Terveiset kaatopaikalta – 30 kappaletta 2000-luvun indierockin hajuttominta harmautta

Mikähän on The Wombatsin suosikki Eppu Normaalin levyistä?

Landfill indie. Kaatopaikkaindie. Täyttömaaindie. Mitä näitä nyt on.

Muistatko vielä Blood Red Shoesin? Entä The Rakesin? Shitdiscon?

Jossain franzferdinandien, futureheadsien ja klaxonsien alla nousi 2000-lukulaisen indien vilttiketju. Yhtyeitä, jotka menivät sieltä, missä aita on matalin. Tanssittavien komppien siivittämät kappaleet olivat absoluuttisessa laimeudessaan sanakirjaesimerkki kahden tähden musiikista. Bändejä, joiden ainut ansio oli olla ”indietä”, mikä oli jo sinänsä riittävä myyntipuhe siivittämään (heh) The Pigeon Detectivesin platinamyyntiin. The Kooksin sukseesta puhumattakaan.

Word-lehden Andrew Harrison loi termin landfill indie kuvaamaan niitä kaikkia pohjattoman keskinkertaisia yhtyeitä, joiden paikka kaiken kitarapohjaisen indien ylitarjonnan edessä olisi ollut kaatopaikalla. Ja mitäpä sitä kiistämään – vai tykkääkö joku muka oikeasti The Wombatsista, jonka Let’s Dance to Joy Divisionia voi pitää yhtenä genren signatuurihittinä.

Menneitä aikoja muistellaksemme kasasimme ”nautittavaksenne” 30 kappaleen rautaisannoksen hajuttominta indiemusiikkia, mitä 2000-luvulta bongasimme. Vuosiluvut keskittyvät syystä kaatopaikkaindien kultavuosiin 2005–2007, mutta mukana on toki Two Door Cinema Clubin, Monan ja Everything Everythingin kaltaisia yhtyeitä, jotka kantavat mitäänsanomattomuuden haalistunutta lippua uusille nuorisopolville.

Ei muuta kuin Good Shoes iPodin valkeisiin nappeihin, Vice kainaloon ja Roban UFFiin. Party like it’s 2007!

30+1 kappaletta indien kaatopaikalta

1: Good Shoes – We Are Not The Same
2: The Maccabees – Toothpaste Kisses
3: Bombay Bicycle Club – Always Like This
4: Everything Everything – MY KZ, UR BF
5: The Kooks – She Moves In Her Own Way
6: The Rakes – We Danced Together
7: The Wombats – Let’s Dance To Joy Division
8: Los Campesinos! – Sweet Dreams, Sweet Cheeks
9: Noah And The Whale – 5 Years Time
10: 1990s – You’re Supposed To Be My Friend
11: The Cribs – Men’s Needs
12: Forward Russia – Twelve
13: I Was A Cub Scout – Pink Squares
14: Cajun Dance Party – Amylase
15: Born Ruffians – Hummingbird
16: The Teenagers – Feeling Better
17: We Are Scientists – Nobody Move, Nobody Get Hurt
18: Mando Diao – Long Before Rock’n’Roll
19: The Pigeon Detectives – I Found Out
20: Reverend And The Makers – Heavyweight Champion Of The World
21: Tokyo Police Club – Nature Of The Experiment
22: Mystery Jets – The Boy Who Ran Away
23: Scouting For Girls – Elvis Ain’t Dead
24: stellastarr* – My Coco
25: Mona – Listen To Your Love
26: Blood Red Shoes – It’s Getting Boring By The Sea
27: Shitdisco – OK
28: The Holloways – Generator
29: Get Cape. Wear Cape. Fly – The Chronicles Of A Bohemian Teenager [Part Two]
30: Mumford & Sons – Little Lion Man
31: Two Door Cinema Club – What You Know