Kuudes Aisti -lähtölaskenta!

Näkymiä musiikillisen kylähullun alitajunnasta – viiden etapin matkaopas Circleen

Jos tässä kuvassa ei ole sitä kuuluisaa rokkenrollia, voi kyseisen termin julistaa kuolleeksi. Ylärivissa vasemmalta oikealle: Julius Jääskeläinen, Tomi Leppänen, Pekka Jääskeläinen, Janne Westerlund ja Jussi Lehtisalo. Alla Mika Rättö.

Millä tavoin Circleä osaisi enää luonnehtia, sitä kun on koko bändin olemassaolon ajan tehty loputtomiin? ”Omalaatuinen”, ”toisinajatteleva”, ”hämmentävä”, ”maailman paras”? Samoja käsitteitä olen itsekin pyrkinyt nivomaan yhteen reilut nelisenkymmentä julkaisua kattavan Circle-kokoelmani kanssa.

Circle on eräänlainen kylähullu. Moni raitilla kävellyt tuntee hänet, mutta suurin osa seuraa häntä kohteliaalta etäisyydeltä – silti ehkä hieman kunnioittaen, ainakin hänen häikäilemätöntä tapaansa toimia toisin kuin yhteisö vaatii. Kylähullu puuhailee ja julistaa maallikkosaarnaajan tavoin maanisesti koko ajan. Tuotteilaisuus on hengästyttävää: vuonna 1991 perustetun bändin katalogi kattaa ainakin päälle viitisenkymmentä julkaisua.

Tietenkään kaikkia ei kiinnosta. Vaan sitten on meitä, joihin Circle iskee kuin loinen, jättäen sieluun hikisiltä niittirannekkeilta löyhkäävän jäljen. En tiedä milloin se lähtee pois. Minulla se on ollut jo kuuden vuoden ajan.

Circle on keskittynyt aina valtavirran ulkopuolella hoippuvien harhailijoiden pyydystämiseen, ja kenties siksi se on onnistunut aina olemaan valtavirran aikalaisiaan huomattavasti ajankohtaisempi ja relevantimpi. Aina on jokin bändi tai skene ilmoittanut vannovansa porilaisten nimeen.

Valtavirta ja matkaoppaat jakavat ainakin yhden saman heikkouden: ne ovat lyhytnäköisiä ja valheellisia. Ne keskittyvät vain kohteensa niihin puoliin, jotka ne mieltävät kaikkein edustavimmiksi. Tietenkään kaikkea totuutta ei voi kääriä yksiin kansiin, mutta miksi siltikään keskittyä vain pintapuolisten ominaisuuksien hehkuttamiseen?

Circle esiintyy Kuudes aisti -festivaalin Päälavalla sunnuntaina 29.7. klo 21. Siksi onkin mitä ajankohtaisinta juuri nyt ottaa kaveria harteilta, ja toisella kädellä juhlallisesti viittoa yli maiseman, jolla komeilee Circlen parikymppinen levytysura. Vaan toimikoot seuraava – narsistisen subjektiivisesti koottu – opas myös tulevia Circlestä innostuvia polvia ohjeistaen!

I: 1990-luku

Circlen tuotanto on eräänlainen populaarikulttuurin ja jopa ihmisen historian pienoismalli siinä mielessä, että mitä pidemmälle se on ehtinyt, sitä tiheämmäksi ja kirjavammaksi se on muuttunut ja sitä laajemmalle se on levittäytynyt. Siksi on perusteltua rajata 90-luku omaksi alueekseen, koska se on tyylillisesti ainakin piirun verran yhtenäisempi kuin sitä seurannut vuosikymmen.

Aina ja jatkuvasti Circleen rinnastettu kraut-määre ampuu sikäli ohi maalin, ettei se juurikaan ole bändin alkupään tuotantoon vaikuttanut. 90-luvun alussa olivat Jussi Lehtisalon suurimmat vaikutteet brittiläiset Spacemen 3 ja Loop, jotka tosin kenkiintuijottelevassa jurnutuksessaan olivat oppinsa Canilta ja Faustilta imeneet. Varhais-Circlen sinkkuja ja EP:itä halutakseen joutuu tietenkin maksamaan itsensä kipeäksi, ja yhtä harvinainen on myös nuo julkaisut yksiin kansiin sulkeva Kollekt-kokoelma-CD.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
DNA:lta paistavat vahvat Loop-vaikutteet.

Yksi syy ysäri-Circlen hallitummalle tuotteilaisuudelle oli sen suurempi pieteetti tekemistensä suhteen. Kieltämättä Meronian, Zopalkin ja Porin kaltaiset levyt soundaavat edelleen monikerroksisemmilta ja viimeistellymmiltä kuin monet myöhemmät tuotokset. Niillä on läsnä täysin omanlaisensa energia ja mystiikka, joka syntyy uhkaavan monotonisista riffeistä, jäisistä syntikkataustoista ja Lehtisalon itsensä utuisesta baritoniäänestä. Meronia on häkellyttävän vahva debyyttialbumi hyökyaaltojen lailla lyövine kitaravalleineen, mutta etenkin Zopalkilla tuntuu tämä uv-valossa kylpevä mystinen tunnelma suorastaan puistattavan vahvana.

Omanlaistaan viimeisteltyä henkeä luo myös erilainen visuaalisuus, joka ilmenee eritoten Mika Taanilan komeiden musiikkivideoiden kautta. Niissä vain häivähdyksenomaisesti esiintyvä bändi uppoaa Taanilan mielikuvituksellisen abstrakteihin kollaaseihin, joiden materiaali on kerätty ties mistä. Niiden neuroottisesti pykivä kuvien tulva onnistuu olemaan muutakin kuin vain musiikin taustavisuaalia, ja toisinpäin. Siksi Taanila on abstraktien videokollaasien mestari, joiden kerrontaa Circlen painostava junnaus vain elävöittää.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Kyberia debyyttialbumi Meronialta (1994).

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Zopalkilta (1996) lohkaistu Valerian on yhä bändin vaikuttavimpia biisejä.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Back To Pori, levyltä Pori (1998).

II: Valtaisa hahmo

2000-luvulle tultaessa Circle julkaisi kaksi tuotantonsa ehdottomiin kulmakiviin kuuluvaa kokonaisuutta, albumit Prospekt ja Taantumus. Jälkimmäiseltä löytyvä kappale Valtaisa hahmo kuvastaa bändin tuonaikaista toimintaa osuvasti, sillä maksimalismi oli todellakin saatettu huippuunsa: kappaleet kasvoivat välillä jostakin hyvin pienestä äärimmäisen tiheäksi ja mahtailevaksi äänikudelmaksi, jota rakennettiin noin kymmenen jäsenen voimin. Tähän poppooseen kuului muun muassa näyttelijälegenda Markku Peltola, sekä vakijäseniksi jääneet laulaja-kiipparisti Mika Rättö ja rumpali Tomi Leppänen, joiden preesenssi tulisi vaikuttamaan bändin tulevaan ilmaisuun mitä suurimmin.

Siksi molemmat levyt eivät sisällä pelkästään erinomaisia biisejä, vaan niistä huokuu myös vankka luottamus yhdessä tekemisen voimaan: siihen, miten näin suuren joukon uhraukset tämän hahmon alttarille tuottavat suurenmoisia underground-klassikoita.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Prospektin (2000) soonisella Stimulancella soi valtaisa ja alkukantainen, kahlitsematon voima.

http://www.youtube.com/watch?v=cZkUAfnjyWw
Taantumuksen (2001) Valtaisalla hahmolla käy huilua soittamassa kansanmuusikko Tapani Varis.

III: Rituaalifolkia mielen aarniometsistä ja unohtuneilta rämeiltä

Vuoden 2002 Alotus-levyyn mennessä kaikki oli tapahtunut suhteellisen johdonmukaisesti, mutta sitten ideoiden hallinta karkasi käsistä. Tulevina vuosina Lehtisalosta, Rätöstä, Leppäsestä ja Janne Westerlundista koostuva ydinnelikko alkoi tehtailla levyjä, jotka eivät olleet keskenään enää ollenkaan johdonmukaisia ja saattoivat jo itsensä sisälläkin poukkoilla vastakohdasta toiseen.

Circle kokeili montaa tyylilajia yhtä aikaa, ja palasi niihin jos oli tarvis. Vuoden 2002 Sunrisen hennon psykedeeliset folk-palat tuovat mieleen saman ajan Kuusumun Profeetan, mutta vuoden 2003 Guillotinella epävireisten akustisten kitaroiden rikkonainen rämpyttely kuulostaa täydellisen nyrjähtäneeltä hillbillyilyltä. Sen yllä pauhaavat vielä tunnistamattomaksi mongerrukseksi editoidut nauhaloopit. Laajempaa ja kauniimpaa kaarta maalaavat sentään Metsän henget ja Alta rautatammien.

Guillotine oli vain hämmentävä, vuoden 2004 Forest puolestaan karmiva. Kuin yksinäinen haahuilu öisessä metsässä, jossa umpimähkään kantoja ja oksia väistellen haluaa vain kompuroida eteenpäin ja päästä pois. Janne Westerlundin kähinä tulee välillä kuumottavan lähelle ja kolkot perkussiot tuntuvat kolisevan loputtomiin tässä primitiivisessä rituaalissa.

Kuuntele Spotifystä raikkaasta riettaaseen kulkeva Metsän henget, joka saattaa olla yhä paras yksittäinen Circle-kappale, sekä Luikertelevat lahoavat, jossa on kenties maailman raastavin akustinen kitarariffi.

IV: Kun motorinen pulssi vajoaa vellomiseksi

Todennäköisesti jokainen Circlen tunteva ihminen osaa ainakin määritellä bändin musiikin ”junnaukseksi”. Motoriseksi takomiseksi, jota livenä siivittää vielä Mika Rätön ponteva paikallaanjuokseminen. Yhden asian jankuttaminen on ehdottomasti Circleä omimmillaan, mutta samalla se on aina silloin tällöin pyrkinyt purkamaan tuon motoriikan osiin ja tutkimaan jokaista elementtiä omana itsenään.

Pitkin 2000-lukua on bändi tiputellut tällaisia improvisaatioon perustuvia trippejä etupäässä pienissä vinyylierissä, minkä takia fyysisten kappaleiden löytäminen on varsin hankalaa. Mikäli improilut eivät olisi jo itsessään tarpeeksi utuisia, on taltioinneilla ammuttu vielä Rätön ja Lehtisalon munkkimainen messuaminen päin runsailla kaikuefekteillä mukiloitua ääniavaruutta, kuten albumeilla Empire ja Mountain. Lopputulos on hypnoottista kuultavaa.

Kaikkein rohkein ja seesteisin veto on kuitenkin ollut vuoden 2006 Miljard, joka on katalogissa edelleen ehkä epäcirclemäisin. Kaksi tuntia kestävä pianoambient on äärimmäisen haurasta, hienovaraista ja kaunista. Vaikka joku Brian Eno Music for Airportsilla saman onkin jo käytännössä tehnyt, ilmenee Miljardilla jotakin inhimillisempää. Se on kuin lämpimän mökin ikkunasta nähty talvimaisema, jossa jokainen pianon helähdys kuulostaa hankeen putoavalta lumihiutaleelta.

Kuuntele Spotifystä Empire tai Miljardin avausraita Parmalee, joka käsittää kaiken oleellisen.

V: NWOFHM

Junnauksen lisäksi kaikki tietävät Circlen nimihirviöstä New Wave of Finnish Heavy Metal. Häkellyttävän pöyhkeä heviposeeraaminen on ollut monille varmasti keskeisin syy ottaa etäisyyttä kylähulluun ja tuumia, josko hän on kadottanut viimeisenkin tolkkunsa. Niitit ovat sitkeästi roikkuneet bändin univormuissa jo kymmenkunta vuotta, vaikka musiikki ei välillä olisi heviä tai hardrockia nähnytkään.

Visuaalisuus on aina ollut Circlelle tärkeää, eikä spandexeihin ja fetisistisiin niittiasuihin pukeutuminen eroa ilmiönä juurikaan siitä, kun bändi 90-luvulla sonnustautui pimeässä hohtaviin maaleihin.

Kaikki alkoi vuoden 2002 Sunriselta, jonka täysin pitelemätön avausraita Nopeuskuningas potkii kuin tuhatpäinen ratsuväki. Kolmisen vuotta myöhemmin NWOFHM teki toisen täsmäiskunsa Tulikoiran myötä. Ilmiö on toki laajentunut Circlen ulkopuolelle sivuprojekteihin, mutta Circle itse on pyrkinyt vääntämään koko hevimusiikin käsitettä vinoon, sotkemalla päällekäin black metal-sahausta ja synapop-melodioita (Katapult, 2007) tai viemällä sitä myös progressiiviseen ja aikuisrockimpaan suuntaan, kuten ”läpimurtolevyllä” Rautatie (2010) ja kuluvan vuoden toistaiseksi ainoalla studiolevyllä Manner. Riemastuttava NWOFHM-karkelo on myös Lehtisalon sankarin, Jesters of Destiny-mies Bruce Duffin kanssa tehty Hollywood (2008).

Mitä tulee vastustamattoman tarttuviin hittibiiseihin, on NWOFHM-Circlellä niiden suhteen jumalainen vainu:

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Nopeuskuningas. Tarvitseeko muuta sanoa?

http://www.youtube.com/watch?v=sPjfhzhWNF4
Saturnus Reality lienee niitä harvoja meroniankielisiä bläkkiskappaleita.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Vaellus herättää sokerisine kitaramelodioineen vahvan halun pomppia villisti sängyssä ilmakitaraa soittaen.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Westerlundin laulama Blue King on vuoden 2012 deeppurplein biisi.

Bonus!

Loppuun vielä toinen maailmojasyleilevä rokkieepos Manner-albumilta, suoraan Sardinian Dunajam-festarin aivan älyttömän hienoista maisemista.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Circle Kuudennen aistin Päälavalla sunnuntaina 29.7. kello 21.