Ihmisiä telineillä – viisi mahtavinta Provinssirockia

The Cure ja Robert Smith Provinssirockissa vuonna 1996. Kuva: Aku-Tuomas Mattila

Alla aukeava kronologinen ja äärimmäisen subjektiivinen lista parhaista Provinssirockeista on koottu lähes yksinomaan musiikillisin perustein. Myönnän, että valintoihin ovat myös saattaneet vaikuttaa osaltaan kyseisen vuoden tunnelma, mukana olleet ystävät sekä häpeilemätön nostalgia.

Vähimmäisvaatimuksena olen kuitenkin pitänyt fyysistä läsnäoloani itse festivaalialueella. Siksi jouduin jättämään listalta pois vuoden 1989 festivaalin, jonka artistit kävivät tuulen oikkuja seuraillen vierailulla kotimme parvekkeella. Muistaakseni ainakin R.E.M., Lou Reed ja Suzanne Vega soivat havupuiden takaa aurinkotuolille asti – Orange Crushista Dirty Boulevardin kautta Lukaan.

Otsikoista saatte kiittää isäni vierashuoneesta löytyvää, yöpyneissä festivaalivieraissa hilpeyttä herättänyttä Kalle Päätalo -kokoelmaa sekä niitä satoja talkootyöntekijöitä, jotka vuodesta toiseen mahdollistavat Ihmisten juhlan järjestämisen.

1990: Nuoruuden savotat

Ensimmäinen kerta on syvin.

Päädyin ensimmäiseen Provinssirockiini TUL:n lippua heiluttaneen paikallisen urheiluseuran edustajana. Tehtäväni oli halkaista sämpylöitä ja täyttää ne tarvittavalla määrällä kebab-lihaa.

Työvuoroksemme (olin isäni apurina) sattui lauantai-ilta. Johtuen nuoruuteni top 5 -tason ujoudesta ja ihmispelosta, kökötin lähes koko illan Törnävän kentällä sijainneessa, urheiluseuran grillikojun taakse parkkeeratussa kontissa työstämässä edellä mainittuja materiaaleja. Kyseessä saattoi olla terveystarkastajan painajainen.

Onneksi alueen musiikki tulvi konttiin asti. Saarelta kantautui Sky Channelin ja Music Televisionin kautta tutuksi tullut jännä De La Soul, ja teltassa soitti suuri suosikkini Neljä Ruusua. Työvuoron päätyttyä seurasimme vielä hetken lauantain kohuttua pääesiintyjää The Stone Rosesia.

Olin aiemmin keväällä tilannut yhtyeen esikoisalbumin Fazerin musiikkikerhosta Radio Seinäjoelta kuulemieni kappaleiden innoittamana. Albumi oli ehkä hieman vaikeasti avautuva, eikä kestänyt vertailussa Neljän Ruusun Hyvää päivää -levylle tai The Curen Disintegrationille.

Sunnuntaina suuntasin ystäväni kanssa katsomaan Gary Moorea ja The Nights of Iguanaa. Pelottavan vieras festivaalikävijä tiedusteli olenko krapulassa. En osannut hämmennykseltäni vastata mitään. Ynähdin. Hän vastasi puolestani, ettei noin nuori vielä krapulassa voi olla. Oikeassahan hän oli.

Olisi ollut mukava nähdä festivaalilla esiintynyt The Cramps sekä toista ja viimeistä kertaa Provinssin yhteydessä järjestetyn maailmanmusiikkifestivaali Womadin mukana saapunut Thomas Mapfumo and the Blacks Unlimited, mutta enhän minä tiennyt niiden olemassaolosta tuolloin mitään.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
De La Soul esittää Say No Gon Provinssirockissa 1990.

1993: Pohjalta ponnistaen

Ensimmäinen Selmun järjestämä Provinssirock, joka kaikessa pienimuotoisuudessaan tarjosi kaksi suurta keikkaa.

Lukiossamme opiskelleilta vaihto-oppilailta lainaamani Sugarin Copper Blue ja Riden Going Blank Again sekä Music Televisionin 120 Minutes -ohjelmassa pyörineet yhtyeiden musiikkivideot lupailivat festivaalilauantaista jännittävää.

Ride soitti päälavattomalle kentälle pystytetyssä teltassa. Keikka alkoi päälle vyöryvällä Leave Them All Behind -biisillä. Hymyilin hämmentyneenä.

Vieressäni tanssi lähes kaksimetrinen tyylikkäästi pukeutunut luiseva mies, joka oli verhonnut kätensä mustilla nahkahansikkailla. Kitaristi-laulaja Mark Gardenerilta katkesi kieli kitarasta ja olin huolissani hänen puolestaan.

Keikka oli mahtava, vaikka yhtye muistaakseni jättikin soittamatta suosikkikappaleeni Vapour Trailin.

Myöhemmin illalla, Sugarin keikan jälkeen, huomasin Mark Gardenerin ja basisti Steve Queraltin kävelevän ohitseni. Rohkaisin mieleni ja vaihdoin muutaman kömpelön lauseen heidän kanssan. Kehuin keikkaa ja tarjosin huikkaa mehukattitonkkaan sekoitetusta ruuvimeisselistä. Gardener epäröi hetken, mutta otti kuitenkin kulauksen juomaa hämmästellen samalla vodkan suosiota tapaamiensa festivaalivieraiden parissa.

Tämän muistikuvan olen kehystänyt.

Saarilavan Sugar-keikka alkoi samalla tavalla kuin yhtyeen Copper Blue -albumi: The Act We Act, A Good Idea ja Changes peräjälkeen toisiinsa limittyen.

Se oli rokkiräjähdys, josta tokenemiseen meni sen verran aikaa, ettei keikasta, setin puolivälin tylsähköä Bob Mould ja akustinen kitara -tuokiota lukuun ottamatta, ole paljon muita muistoja jäänyt.

Kyyneleet eivät olleet kaukana, kun Mould aloitti keikkansa Primaverassa vuonna 2008 lähes identtisesti.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Leave Them All Behind aloitti Riden Provinssirock-keikan kesällä 1993.

1996: Muuttunut selkonen

The Curen ja kumikoiran vuosi.

Vaikka teini-ikäni suosikkiyhtye The Cure oli ensimmäistä kertaa sitten uransa alkuaikojen saanut kotimaassaan murskakritiikkiä ja jäänyt pahasti joka puolelle säntäilevän brittipopin jalkoihin, sai se Seinäjoen yössä osakseen vain varauksetonta rakkautta.

Yhtye sopi mainiosti koleaan kesäyöhön, eikä juuri ilmestyneelle, laimealle Wild Mood Swings -levylle pohjannut settilistakaan pahemmin harmittanut.

Push, Charlotte Sometimes, Just Like Heaven sekä toisen encoren ja koko keikan päättänyt Killing an Arab loivat varmuuden siitä, että kyseessä oli koko festivaalin tärkein esiintyjä, vaikka paikallisen levykaupan myyjä oli sitkeästi väittänyt ennen festaria tuon tittelin kuuluvan Holy Barbariansille.

Brittipop oli puraissut myös minua, joten asianmukainen teryleenipusakka päällä ja legotukka kammattuna odotin Ashin keikkaa. Kovin valovoimainen heidän esityksensä ei tainnut olla, koska ainoan muistijäljen on jättänyt Mark Hamiltonin kolmekielinen basso.

Festivaalilla tuli nähtyä myös kaksi hyvin erityyppistä paidatonta voimistelijaa: kontrolloituja liikesarjoja mustissa shortseissaan pullistellut Henry Rollins sekä ainakin näennäisen spontaani kumikoira Iggy Pop.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Mint Car oli yksi The Curen laimean Wild Mood Swings -albumin valopilkuista.

1999: Sateenkaari pakenee

Törnävällä juhlittiin niin kuin olisi ollut vuosi 1996.

Cool Britannia -ilmiö kärsi jo krapulaista loppuaan, kun vuosituhannen viimeinen Provinssirock julkaisi festivaaliohjelman, joka oli kuin suoraan vuoden 1996 Selectin takasivuilta. Brittipopin A-maajoukkuelaiset Blur, Manic Street Preachers, Suede ja Sterephonics saisivat seurakseenedellisen sukupolven punk-sankarin Joe Strummerin bändeineen, kasvattajaseuransa jättäneen Robbie Williamsin, brittikentillä menestyneen ruotsalaivahvistuksen The Cardigansin sekä särmikkään Skinin johtaman Skunk Anansien.

Valitettavasti herra Williams ei Seinäjoelle koskaan saapunut ja joku este tuli myös Stereophonicsille. Kaikesta huolimatta Törnävällä juhlittiin niin kuin olisi ollut vuosi 1996.

Blur soitti kokonaisuudessaan juuri ilmestyneen 13-levynsä. Yhtye palkitsi kärsivällisen yleisön keikan loppuun säästetyllä hittiputkella. Sueden väsyneen Head Music -albumin varjo himmensi yhtyeen kolmannen Provinssi-keikan loistoa.

Manic Street Preachersia kuuntelin samalta parvekkelta kuin Lou Reediä ja kumppaneita kymmenen vuotta aiemmin. Tällä kertaa tuuli oli sopuisampi. Manicsien keikan biisilista taitaa edelleen löytyä jonkun Yatzy-lapun kääntöpuolelta.

Joe Strummer & the Mescaleros soitti myös niitä kaikkien odottamia The Clash -hittejä. Ainakin Tommy Gun soi aurinkoisella saarilavalla. Edelleen harmittaa oma välinpitämättömyys keikkaa kohtaan.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!

Blur vuoden 1999 Provinssirockissa.

2008: Ukkosen ääni

Viidentoista vuoden huipennus.

Festivaalin juhlavuoden ilotulituksen järjesti viidentoista vuoden takainen suursuosikki Dinosaur Jr. Olihan yhtyeen alkuperäiskokoonpanon toisen tulemisen toimivuus jo saanut vahvistuksen aiemmilla Tavastian ja Primaveran keikoilla, mutta jostain syystä esiintyminen sateisena perjantai-iltana Törnävän saarilavalla legitimoi lopullisesti Dinosaur Jr:n paluun.

Vanha taika oli tallella, ainoastaan väri J Mascisin hiuksista oli kadonnut.

Youtube-videoupotus, klikkaa nähdäksesi!
Dinosaur Jr. legitimoi paluunsa lopullisesti vuoden 2008 Provinssirockissa.

Chekkaa myös soittolistamme Provinssirock 1979-2010: 32 kappaletta menneestä tähän päivään!