Tammy Wynetten elämä oli yhtä traaginen kuin hänen tulkitsemansa kappaleet.
Nuorgam nostaa hattua ja lähettää musiikillisen lentosuukon Leijonille, jotka taistelevat tänään maanantaina naisten jääkiekon maailmanmestaruuskisojen finaalipaikasta Kanadan Ottawassa.
Instant Streetin käynnistävä yksinkertainen banjomelodia on avoin, vilpitön ja pyyteetön kuin vanhan palveluskoiran tai viimeiselle matkalleen valmistautuvan suomenhevosen katse.
Ihmisiä on julistettu neroiksi vähemmästäkin kuin 52 sekuntia ja yhden sävelen käsittävistä kitarasooloista.
Travisin kappaleet ovat hirveän kivoja ja se riitti.
1970-luvun alussa Euroopan keskiluokka oli päässyt seuramatkailun makuun. Välimeren lämpimät aallot huuhtoivat kalpeita pohjoiseurooppalaisia pohkeita ja PizBuin® suojasi ihoa, kun aurinkolasit silmillä siirryttiin autenttisesta tavernasta toiseen.
Supergrass oli 1900-luvun viimeisenä vuotena ykkösluokan vaihtoehto sydämensä niin brittipopille kuin 1970-luvun musiikille menettäneelle musadiggarille.
Pohjoisirlantilaista punklegendaa inspiroivat yhä viha, epäoikeudenmukaisuus ja tyhmyys: ”Ensimmäistä käytän positiivisesti ja kahdelle muulle yritän tehdä jotain”.
Eli mantramainen ruminaatio kangaskappaleesta, joka toisten mielestä ei ole vaate lainkaan, ja jonka keksimisestä toiset soisivat myönnettävän Nobelin fysiikanpalkinnon.
The National, Helsingin Jäähalli, to 31.10.2013
Juttusarjan viimeisessä osassa taistellaan tyttöpoppia vastaan sen omilla aseilla.
Kaupunkiangstia! Yksinäisyyttä! Muodotonta tyhjyyttä ja kalvavaa yksinäisyyttä!
Nuorgam
