John Mayallin menetykset

Onhan mulla noita hyviä soittajia ollut. Niitä tulee ja menee.

Onhan mulla noita hyviä soittajia ollut. Niitä tulee ja menee.

Brittibluesin kummisetä, Järvenpään Puistobluesissa viikonloppuna soittava  John Mayall, OBE, on sukupolvensa merkittävin eurooppalainen bluesmies.  Hänen todellinen lahjansa on ollut kyky löytää ja värvätä Bluesbreakers-yhtyeeseensä loistavia nousevia kykyjä.

Mayallin onnettomuudeksi hänen löytönsä ovat usein itsekin tajunneet lahjakkuutensa ja lähteneet omille teilleen. Vuosien mittaan raakaa lahjakkuutta on kulkenut Bluesbreakerseista sisään ja ulos kuin Porthanian pyöröovista ikään.

Mayallin menetys on usein osoittautunut muiden menestykseksi. Nuorgam esittelee seitsemän tapausta, joissa Mayallin kosketus on vienyt muut suuruuteen.

Eric Clapton ja Jack Bruce: Cream

Aloitetaan ilmeisimmästä. Uransa parhaan levyn Mayallin kanssa levyttänyt Clapton otti hatkat 1966 ja löi hynttyyt yhteen jo aiemmin yhtyeestä lähteneen basisti Jack Brucen kanssa.  Kolmikko täydentyi rumpali Ginger Bakerilla, ja kuuluisa power-trio oli kasassa.

Katso video Youtubesta: Clapton ja Bruce juhlivat vapauttaan. (Upottaminen estetty.)

Jon Mark ja Johnny Almond: Mark-Almond Band

Vähemmälle huomiolle jäi samalla levyllä avustaneiden kitaristi Jon Markin ja saksofonisti-huilisti Johnny Almondin niin ikään Mayallin alaisuudessa alkanut yhteistyö. Studioässäpari avusti Mayallia muutaman levyn verran, kunnes perusti 1960-luvun lopussa jazzrock-fuusiolevyjä tuutanneen Mark-Almondin.

Kaksikon US hitti vuodelta 1970.

Peter Green, Mick Fleetwood ja John McVie: Fleetwood Mac

Claptonin korvaajaksi hankittu Peter Green viihtyi hänkin Mayallin seurassa vain yhden levyn verran. Solistin lähdön täytyi tehdä erityisen kipeää, sillä mennessään Green otti mukaansa Mayallin rytmisektion: rumpali Mick Fleetwoodin ja basisti John McVien. Kuin hieroakseen suolaa haavoihin Green nimesi uuden yhteensä rytmisektion mukaan.

Kolme vuotta lähtönsä jälkeen 23-vuotias Green koki olevansa jo kaiken nähnyt maailmanmies.

Mick Taylor: The Rolling Stones

Mayallin kolmaskaan nappirekrytointi ei osoittautunut kestäväksi. Vain 17-vuotias Mick Taylor jätti Bluesbreakersin edeltäjiensä tapaan vain yhden levyn jälkeen.  Heistä poiketen Taylor ei kuitenkaan perustanut uutta bändiä vaan liittyi The Rolling Stonesiin. Taylor soitti yhtyeessä sen kultakauden 1969–74, mutta parhaiten hänen soittoaan voi kuulla ajan livetaltioinneilla.

Pientä lohtua Mayallille saattoi antaa, että myöhemmin Taylor palasi yhtyeeseen ja soitti sen kanssa vuodet 1982–83 ja 2004.

Stonesissa Midnight Rampbler antoi Taylorille hetkensä loistaa.

Andy Fraser: Free

Vielä Tayloriakin nuorempana Mayallin riveihin liittyi basisti Andy Frasier, jolla oli ikää vain 15 vuotta. Hänen pestinsä jäi vielä tavallistakin lyhyemmäksi: vai muutaman kuukauden jälkeen Frasier lähti perustamaan omaa yhtyettä yhdessä Paul Rodgersin kanssa.

Video ei ole enää saatavilla

youtu.be/iXE_NbRu6Ag

Nuoruuden intoa yhtyeeltä, jonka keski-ikä oli 17:n paikkeilla.

Don ”Sugarcane” Harris: Frank Zappan bändi

Kitaristi-viulisti Sugarcane Harris soitti useilla Mayallin levyillä saamatta aikaan mitään erityisen mielenpainuvaa. Harrisin arvon tajusi kuitenkin Frank Zappa, joka houkutteli hänet vinguttamaan viulua Hot Rats –soololevylleen ikimuistettavin seurauksin.
Harris ei myöskään ollut ainoa Zappan Mayallita nappaama soittaja: myös rumpali Aysnley Dunbar soitti molempien yhtyeissä. Arvatkaa kumman matkassa hän viihtyi pidempään?

Video ei ole enää saatavilla

youtu.be/EaCCKrpCQDM

Willie the Pimp levyltä Hot Rats. Laulajana Captain Beefheart, viulussa Sugarcane Harris.

Mick Fleetwood ja John McVie: Fleetwood Mac

On tavallaan huijausta laittaa samat kaverit juttuun kahdesti, mutta Fleetwood Mac oli vuonna 1975 ihan toinen yhtye kuin 1967. Sen ytimessä sykki kuitenkin yhä sama, Mayallin vuosikymmen aikaisemmin hioma rytmiryhmä. (Sitä paitsi Rhiannon on niin hyvä kappale, että se kannattaa soittaa millä tekosyyllä tahansa.)

Rhiannon livenä.

Ja yksi toisinpäin: Harvey Mandel ja Larry Taylor sekä Walter Trout (ex-Canned Heat)

Kerrankin pyöröovi heilahti vanhalle Johnille suotuisaan suuntaan, kun kilpailevaan palkkasoturiyhtyeeseen Canned Heatiin kyllästyneet kitaristi Harvey Mandel ja basisti Larry Taylor hyppäsivät vuonna 1970 Mayallin leipiin tämän hajotettua Bluesbreakersin vuotta aikaisemmin. Kaksikko roikkui matkassa parin levyn verran.

Kitaristi Walter Trout teki saman tempun uudelleen Bluesbreakersin aktivoiduttua vuonna 1981 ja viihtyi Mayallin kanssa peräti kahdeksan vuotta.

Harvey Mandel, Larry  Taylor ja Sugarcane Harris kokeellisina vuonna 1970. Tässä vaiheessa yhtyeellä ei ollut rumpalia.

John Mayall esiintyy lauantaina 2.7 Puistobluesin pääkonsertissa Järvenpään Vanhankylänniemessä. Mukana myös Angie Stone, Jonny Lang, Matt Scofield ja Jo Stance. Liput 59 / 65 e.