Seksiä ja ääniväkivaltaa – 5 syytä arvostaa Merzbow’ta

Merzbow ei syö eläimiä, vaikka olisi kova nälkä.

Ensinnäkin suuri harmittelu ja vaikerrus sille, että Avanto-festivaali on ollut ja pysynee vastedeskin kuopattuna vuodesta 2008. Kyseinen vastakulttuurifestivaali toi kokeellisen elokuvan lisäksi lavoille avantgardisteja Einstürzende Neubautenin Blixa Bargeldista kummajaisfolkkari Jandekiin sekä kotimaisen undergroundin kaanonia Vaarallisista leluista Pekka Airaksiseen. Ensimmäisillä Avanto-festareilla vuonna 2000 esiintyi myös japanilainen noise-pioneeri Masami ”Merzbow” Akita.

Kahdentoista vuoden tauon jälkeen Merzbow palaa Suomeen, Helsingin Kuudennelle linjalle lokakuun 18. päivänä. Paluu on mitä odotetuin. Silti mieleen hiipii ajatus siitä, onko tämän, vähintäänkin omaehtoista ja kompromissitonta, korviavihlovaa äänitaidetta loihtivan avantgardistin musiikki ja sen diggailu vain tarkoituksellisen artsua erikoisuudentavoittelua?

Ei suinkaan, me sanomme! Ja esittelemme seuraavassa viisi syytä, miksi herra Akitan elämäntyö ja estetiikka ovat mitä suurimman arvostuksen arvoisia!

#1 Merzbow on aktivisti

Vuonna 2002 vegaaniksi ryhtynyt Akita ei ole peitellyt vakaumustaan. Todennäköisesti myös Kuudennella linjalla tullaan näkemään ”MEAT IS MURDER” -tarralla varustettu läppäri. Kaikki alkoi kanankasvatusharrastuksesta, jonka myötä Akitalle hänen omien sanojensa mukaan avautui lihateollisuuden pahuus. Hän on useasti myös ilmaissut vastustuksensa Japanin valaan- sekä delfiininpyyntiä kohtaan, mikä käy ilmi myös esimerkiksi Dolphin Sonar -levyllä.

Erityisesti tämä PETA-aktiivi on mieltynyt lintuihin, ja kanojen sekä ankkojen hoidon lisäksi hän on julkaissut viisitoista levyä kattavan 13 Japanese Birds -sarjan. Siltä löytyy muun muassa sen nimisiä kappaleita kuin Transformed Into Food, Bird Killer Governor Ishihara Deserves to Die sekä Destroy the Cages.


Levysarjan kakkososan aiheena ovat pöllöt.

#2 Merzbow pitää keräilijät kiireisinä

Vuodesta 1980 saakka julkaisuja formaatissa jos toisessakin julkaissut Akita puskee luultavasti pari vinyyliboksia ulos myös tämän kirjoittamisen aikana. Tähän mennessä julkaisuja on tullut jo ainakin vaatimattomat 350, ja hän on kertonut tähtäävänsä noin tuhanteen julkaisuun. Pontta tälle tavoitteelle asetti väite, jonka mukaan yksi Akitan tärkeimmistä esikuvista, Sun Ra, olisi julkaissut yli 500 albumia. Myöhemmin kävi ilmi, että oikea luku on noin pari sataa.

Megalomaaniseen tuotteliaisuuteen on monia syitä: 1980-luvun kasettijulkaisujen ideana oli imitoida metrossa salaa luettavien pornosarjakuvien (joiden kuvastoon hän myös kasettinsa paketoi) kertakäyttöisyyttä. Nykyään hän pyrkii eräänlaiseen jatkuvasti kehittyvään kokonaistaideteokseen, jossa näkyy hänen hiljalleen eteenpäin menevä tyylinsä.


Makuuhuonerämpyttelyä vuodelta 1981.


Kehityksen tämänhetkinen lakipiste, apuna norjalainen Lasse Marhaug.

#3 Merzbow’n keikat eivät ole tylsiä

Merzbow’n keikkojen avoin kokeellisuus ja improvisatorinen ote antaa tilaa yllätyksille hengästyttävien äänimonoliittien virrassa. Nykyään Merzbow luo veistoksiaan etupäässä läppärin avulla, mutta viime aikoina on soitinrepertuaarissa nähty myös jonkinlainen Cleaning Womenin ite-soittimet mieleentuova möykkäbanjo. Usein metelöintiä on vahvistettu myös rumpusetillä, joka tuokin äänimaisemaan omanlaistaan koherenssia.

#4 Merzbow rikkoo tabuja

Usein Akitan taiteeseen on liitetty myös pornolla ja S/M-kulttuurilla mässäily. Alun perin pornokuvaston käyttö liittyi hänen postimyynnillä hoidettuun kasettijakeluunsa ja tämän kulttuurin kertakäyttöisyyteen. Eritoten Akita on halunnut tehdä eroa amerikkalaisen ja japanilaisen kulttuurin välille näissä asioissa väittäen, että Amerikassa pornoon suhtaudutaan vain kulutusmateriaalina. Samalla estetiikassa on eräänlaista kantaaottavuutta Japanin syvällejuurtunutta ja häveliästä feodaalihierarkiaa kohtaan.

Akita on sanonut pornografian olevan seksuaalisuuden alitajuntaa, siispä hän kokee noisen musiikin ja äänen alitajuntana.

Samalla hän jatkaa Salvador Dalín ja Kurt Schwittersin kaltaisten dadaistien ja surrealistien viitoittamalla tiellä – musiikkiprojektin nimi kun on saanut nimensä Schwittersin Merzbau-tilataideteoksen mukaan. Schwitters teki myös kuvataidetta kadulta löytyneestä roskasta, Akita puolestaan toteuttaa saman äänin.

Jo dadaistien eetokseen kuului kaiken eroottiseksi julistaminen, ja tähänkin ajattelumalliin Akitan perverssit äänimaisemat istuvat hyvin. Hän on kuitenkin kiistänyt Merzbow’n olevan eksklusiivisesti miehistä musiikkia.


Pätkä Merzbow’n bondage-soundtrackilta.

#5 Merzbow ei vain melua

Tamagawan yliopistosta valmistunut Akita on toiminut myös kuvataiteilijana ja freelance-kirjoittajana. Levyjulkaisujen ja kiertämisen lomassa häneltä on ilmestynyt 17 kirjaa, joista suurin osa jatkaa hänen patologista kiinnostustaan seksuaalisuuden erilaisiin ilmentymiin. Viimeisin opus käsittelee tosin hänen vegaaniuttaan.

Epäilemättä Akita kaoottisine äänimaailmoineen ja S/M-kiinnotuksineen ilmenee omituisena irstailijana, mutta on kirjallisuutensa kautta tuonut myös erilaisten japanilaisten underground-liikkeiden historioita ilmi ja tämän kautta tutkinut varmasti mitä puistattavimmat perversiot läpi. Niitähän tunnetusti japanilaisesta kulttuurista löytyy.

Toisaalta Akita on painottanut, miten esimerkiksi Hokusain maalaus kalastajan vaimosta harjoittamassa haureutta mustekalan kanssa on outo vain länsimaisesta näkökulmasta, koska japanilainen seksuaalikäsitys on aikojen saatossa ollut tyystin erilainen.

Mezbow ja Death Trip Helsingin Kuudennella linjalla 18.10.2012.