Deee-Lite oli ottanut tehtäväkseen viedä joitain vuosia aiemmin alkanen 1970-lukuretroilun loogisen drag queen -lakipisteen valtavirtaan. Sitä ei voinut sivuuttaa kuvina eikä äänenä.
Tie on samanaikaisesti lähtemisen ja saapumisen, alkamisen ja päättymisen, ja siten myös elämän sekä ihmissuhteiden symboli.
Huumori ja chillout ne yhteen soppii.
Neuvosto-iskelmän ihmemaassa tehdään muun muassa kunnianhimoista indiepoppia, vakuuttavaa doom-metallia ja eriskummallista bitpoppia. Oppaananne, hyvät lukijat, on Markus Kuokkanen.
Sergion jäntevästi ilmaistuun ja silti sangen vaihtoehtoiseen melurockiin ei osannut kaivata juurikaan lisää, Kimmo K. Koskinen kirjoittaa.
Aatami soittaa panhuilua, Eeva tanssii viettelevästi ja käärme näkee tilaisuutensa tulleen.
Santtu Reinikainen listaa seitsemän syytä, joiden takia Smashing Pumpkins -diktaattori on rockin Howard Hughes – sadantuhannen dinaarin eksentrikko, joka ei edes ymmärrä olevansa friikki.
Smashareiden paras biisi? Äänestä ja voita!
Toista maata voi kertoa pakolaisuudesta, vainon kohteeksi joutumisesta tai ulkopuolisuudesta siinä mielessä kuin kasvava ihminen sen kokee, Arttu Tolonen kirjoittaa.
Aika ei ollut kypsä Pixiesille vuoden 1990 elokuussa. Aika oli kypsä sen seattlelaiselle pikkuveljelle noin vuotta myöhemmin.
Jos Anton Newcombe ei olisi muusikko, hän olisi Jumala. Mutta miten bändin viimeiselle levylle ilmestyi suomenkielinen biisi?
Maailmanloppu tulee olemaan kaunis päivä, ainakin jos Tuvalulta kysytään.