta.

Video ei ole enää saatavilla

Bonus! Koska yksi on aina ylitse muiden…

Brian Wilson

Kuka? The Beach Boysin nero ja todennäköisesti tärkein elossa oleva popsäveltäjä. (Jaettu sija joulukuussa Helsingissä konsertoivan Paul McCartneyn kanssa).

Odotettu? The Beach Boys ehti käydä suomessa kolme kertaa jo 1960-luvulla mutta studioonsa erakoitunut Brian ei jaksanut tulla mukaan. Käytännössä vierailua on uskallettu toivoa vasta vuodesta 1998, jolloin Wilson palasi esiintymislavoille.

Tuleeko? Wilson kävi syyskuussa Tukholmassa, joten Helsingin-konsertti ei liene täysin poissuljettu mahdollisuus. Todennäköisimmin Suomeen saapuu kuitenkin vain The Beach Boysin 50-vuotisjuhlakiertue vailla Wilson-esikoista.

Video ei ole enää saatavilla

Antti H, Sami ja Tiskijukka hekumoivat bailukulttuurin ytimessä.

Nuorgam onnittelee tässä kuussa viisi vuotta täyttävää tamperelaista Hang the DJ -klubia mitä sydämellisimminsydämellisesti! Juhlan kunniaksi pyysimme HTDJ-kolmikkoa Antti H, Sami & Tiskijukka valitsemaan viisikymmentä klubin kaikkien aikojen suurinta hittiä.

Hang the DJ juhlii syntymäpäiviään ytimekkäällä maailmankiertueella, joka piipahtaa Pietarista (13.10. Club Griboedov) ennen palaamistaan kotipesään Tampereen Klubille, jossa 14.10. on mukana menossa Nuorgaminkin jututtama Marissa Nadler ja 15.10. puolestaan Magenta Skycode. Hang the DJ tanssittaa myös Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 22.10.

1. Familjen – Det snurrar i min skalle
2. Two Door Cinema Club – Something Good Can Work [The Twelves Remix]
3. Kings of Convenience – I’d Rather Dance With You
4. Mark Ronson feat. Amy Winehouse – Valerie
5. ESG – Dance
6. Robyn – Dancing On My Own [Fred Falke Remix]
7. Arctic Monkeys – When the Sun Goes Down
8. ZZ Top – Sharp Dressed Man
9. Justice – Phantom Pt. II [Soulwax Remix]
10. Cut Copy – Out There on the Ice
11. The Cure – Close to Me
12. Suede – Beautiful Ones
13. Breakbot – Baby I’m Yours
14. M.I.A. – Paper Planes
15. Risto – Rakkauden rock
16. Cats on Fire – Your Woman
17. Nik Kershaw – The Riddle
18. Jackson 5 – I Want You Back [Dimitri from Paris Supa Funk Brakes Mix]
19. TV on the Radio – Wolf Like Me
20. The Strokes – Someday
21. Beck – Loser
22. Radio Dept. – Heaven’s On Fire
23. Lykke Li – I Follow Rivers [The Magician Remix]
24. Prince & the Revolution – Raspberry Beret
25. Blondie – Hanging on the Telephone
26. Pet Shop Boys – Being Boring
27. Boston – More Than a Feeling
28. Jenny Wilson – Let My Shoes Lead Me Forward
29. The Rapture – House of Jealous Lovers
30. Caesars – Jerk It Out
31. Vampire Weekend – A-Punk
32. Caribou – Odessa
33. Phoenix – If I Ever Feel Better
34. PMMP – Pariterapiaa [Uusi Fantasia Remix]
35. Depeche Mode – Enjoy the Silence
36. Bloc Party – Banquet
37. The Cardigans – Lovefool
38. The Knife – Heartbeats
39. Maskinen – Alla som inte dansar
40. Regina – En tiennyt että osaan tanssia
41. Dizzee Rascal – Dance Wiv Me
42. Daft Punk – One More Time
43. Jay-Z – 99 Problems
44. Snoop Dogg – Drop It Like It’s Hot
45. New Order – Bizarre Love Triangle
46. The Police – Roxanne
47. Mylo – Drop the Pressure
48. The Streets – Fit But You Know It
49. Gossip – Heavy Cross [Fred Falke Remix]
50. MGMT – Kids [Soulwax Mix]

Kuuntele soittolista tästä.