Nuorgamin osavuosikatsaus – ensimmäinen kvartaali.
Vuoden 1979 popklassikot: Kauneus pettää, ja juuri siksi Broken English on mestariteos, Juho Äijö kirjoittaa.
Spoon-maestro sulattaa moninaisista vaikutteistaan popmusiikin ydinmehua, jota annostelee persoonallisiin kappaleisiinsa juuri oikean määrän; aina riittävästi, muttei milloinkaan liikaa.
Tomi Palsa kiteyttää Göteborgin Where the Action Is -festivaalin annin ainoalla oikealla tavalla: mykistävällä gif-animaatiokavalkadilla!
Juha Merimaa kirjoittaa Järvenpään Puistobluesin kunniaksi John Mayallista, jonka Bluesbreakers-yhtyeessä on poukannut nimekästä jengiä kuin Nuorgamin kesämarkkinoilla ikään!
Jos onnistuu kaivamaan esille poikkipuoleisen kommentin Wiren ensimmäisen elinkaaren tuotannosta, on ansainnut pullon Delamainea, Jukka-Pekka Ronkainen täräyttää.
Onko 30-vuotias teksasilainen pahimman sortin freak folk -painajainen vai maailmaa silmät pyöreinä ihmettelevä monilahjakkuus?
Jos Architecture in Helsingin laulaja-kitaristi olisi lintu, hän olisi muuttohaukka.
Eli kuinka 1990-luvun teinitähdestä kuoriutui 2010-luvun uskottavin ja inspiroivin poptähti.
Vuoden 1978 popklassikot: Das Model toimi nimensä mukaisesti mallina kaikelle myöhemmin julkaistulle syntikkapopille.
Jokaista Kenneth Angeria koskevaa anekdoottia kohden löytyy kaksi, jotka esittävät asian toisinpäin. Pop Art -juttusarjan toisessa osassa Teemu Kivikangas kirjoittaa underground-elokuvan legendasta.
Näinä post-sitä ja neo-tätä -musiikkityylien aikoina on uskomattoman virkistävää, kun joku kaivaa vanhat ainekset kaapin pohjalta ja luo niillä jotain uutta ja jännittävää.
Nuorgam
